21.3.2000 10:00
Valmari Antti kirjoitti :
Sana "minuus" on tässä hyvin hankala --- eikö se ole juuri se mitä yritetään selittää, niin että se ei saisi esiintyä selittäjänä? Siispä jätän sen ottamatta huomioon.
Tietoisuudesta keskusteltaessa on mielestäni luontevaa erottaa käsitteet tajunta ja tietoisuus (itsestä). Tajunnalla tarkoitetaan siis sitä "luonnonlakia", joka ylipäätään saa aikaan jonkinlaisen kokemuksen. Itsetietoisuus taas tarkoittaa sellaista tajunnan ominaisuutta, joka mahdollistaa ko. oliolle jonkinlaisen korkeamman abstraktiotason ymmärtämisen itsestään suhteessa ympäristöönsä. Laskisin "minuuden" nimenomaan tuohon itsetietoisuuden piiriin eli ihminen on oppinut hahmottamaan (suurelta osin kulttuurin ansiosta) itsensä diskreettinä kokonaisuutena ja tajuamaan "minä"-käsitteen siten, että sama tyyppihän tuolta peilistä vilkuttaa.
Mikäli aivot ovat ylipäänsä ymmärrettävissä tietojenkäsittelyteorian näkökulmasta, ne ovat ilman muuta reaktiivinen järjestelmä.
Uskaltaisin jopa sanoa, että mikäli aivot ylipäätään ovat ymmärrettävissä, ne ovat tietojenkäsittelyteoreettinen aparaatti. Ihmisen ymmärrys on poikkeuksetta abstraktiota todellisuudesta.
Kuvailemasi selitysmallin pelastamiseksi on oletettava, että aivot tarkkailevat omia tilojaan jollain erityisellä tavalla, johon esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelma ei yllä.
Miksi tekstinkäsittelyohjelma ei voisi olla tajuinen? Tässä tulevat vastaan dualistisen maailmankatsomuksen ja perinteisen fysiikan selityksien perusongelmat: Newtonin mekaniikan lakeihin on kirjoitettu, kuinka kappaleet liikkuvat ja kun ajatellaan, että maailma on ainoastaan noita kappaleita, ei mitään "kaiken teoriaa" voida edes kuvitella, ennen kuin tajunta on käsitteenä piilotettu noihin lakeihin. Toisaalta, jos lähdetään selittämään maailmaa sieluilla, jää materiaalin kytkeytyminen sieluun "mystiseksi". Eli toisin sanoen ihmisen maailmanymmärtämisparadigma: Valitse sopivat abstraktit aksioomat ja yritä esittää kaikki havainnot noiden aksioomien avulla. Tämän jälkeen kaikki noihin lakeihin sopimaton näyttää mystiseltä, mutta samalla unohdetaan, että joskus voisi olla tarpeen kyseenalaistaa niitä aksioomiakin. Tieteellinen ajattelu taas pyrkii voimallisen systemaattisesti "kaunistamaan" teorioita eli selittämään enemmän vähemmällä ja kun teorian kauneus vakuuttaa mielipidevaikuttajien enemmistön, tulee siitä totuus.
Muistaakseni jo B. Russell ehdotti jotain sen suuntaista, ettei vakavaan fysiikkaan pitäisi sekottaa turhaan ihmisen jokapäiväisen elämän käsitteitä ja tulkintoja (paitsi ehkä opetettaessa vertauskuvien kautta), koska ne vain lisäävät virheen mahdollisuutta ja tarpeetonta informaatiota, mutteivat filosofisessa mielessä lisää teorian "totuutta" millään tavalla. Toisin sanoen kaiken fysiikan pitäisi olla matematiikkaa ja niin abstraktia kuin vain ihmisajattelu kykenee. Mitään "kappaleita", "hiukkasia" tai "sieluja" ei kannata ottaa painolastikseen, kun haluaa nähdä selkeästi. Toisin sanoen ihminen ei kykene näkemään asioita "objektiivisesti" (rajapinnan taakse), ilman tulkintojensa "vankilaa", joten selityksissään kannattaa lähteä siitä, mikä on ajatustaloudellista ihmisen näkökulmasta.
Jos itse lähtisin rakentamaan Kaiken Teoriaa tyhjältä pöydältä, valitsisin melko varmasti tietojenkäsittelijän näkökulman, sillä tietokonehan on pyritty suunnittelemaan ensinnäkin mahdollisimman yleiskäyttöiseksi (kattamaan maailman ilmiöt) sekä käytännölliseksi (abstrakti). Voisi jopa sanoa, että Turingin kone on (ehkä tahtomatta) suunniteltu käyttökelpoiseksi työhypoteesiksi maailmankaikkeudesta. Jos maailmankaikkeuden tila on dataa ja "luonnonlait" ko. koneen suoritus, voidaan tältä pohjalta aloittaa ko. koneen ohjelman hakkerointi fysiikan havaintojen perusteella ja tajunta voitaisiin yrittää aluksi sisällyttää malliin vaikka siten, että kaikki osoiteavaruuden osajoukot ko. koneen muistista muodostavat tajunnan koneen suorituksen suhteen. Sitä, mitä tämän koneen alla on, ei voi ikinä ymmärtää (eikä siihen välttämättä ole edes rajapintaa), koska tuo mahdollisimman abstrakti malli maailmasta asettaa ymmärretyn todellisuutemme rajat. Tarinan opetus on siinä, ettei tajuntaa ehkä voi selittää pelkästään materiaalisilla atomeilla, mutta ihmissielujen erityisyyden olettaminen on aika keskiaikaista eikä ole yhteensopiva evoluutioteorian kanssa (joka antaa ymmärtää, että ihminen kokonaisuutena olisi vain jonkin perusmekanismin erityistapaus ja tulos). Occamin partaveitsen mukaisesti olisi mielestäni vain luontevaa olettaa, että kaikki tapahtumat maailmassa ovat tajuisia.
Kannattaa vielä erityisesti huomata, että ihmisen olisi edellisen selitysmallin puitteissa aika hankala "eläytyä" tekstinkäsittelyohjelman kokemukseen, koska se on niin kaukana ihmisen kokemusmaailmasta ja kulttuurista. Juuri tästä syystä on kadunmiehen näkökulmasta älykkäiden ohjelmien rakentaminen vielä pitkän kehityksen päässä, sillä vaikka esim. ihmisen oppimismekanismi tunnettaisiin ja tietokoneesta saataisiin periaatteessa tarvittava teho irti, sisältävät ihmisen geenit ja kulttuuri valtavan määrän "jalostunutta" informaatiota ja vakiotulkintoja/käyttöjärjestelmäkirjastoja, jotka jäsentävät
"ihmismaailmankuvaamme" ja mahdollistavat kommunikaation ("protokollapino") tietoisuuksiemme välille. Kuinka esim. voisi selittää kolmiulotteisuuden "intuitiivisesti" ohjelmalle, jonka ainoa aisti on teksti-input? Huvittavaa, mutta esim. suomen kielen sana "käsittää" on tullut konkreettisesta käsillä esineen ympäröimisestä.
Ihan vain heittona, kvanttimekaniikka jättää enemmän tilaa esimerkiksi epädeterminismille ja sitä kautta vaikkapa kuuluisalle vapaalle tahdolle kuin klassinen mekaniikka.
Myöskin heittona: Itsestäni olisi mukavampaa olla deterministinen kuin satunnainen - mitä se nyt sitten tarkoittaakaan :)
Mikroskooppiset ilmiöt voivat vahvistua makroskooppiseen mittakaavaan. Siitähän esimerkiksi fyysikoiden kaaoskäsitteessä on kyse.
Onko mielekäs oletus, että ihmisen ajattelu/tietoisuus olisi kehittynyt vain ja ainoastaan evoluution mekanismeilla? Eli vaikka mikroskooppiset ilmiöt vahvistuisivatkin makroskooppiseen mittakaavaan, olisi varmaankin hyödyllistä lajille, että tämä tapahtuisi kontrolloidusti. Olisi mielestäni aika hassua, jos tajunta olisi kehittynyt evoluutiossa ikäänkuin onnellisena sattumana (josta ei ole mitään hyötyä lajin säilymiselle) ihmiselle.
27.4.2000 9:00
Valmari Antti kirjoitti:
Jussi Salmi kirjoitti:
Omasta mielestäni tietoisuudessa on kyse aivojen rakenteesta, jota emme vielä ymmärrä tarpeeksi ymmärtääksemme tietoisuutta. Eräs syy, miksi kallistun tälle kannalle on se, että mielestäni tietoisuuden kehittyminen tulee muuten problemaattiseksi. Evoluutioteoria selittäisi hyvin kuvaamani mallin, jossa aivot ovat laitteistototeutus monimutkaisesta ohjelmasta, joka on rakentunut miljardien vuosien aikana.
(tämä kysymys on osoitettu Jussi Salmelle)
Onko sinulle jotenkin ylitsepääsemätöntä kuvitella täysin vastaava maailma, jossa kaikki tapahtuu kuten nytkin, mutta ilman tietoisuuksia (ihmiset olisivat tiedostamattomia robotteja)? Jos ei, niin silloin mielestäni tarvitaan jokin erityinen syy (oletus) siihen, miksi elämme tässä tiedostavassa maailmassa.
Myös oma lähestymistapani on "ongelmaton" suhteessa evoluutioon (kaikki tapahtumat tietoisia). Mielenkiintoista on myös havaita se, että tietoisuuden selittäviä teorioita voidaan testata empiirisesti ainakin osittain (jos oletetaan, ettei olisi tiettyjä teknisiä ongelmia esim. keinotekoisten neuronien liittämiselle aivoihimme, samalla tulevat vastaan tietenkin monet eettiset näkökulmat). Tällöin asian voisi empiirisesti todeta vain koehenkilö ja muiden tulisi uskoa hänen vakuutteluja tai itse kokeilla. Uskalluksen kynnystä voitaisiin pienentää siten, että aluksi voitaisiin lähinnä yrittää lisätä jotain tietoisuutemme (esim. ylimääräinen aisti) ennenkuin mitään poistetaan.
Ei kai tuo ole mikään ongelma. Kyllähän evoluutio on voinut kaivaa esiin sen vielä tuntemattoman fysikaalisen ilmiön. Ajattelepa vaikka muinaisten ihmisten yrityksiä ymmärtää sähköankeriaan iskuja.
Kyllä, mutta tämä selitys ontuu, ellei voida osoittaa, että tästä tietoisuudesta olisi jotenkin erityisesti hyötyä vastaavaan tiedostamattomaan älyyn verrattuna. Ellei ole, niin olisi puhdasta sattumaa, että evoluutio on "valinnut" meille tietoisen version älystä.
(seuraava pohdiskelu on osittain hyvin epätäsmällistä ajatusten ilmaanheittelyä, joten toivottavasti kukaan ei loukkaannu tekstin lennokkaasta esitystavasta. Tarkoitukseni on provosoida ideoita lukijoille, sillä näinkin vaikeassa aiheessa on erittäin vaikea päästä keskustelussa eteenpäin, jos pyritään heti alussa olemaan täysin tarkkoja.)
Mielestäni vaikein ongelma tietoisuuden selittämisessä on se, kuinka tietoisuutemme rajautuu juuri niin kuin se rajautuu. Eli jos oletetaan (tämä on tietysti suuri oletus) tietyt tapahtumat "perustietoisiksi" (voidaan sitten kysyä montako perustietoisuutta (eräänlaisia tiloja tietoisuudelle) on olemassa ja mitkä tilat sitten ovat näiden perustilojen yhdistelmiä - tietoisuuden tilan analyysi), niin miksi tietoisuutemme rajoittuu vain yhden pään sisään. Eli ainakin se pitää pystyä selittämään, miksi en tiedosta muiden ajatuksia, vaikka ne perustuisivat samaan mekanismiin. Tai miksi en tiedosta kaikkea tietämääni joka hetki (Voisi olettaa, että tietoisuus on osajoukko siitä rakenteesta, joka meillä on päähän talletettuna). Muistan hämärästi kuulleeni (voi olla urbaani legenda), että joltain ihmiseltä olisi jostain syystä olleet eri aivopuoliskot jotenkin erotettu toisistaan, ja ne kummatkin olisivat toimineet sen jälkeen itsenäisesti ja kohtuullisen järkevästi, ikäänkuin tietoisuus olisi jakaantunut kahteen osaan. Tästähän voisi todella heppoisesti vetää sellaisen johtopäätöksen, että tietoisuutemme ei olisi välttämättä mikään tietty osa-alue aivoista tai tietty erityisohjelma, joka on täysin riippumaton esim. käsitteellisestä ajattelustamme.
Se, kuinka ihminen pystyy tiedostamaan hyvin abstrakteja käsitteitä ja kuinka äly pystyy toteuttamaan erittäin korkean tason työkaluja, ei ole mielestäni läheskään niin hankalan tuntuinen asia kuin tajunta sinänsä. Omaa ajattelua tutkiessani olen huomaavinani, että "korkean tason" ajatukset ovat vain eräänlaista modularisaatiota, eri käsitteiden riippuvuussuhteiden minimointia "sumeasti" ja voimakkaita yksinkertaistuksia todellisuudesta. Uskaltaisin jopa arvata, että aivoista voitaisiin erottaa jokin neuronijoukko, jonka voisi ajatella vastaavan tiettyä käsitettä, eräänlainen "sumea olio", jonka ulkoiset liitynnät (lähtevät/saapuvat kytkennät) määrittävät sen abstraktit tulkinnat (abstraktio on mielestäni informaatiota kadottava funktio) suhteessa niihin käsitteisiin, joihin se on kytkeytynyt. Aivojen yleisälykkyys olisi pohjimmiltaan eräänlaista automaattista ulkoisten tapahtumien modularisointia. (Tämän lisäksi aivojen perusrakenteet ja esim. "ajatusaihiot" motivaatiorakenteille ovat jo pitkälle geenien tuottamaa kiinteää rakennetta, johon ehkä yleinen assosiaatiokoneisto/älykkyys voi tarkentaa kohtia. Miten olisi muuten selitettävissä esim. ihmisen seksuaalikäyttäytyminen tai vaistomaiset pelot ja tietty sosiaalinen käyttäytyminen. Ainakin osa näistä asioista on sellaisia, jotka eivät millään tapaa tunnu kulttuurisilta. Minun on ainakin todella vaikeaa uskoa, että olisi mielivaltaista kulttuuria, että karkki maistuu paremmalta kuin varpaan lyöminen kynnykseen.) Veikkaisin, että tätä perusoppimista tapahtuu aina, mutta siitä ei välttämättä olla tietoisia. Tämä on kuitenkin erittäin hidasta, sillä meneehän lapsellakin n. vuosi, että alkaa muutamia sanoja tulemaan kovan toistamisen jälkeen. (tässä on muuten varmaan suuri haaste tekoälytutkimukselle, sillä vaikka olisi keksitty ihmisälyn veroinen systeemi, täytyy sitä silti opettaa pitkään, että saadaan näkyviä tuloksia)
Tietyssä vaiheessa kuvittelisin, että lapsen päähän ohjelmoitu kieli alkaa tuottaa täsmällistä takaisinkytkentää, jonka jälkeen lapsi alkaa oppimaan suoraan kytkentöjä tyyliin "Suomi ja Ruotsi ovat Euroopan maita". Tällaisen lauseenhan saattaa helposti muistaa ensimmäisen kuulemisen jälkeen ja sitä voi yleensä jopa soveltaa pintapuolisella logiikalla heti. Asian saattaa kuitenkin varsinaisesti "oivaltaa" joskus myöhemmin ja tämä on mielestäni sitä, että asia on hiljalleen "modularisoitunut" osaksi ajattelun vanhoja käsiterakenteita sellaiseen kohtaan, että tämä uusi lisäpalikka tuo noille vanhoille käsitteille uusia tulkintoja ja vanhoja käsitteitä voi suoraan soveltaa tuon uuden käsitteen käsittelemiseen. Mielestäni se tietoisuus, jonka koemme (ja joka päättää mistä puhutaan), on juuri tuo 2. tason aivojen muutosmekanismi, joka on (myös itsessään muuttuva) algoritmi, joka käsitteellistettyjen aistihavaintojen ja mielentilojen päällä (input) muokkaa tuolla "korkeammalla" tasolla aivojen rakennetta ja aloittaa korkean abstraktiotason lihasliikkeitä(output) (onhan niin, ettei sitä ihminen todella ymmärrä/tiedosta, kuinka esim. onnistuu heittämään kiven kohteeseen, sitä vain "on" yhtä sen käskyn kanssa, joka "pyytää" käyttä heittämään kiven. Tuon "paraabelin laskeminen" on jotenkin sisäistynyt noiden korkeamman tason olioiden toteutukseen.).
Se, miksi tämä tietoisuuden "valokeila" on niin rajoittunut, johtuu todennäköisesti aivojen energian saannin rajallisuudesta ja siitä, että kaikkia käsitteitä vain ei ole "järkevää" liittää kaikkiin mahdollisiin muihin käsitteisiin (eli se, että "jäätelö on hyvää" ei saa vaikuttaa siihen, ketä presidenttiä äänestän) , koska yhtälailla se, että ei ole kytkentää, on tärkeää kuin että on kytkentä kahden käsitteen välillä (valikointi). Unen näkeminen on samalla tapaa tajuntaista kuin hereilläoleminenkin, mutta aistien jäsennys ja raajojen liikkeet (mielestäni evoluutiollinen yleiskontrollimekanismi) on kytketty pois päältä, mutta tajunnallinen oppiminen kuitenkin jatkaa toimintaansa yleisälyssä. Unessahan ihminen yleensä kokee päivän tapahtumia lähes mielivaltaisesti yhdisteltynä eli tavallaan samalla tavoin oppii yhteyksiä kuin "Kissa on eläin", mutta unessa yhteyksien muodostamista ei rajoita jokapäiväisen elämän valppaus/"tervejärkisyys"-vaatimukset. Valveilla on yksinkertaisesti eliön pakko olla kiinnostunut sen hetkisestä ympäristöstä tai voi tapahtua onnettomuus (vrt. hajamielinen professori), vaikka unelmoinnilla voisikin oppia abstraktimpia asioita, jotka ovat silti hyödyllisiä.
Logiikka on kielen rakenteeseen upotettu, äärimmäisen abstrakti käsitekehys (tai esittämälläni teorialla voisi sanoa sumea oliokehys ;) jolla voi käytännössä jäsentää muita käsitteitä yhtenäisen ja hyvin pelkistetyn rakenteen alle. Tämä on juuri sitä ajatustaloudellisuutta ja modulaarisuutta (käsitteiden riippuvuussuhteiden minimointi), kun voidaan tallettaa ajatusrakennelmia loogisen päättelyn päälle siten, että loogista rakennetta voi soveltaa käytännössä kaikkeen informaatioon, joka on vastaanotettu aisteilla/työstetty olemassaolevista käsitteistä ja jäsennetty osaksi tätä loogista käsitekehystä. Tällaiset abstraktiot siis "pakkaavat" informaatiota aivoissamme. Samalla tavalla korkeakulttuureissa on tajuttu, että "2 lehmää" ja "2 koiraa" kannattaa ajatella mieluummin käsitteillä (olioilla) "2", "lehmä" ja "koira", koska niillä voi käytännössä esittää vähemmillä kytkennöillä saman mallin.
Olen itse harrastanut jonkin verran olio-ohjelmointia (mistä syystä ilmeisesti näen kaiken olioina :) ja kokenut monesti, että kun tarpeeksi kauan ajattelee jotakin ongelmaa ja sen ratkaisua olioina, alkaa ikäänkuin ymmärtämään suoraan noita olioita käsitteinä ja tiedostamaan ne niiden rajapintojen kautta. Olion rajapinta nostaa järjestelmän abstraktiotasoa siten, että ei tarvitse erityisesti ajatella sen toteutusta. Olion metodit ovat tavallaan käsitteeseen liitettyjä vakiotulkintoja, joiden kautta olion voi käsittää täysin uutena kokonaisuutena korkeamman tason käsitteiden joukossa (Tämä uusien, mielivaltaisten kontekstien luomisen kyky on myös mielestäni myös syy siihen "humanistiseen" näkemykseen, ettei kaikkea voi redusoida edes teoriassa fysiikkaan. Eli kun omassa mielessään nähdään laadullisia eroja asioiden välillä, ajatellaan automaattisesti, että myös "todellisuudessa" on noita laadullisia eroja. Onhan toki vaikeaa "ynnätä" "omenoita" "bitteihin".) . Tuntuu myös siltä, että pystyn muuntamaan "ymmärtämäni" asiat melko suoraan oliokehyksiksi. Huvittavaa on, että puhtaissa oliokielissä kuten Smalltalk, ainoa operaatio kielessä on viestin (jonka parametrina vain viitteitä toisiin olioihin) lähettäminen toiselle oliolle. Tämä ei mielestäni välttämättä ole kovin kaukana neuronien toisilleen lähettämistä viesteistä!
Vaikka edellinen "automaatinen modularisaatio"-idea olisi hyvinkin kaukana todellisuudesta, uskon silti, että aivojen mielivaltainen oppiminen perustuu silti joihinkin yksinkertaisiin perusperiaatteisiin. Ainakin on niin, että evoluution on vaikeaa tehdä sellaisia suuria hyppäyksiä, jotka eivät ole "jatkuvia" eli toisin sanoen vähästäkin älystä tai älymme muunnelmasta on täytynyt olla asteittaisesti enemmän hyötyä sen "kasvaessa" tai "lähestyessä" kohti nykyistä muotoaan. Muutoin tällaiset puoliälyt ovat yleensä vain turhaa lisärasitetta eliölle. Mielestäni tästä jatkuvuusominaisuudesta tavallaan seuraa, että evoluution rakennelmat ovat monesti hierarkisia eli hyppäys tasolta n tasolle n+1 on yleensä suhteellisen yksinkertaista rakenteiden (rajapintojen) muodostumista (esim. suurinpiirtein atomit-yhdisteet-solut-eliöt-yhteisöt/äly)(voi tietenkin olla, että havaitsemme vain tällaiset evoluution tuotokset omasta rajallisuudestamme johtuen).
Aikaisempaan keskusteluun kommentteja:
Eräs motivaatio ainakin osittain reduktionistiseen maailmankuvaan ja sen kehittelyyn on mm. se, että ihminen voisi mahdollisesti saavuttaa lähes ikuisen elämän teknologiallaan.
Myös sen asian sisäistäminen, että kaikki ajattelu ja käsittäminen on kuitenkin reduktiota (lause "reduktionismi on typerää" on erittäin reduktionistinen :) johonkin muuhun nähden, johtaa siihen, että mikäli haluaa rakentaa mahdollisimman systemaattisen maailmankuvan esim. toteamuksen "maailmankaikkeus on informaatiota" ympärille, voi ehkä onnistua käsitteellistämään myös selittämättömän eli osoittamaan sille paikan mallissa. Selittämätön maailmankaikkeus ilmeisesti sisältää "liian paljon" informaatiota. Tästä paikan osoittamisesta voi olla hyötyä uusien kysymyksien esittämisessä ja "käsittämättömän käsittämisessä". Joka tapauksessa luovuttaminen ja käsien ylös nostaminen on mielestäni turhaa. On myöskin havaittava, että vaikka kvantti-ilmiöt olisivatkin täysin satunnaisia eikä niitä voitaisi kuvata äärellisellä teorialla, ei tämä sulje pois sitä mahdollisuutta, että ihminen voisi ymmärtää melko pitkälle oman toimintansa.
Evoluution rakenteet ovat mielestäni usein rakenteita juuri siitä syystä, että ne suojautuvat jollain tavalla taustakohinalta. Esim. geeneettinen koodihan on pitkälle diskreettiä informaatiota ja mielestäni on aivan helppoa olettaa, että ihmisen ajattelullekin tuosta taustakohinasta ja kvantti-tason ilmiöistä on hyötyä makroeliölle vain, jos aivot voivat "kontrolloidusti" hyödyntää niitä makrotason ongelmiin.
Se, mitä Antti Valmari kommentoi siitä, että myös tekstinkäsittelyohjelman teksti-input-aistilla voitaisiin välittää kuvallista informaatiota, on totta, enkä varsinaisesti sitä yrittänytkään kieltää. Tarkoitin epäselvästi ilmaistuna sitä, että aistien rakenne voi jo sinänsä tukea jonkin asian tietyn tyyppistä tulkintaa (suhteessa siihen yleisälyyn, joka aistiin on kiinnitetty) eli, että jos vaikka silmiemme eteen kiinnitettäisiin lapsena sellainen näyttölaite, joka tekisi esim. gif-pakkauksen kaikille kuville, jotka muuten näkisimme ja välittäisi tämän gif-pakatun kuvan silmänpohjalle, kulkisi aistiimme tietenkin sama informaatio, mutta tuosta informaatiosta olisi huomattavasti vaikeampaa (suhteessa tiettyyn algoritmiin, yleisälykkyys, tietysti) tulkita alkuperäinen kuva kuin jotain muita asioita (esim. kuvan kompleksisuus). Tällöin ihminen ei varmaankaan olisi oppinut liittämään esim. värejä (mielenkiintoista muuten, että muistaakseni silmän tappisolut ovat suurinpiirtein herkkiä taajuusalueille, jotka koemme punainen, sininen ja vihreä - melkein tulee mieleen iho/maa, taivas/vesi ja metsä) niihin kokemuksiin, joita nyt käytämme näkemämme kuvailuun. Uskaltaisin myös väittää, että jotkin käyttämämme hyvinkin mielivaltaisen tuntuiset vertaukset heijastavat aivojemme evoluutiollista perusrakennetta - esim. kytkentä pimeä-synkkä ja valoisa-mukava.
Siinä Antti Valmari on täysin oikeassa, että esim. näinkin abstraktista selityksestä tietoisuudelle seuraa filosofisesti hyvin epäintuitiivisia asioita. Esim. jos ajatellaan, että tietoisuutemme ja ajan suunta ovat yhteneväisiä VAIN siitä syystä, että tiedostamme ajan "suuntaan" eli että maailmankaikkeus todella on vain informaatiota, joka sisältää 4-ulotteisen aika-avaruuden rakenteen (eikä esim. mitään suoritusta tai aikaa ole "olemassa"), niin silloinhan voisi ajatella, että jokin muoto voisi olla tiedostava x-akselilla! Voidaan myös ajatella vielä abstraktimpi todellisuus: Jos kirjoitamme paperille luonnonlait, muodostavatko nämä jo sinänsä jonkun toisen todellisuuden luonnonlakeineen jossakin hyvin abstraktissa mielessä (jota emme voi tietenkään kokea), sillä mistä voimme erottaa, suorittaako tätä maailmamme "konkreettisesti" jokin Turingin kone vai riittääkö vain jonkin Jumalan speksi, määrittely luonnonlaille tämän maailman syntymiseen ilman tila/aika-rajoitteita!
Eli a) tutkimista riittää ja b) ei kannata ottaa näitä juttuja liian vakavasti.
(MARINA AND THE DIAMONDS | I AM NOT A ROBOT)
