Kolme maailmaa

1. Kulttuurin artefaktit
2. Suhteellinen intuitio
3. Todellisuus

 

 

(Escher's Three Worlds)

Melodia resonoi tunteiden kantoaalloilla lävistäen muistojen sipulikuoret. Muilta lainattu minuus lakastuu lastuina laineille mastojen kankaiden huuhtoutuessa valkoisiksi. Sanojen valheiden vaietessa ajatuksenohuiden aatteiden aineetonta labyrinttiä ei enää ole. Vain ilon merensuolaiset kyyneleet vangitsevat tähtien valon seisoessamme Maan kannella, jakautuvien solujen miljardien vuosien katkeamattomana helminauhana.

(Horowitz plays Bach-Busoni)

Joku elää saippuasarjojen perheiden kautta, koska oma elämä on pelkkää telkunkatselua. Toinen nostaisi itsensä niskasta ilmaan ja juoksisi silmukan, mutta tärkeintä on olla oma itsensä. Kuten joulun Narnia-leffasta opimme, viattoman uhrautuminen ei ole uhrautuminen lainkaan, joten myönnetään, että juuri nyt kirjoitan tätä tekstiä. Tämäkin lause on tietysti täyttä puppua, mutta joskus postaus on vain postaus.

(Kylie Minogue - The Loco-Motion (1987))

vaihtoehtoinen ääniraita Euroopan levitykseen

(Arvo Part - Spiegel Im Spiegel)

Paperimme "On Name-Based Inter-Domain Routing" hyväksyttiin Computer Networks Journaliin (Special Issue on Architectures and Protocols for the Future Internet). Oma osuuteni tästä työstä oli mm. korkean tason simulaation kehittäminen rendezvous-järjestelmästä siten, että voimme mitata latensseja, skaalautuvuutta jne. koko Internetin skaalassa.

(It's Beginning To Look A Lot Like Christmas)

Luminen joulukuu

Taas on monta syytä päivitellä tilaansa, joten on syytä päivitellä tilaansa Naamakirjassa. Joulupukki kerää kunnian lahjoista, mutta hänen apurinsa paahtavat sitä ennen tavaratalojen tungoksessa. Lumessa vailla lumetta kyntiessä tuli mieleen, ettei pumpulissa eläminen ole kyllä pumpulissa elämistä. Kävelytien reuna oli niin huonosti näkyvissä, että tanssin jo melkein ruusuilla, mutta lopulta löytyi sentään kivinen tie. Ei tässä auta kuin kaivaa pieni tunneli hankeen ja mennä sitä pitkin syömään.

 (Nightmare Revisited Kidnap The Sandy Claws (KoRn))

 

 (Tico Tico Fortissimo - Guitar Quartet)

Kombinatorista peliteoriaa kello viisi vaille 20 yli varttia vaille kaksitoista

Niukka-pelin pelipuu voidaan esittää muodossa { {| 0,1} | {0,-1|} } joka sievenee 0-peliksi.

Jos haluat oppia pelaamaan Niukkaa, aloita kirjoittamalla kommenttiosastolle jokin luonnollinen luku.

(Janis Joplin - Mercedes Benz)

Nim-peli olisi tästä samasta vähän kehittyneempi versio. Joskus aikoinaan Piché pelasi sitä meitä vastaan matikkaleirillä. Niukka taas opittiin pienenä lapsena kotona :) Tai itse asiassa ensimmäisen kerran pelasin Nim-peliä setääni vastaan lapsena, mutta silloin en vielä ymmärtänyt jujua.

Talvikylvö

Sanat laskeutuvat kirjaimien pisaroina
lapsettoman isän kylväessä.
Anna niiden soittaa myyttien koskettimia,
juurtua mielen kuoressa yksi yö,
kasvaa huomenna ikuisuuteen,
haarautua kulttuurin puussa.

(All The Pretty Little Horses + lyrics)

Yhtä tärkeää kuin se mikä on, on se, mikä puuttuu. Mistä tahansa asiasta voi kertoa tuhat tarinaa, joista jokainen on vain lepattava varjo tulkinnoista tavoittamatta kuun heijastusta öisellä hangella intuition kaistanleveydellä. Niin kuin sama bitti tietokoneen muistissa voi olla osa rakastavaisten viestiä tai pilke pelihahmon pikselisilmässä riippuen siitä, mitä sillä tehdään, ei napanuoraa havaitsijan, havaittavan ja ympäristön välillä voi katkaista.
 
Jokaisella ilmaisulla on aina sekä sisältö että syy, miksi se sanotaan ääneen. Monet ristiriidat johtuvat siitä, että yksi katsoo ensimmäistä ja toinen jälkimmäistä.

Maailma jakaa kortit, mielikuvitus luo ja järki tuhoaa - kaikkia tarvitaan, jotta syntyy timantteja. Rationaalisuus on sitä, että pelataan parhailla korteilla logiikan mosaiikin järjestäessä pakan.

Mies pyrkii aina nousemaan abstraktiotasoa ylemmäksi nähdäkseen pidemmälle. Harjoittelu, menetelmät ja työkalut ovat tämän ajattelun päätepiste: parempi viivytellä ja valmistautua mihin vain kuin sulkea ovia vaeltamalla väärään suuntaan. Tämä on asioiden hyvä järjestys ajassa, ajin idea.

Se, mitä nyt teet, onko se edes potentiaalisesti osa ratkaisua? Ajan virrassa pitää kauhoa eteenpäin, että pysyisi edes paikallaan. Paholaisen työ on helppo, koska ajan pyörä on hidas. Tämä on asioiden hyvä järjestys tilassa, muodon idea.

Kauniin naisen katse sulattaa filosofiat, tieteet ja taiteet, sillä se on yksi alkusyistä. Se on päättymättömän köyden pää, joka pelastaa tyhjyyden kuilulta.

Aiheutanko sen, että ihmiset esittävät aina samanlaista roolia minuun päin? Olenko rakentanut vankilan, joka on sisältä peilillä vuorattu? Mitä merkitystä on teoilla, joiden helminauhat eivät johda tulevaisuuden tietämättömille teille? Uusi tuttavuus voi olla murtuma muurissa.

Miksi kirjoitat noin paljon, jos jo tiedät ensimmäisen lauseen olevan hiekkaa, johon loput uppoaa? Sen sijaan valitse, opi ja rakenna jättiläisten harteilta jotain kestävää ja kasautuvaa. Todellinen tieto vaatii aina syvällistä perehtymistä, taito vuosien harjoittelua. Älä vaihda sielusi mittatikkua ihmelääkkeeseen, vaikka toreilla eroa ei huomattaisi. Sitä tarkoittaa kauppa paholaisen kanssa.

Hyvä kulttuuri on poikkeustila sekasorron keskellä - vaali sitä luomalla jotain puolustamisen arvoista.

Miehellä on suunnitelma ja se on hänen aarteensa.

Taiteilija voi vain laittaa omat assosiaationsa kankaalle ja kuorruttaa järjellä. Ammattilainen voi kyllä valita aiheensa, mutta tällöin hänen omintaan ovat keinot.

Kaikki on suhteellista, mutta ei sinun tahtosi alaisuudessa - kun puu kaatuu metsässä, kivi muistaa sen.

Kapitalismin tuolileikissä palkinnot jaetaan potenssilain mukaan musiikin loppuessa. Vaikka ihmisten ominaisuudet olisivat normaalijakautuneita, tämä on periaatteen tasolla odotusarvoisesti lähes reilua yhdestä näkökulmasta olettaen hyväntahtoiset pelaajat, koska ihmisten uhraukset pitää mitata äärellisen eliniän linssin läpi.

Täydellinen päivä rakennetaan ihmiselämässä. Typerykset näkevät vain lopputuloksen.

Hiljalleen koneet tekevät kaiken ihmistä tehokkaammin kulttuurin kuoriutuessa perhoseksi meistä. Ihmisellä on lopulta tarjota vain ihmisyytensä ja rahavirran suunta kertoo enää kenen leikkiä leikitään niukkojen resurssien ratkaistessa kuka on kenenkin kaa.

Sille, mille huomaa kuumeisimmin etsivän yön pikku tunteina rationalisointia, voi joskus antaa periksi. Joskus oman alitajuntansa kuuntelu on kuin vieraissa käyntiä. Oma identiteetti ei ole singulaarinen piste, mutta tämän tiedostaminen on tuskallista.

Ensin on aate ja sitten etsitään sille perusteluja, ensin tavoite ja siitä syntyy teksti kaikukammion lämmössä. Rakettikin saa vauhtinsa, koska ainetta purkautuu sokeasti vain yhteen suuntaan.

Kirjailijan pitää sitoa seuraava askel aikaisempien kokemusten moukariin, jotta sanat eivät jää ohuiksi. Tärkeimpiä asioita ei pysty purkamaan lopullisesti auki.

Nykyhetki muistaa menneisyyden ja siksi viattomuuteen ei voi palata.

Yksi on aina pienemmän puolella, toinen suuremman.

Parhaat miehet eivät viihdy toreilla keikaroimassa, vaan katkovat sosiaalisten verkkojen seitit ja lähtevät seilaamaan vapaille markkinoille, missä heidät mittaa vain objektiivisen todellisuuden kasvoton aallokko ja auringonpaiste. Narrien egojen riidellessä karkeuden keskellä viisas meloo hiljaa eteenpäin ja parhaimmillaan törmää sielunystävään täydellisen kunnioituksen vallitessa ja tyynen ulapan herkistäessä yksityiskohdat.

Tarinaa ei kerrota vain sanoilla, vaan se jatkuu tavoissa, liikkeissä, musiikissa, artefakteissa, perspektiivien jäävuorten vedenpäälisinä huippuina - siinä, kuinka valo heijastuu kuunylisinä kaarina taulun maalipinnasta.

Unelmoijien menestyksessä on suurempi hajonta kuin luovijoiden. Unelmoija ajattelee lankakerää, luovija leikkiä.

Pelko ja vallan ihannointi näyttäisivät kulkevan käsi kädessä.

Jokainen asia on tarpeeksi syvä, kun sitä tarkastelee lähempää, jokainen ihminen kokonainen maailma.

Perustelua "tämä päivä on poikkeus" ei voi käyttää joka päivä.

Sopivan rennosti, ettei nyt näytä siltä että tässä ihan yritetään. Sopivan laimeasti, ettei kukaan voi nauraa. Sopivan erikoisesti, ettei tarvitse kohdata taistelun ytimessä.

Kivi-sakset-paperi - extended edition

Velttoilija vedättää hiljaisen pakertajan,
rasisti lyö velttoilijan,
suvaitsevainen nokittaa rasistin,
kolumnisti kumoaa suvaitsevaisen,
eliitti tukahduttaa kolumnistin,
blogin pitäjä kaataa eliitin,
feministi vie blogin pitäjän,
trolli sivaltaa feministin,
kyynikko voittaa trollin,
romantikko sulattaa kyynikon,
tieteilijä nukuttaa romantikon,
asehullu pelottelee tieteilijän,
poliitikko vie maton alta asehullulta,
liikemies kukistaa poliitikon,
filosofi löylyttää liikemiehen,
urheilija ohittaa filosofin,
älymystö jekuttaa urheilijan,
matemaatikko kampittaa älymystön,
byrokraatti väsyttää matemaatikon,
taiteilija pehmittää byrokraatin,
kriitikko tyrmää taiteilijan,
julkkis torppaa kriitikon,
ihmettelijä nolaa julkkiksen,
tosikko jyrää ihmettelijän,
pelleilijä nujertaa tosikon,
vanhanaikainen hivuttaa pelleilijän,
nihilisti peittoaa vanhanaikaisen,
unelmoija pistää nihilistin pakettiin ja
hiljainen pakertaja tilttaa unelmoijan.

Tätä kirjoitusta voi käyttää jokerina ja
kommenttiosastoa ässänä, joka nollaa tämän kirjoituksen:

(Harry Belafonte & Odetta - There's A Hole In The Bucket . Slide show.)

Keinot pyhittävät tarkoituksen

Työt loppui tekemällä, joten eikun kotiin taaksepäin, sanoi mummo lumessa. Vaikka sanotaan myös, että työ on lasten leikkiä, niin kyllä sitä jo aamusella tietää, kuinka lystiä illalla on: saunavuoro! Puhtaus ei ole puoli ruokaa ja koska syödessä nälkä lähtee, niin leipä vie miehen tieltä sitä ennen ravintolaan. Ensin mennään syömään ja sitten saunaan vasta .. tai oikeastaan vihta. Pöydässä kävin läpi menua ja totesin "parempi tuntematon hyvä kuin tuttu paha", joten tilasin fonduen ja kiitin tarjoilijaa. Alussa kiitos seisoo, lopussa aina hankalaa saatiin taas kerran huomata, sillä olisi kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa - leipäpala nimittäin. Yrittänyttä laitettiin ja toinenkin yritykseni putosi kuumaan juustoon. Mutta kaksi ilman kolmatta riitti, sillä itku auttoi markkinoilla ja minulle neuvottiin lopulta oikea tekniikka. Hyvää oli, mutta makuasioista voi kiistellä (koska rehellisyys ei maata peri, otin vapauden keksiä tarinaan paremmin sopivan ruokalajin.. oikeasti söin mäkkärissä). Ei haudassa ole aikaa maata, joten parempi käyttää varattu aika ja maata saunan hauteessa seuraava tunti o/

(Upside Down - Official Video - Paloma Faith)

Some like it raw

I am going to get my weekly dose of sushi now. As they say, appetite grows by eating, so there needs to be always a bigger fish. Chef is the big fish in a small pond, especially when preparing something like Fugu. I don't know if you can actually buy it in Helsinki, but eating without danger of poisoning is.. like a fish without a bicycle. And this ain't no fish story, but nonetheless, there is something fishy going on here.

(Running Wild - Marilyn Monroe (Some like it hot))

Asiat, jotka näkee vain pimeässä

Tästä kotoa kun kulkee kivenheiton etelään, löytyy kapea niemenkärki tai ehkäpä polkua vähän leveämpi saari, joka yhtyy maahan pienellä sillalla. Paikka on kuin luotu yökävelylle ja pimeän taivaan jatkuessa horisontissa saumattomasti peilityyneen mereen tuntuu kuin olisi päätynyt kielekkeelle keskelle avaruutta.

Kuten melkein joka kädessä on viisi sormea, sisältävät myös ihmismielten sisäiset avaruudet suurin piirtein samanlaiset niemet ja sopukat. Päälle liimataan matkitut pelin liikkeet ja roolien julkisivu ihanteiden katsellessa olan yli. Sieltä löytyvät samat salaisuudet, jotka kaikki tietävät: irstailut, masennukset, haaveet ja menetetyt tosirakkaudet. Vanha viisaus onkin, että lauluntekijöiden ja kirjailijoiden tarvitsee vain ajatella itseään vekkulan peilien kautta koskettavia hahmoja luodessaan. Elämä tuntuu vinkkaavan silmää kuin kiusallaan, kun tunnistaa itsensä muiden töissä aivojen yhdistäessä ajatuscocktailin tarjolla olevista langanpäistä.

Jo kotona pimeässä metrotyömaan kaukainen valonheitin piirtää kiharaiset omenapuiden varjokuvat terävinä seinälle eläväksi lehväskatoksi. Yöaikana voi käpertyä takaisin 80-luvulle projektorilla seinälle heijastetuilla unelmilla, joiden hiillos vielä kytee jossain. Päivämaailma suodattuu välinpitämättömyyden ja pelkojen läpi avaruuden kutistuessa vuokrayksiöksi ja päivän kohokohdan ollessa kaupan kassan tervehtiminen perheellisten tavatessa toisia perheellisiä jossain muualla. Ison koneen katras saarnaa aikuisuutta ja katselee dirty harryjä, jotka muistuttavat mielikuvituksen seireenien petollisuudesta, luovivat korttipöytään kuin todellisuuden pelin synnillisempänä matkaversiona, joka ei vie kuitenkaan liian kauaksi kohtalon merireiteiltä. Kun kuulee jonkun sanovan haluavansa jotain, tarkoittaa tämä yleensä sitä, että kyseinen asia olisi tavoiteltava, mutta kaikki asiat punnittuaan haluaa kuitenkin jotain muuta vielä enemmän muiden tunteiden ohjastuksessa.

Unelmoijalle ymmärrys ilman tahtoa on kuollutta puuta. Sokea itseluottamus valaisee maailman kirkkaammin kuin mikään valo. Perkele! Tahdon tahtoni takaisin, lopettaa kymmenen vuoden vapaapäivän, puhaltaa hiillokseen, ahnehtia haaveita vastavirtaan, ratkaista rakentamani mahdottoman palapelin, katsoa aurinkoa neulansilmän läpi, vaihtaa eliniän selkeyden hetkeen, istua vielä kerran oman mieleni valtaistuimella!

Vai luovia vielä hetken tuulen mukana?

itseluottamuksen lasit 

(Ferris Bueller's Day Off - "Just a Thought" by Satellite Heart)

pelon lasit
(Requiem For A Day Off)

(Jethro Tull - Rocks on The Road [Promotional Video 1991])

Tavuvalssi

yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
viisarit viestivät vaivihkaa
päivätyöt päättyvät pisteeseen

tehtävät täytetty tohisten 
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
rasteja ruutuihin ruksattu 

marssitus menettää mitastaan
sydämen sykkeiltä seesteytyy
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo



yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
aaltoilee aivojen ajatus
petihin painautuu pikkuinen

kylkeään kierräyttää kertaalleen
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
kaikkeudet katoaa käännökseen

tajunta takertuu tanssihin
kauniita kudoksia kehräilee
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo



yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
valssissa vaikutteet viimeiset 
eilisen elkeistä elkamoi

avaruus aitautuu askeltaen
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo
mahdoton majaksi muotoutuu

suudelma sisukset siivittää
keveillä kengillä kosmokseen
yykaakoo, yykaakoo, yykaakoo

(Art of Bob Pejman - Khachaturian: Masquerade Waltz (HD))

Faryl Smith - River Of Light (The Blue Danube)

Leonard Cohen - Take This Waltz

Henry Mancini & Nino Rota - The Godfather's Waltz

Dmitri Shostakovich - Waltz No. 2

status VS materiaali

1600-luvun kuningas
(Good To Be The King (Mel Brooks))

  + vaikutusvalta politiikkaan, tieteeseen, taiteeseen jne.
  + merkittävät mahdollisuudet seksuaaliseen kanssakäymiseen ja parinvalintaan
  + ei tarvitse kuluttaa aikaa uurastukseen
  + huomion keskipiste, hyväksyntä
  + nimi ja teot historiaan


2000-luvun pätkätyöläinen
(Madonna - Material Girl [Official Music Video])

  + kotona sähkövalaistus, lämmitys, juokseva vesi, jääkaappi jne.
  + hammashoito, lääketiede ja hygienia
  + hyvälaatuinen ruoka ja eksoottiset mausteet
  + maailman musiikit parhaiden esittäjien soittamana milloin tahansa spotifystä, rajattomasti elokuvia, kirjoja jne.
  + sivistys
  + reaaliaikaiset uutiset Internetistä
  + mahdollisuus lentää toiselle puolen maapalloa
  + henkilöauto
  + elinajanodote: 79

(Barry Lyndon (duel))

Columbo-sarjassa murhaaja on pääosassa ja jaksot noudattavat formaattia, jossa hienostunut konna yrittää peitellä jälkensä tekaistuilla johtolangoilla ja tarinoilla. Columbo yleensä äkkää jo alussa kuka on syyllinen ja jakson sisältö on pääosin sitä, että kumotaan vuotava tarina kuin tieteellinen teoria ikään. Monesti rikollinen pääsisi pälkähästä vain pitämällä suunsa kiinni, koska harvoin todisteet sinänsä riittävät aukottomasti osoittamaan syyllisen.

Taidanpa tässä katsoa jonkun noista jaksoista DVD:ltä syyssunnuntain ajankuluksi ettei tarvitse aivan omien ajatusten suohon upota. Yksinolossa on se huono puoli, että mittatikusta tulee kovasti subjektiivinen, kun taas liiallisessa kommunikaatiossa on vaarana muuttua reaktioautomaatiksi.

(Rachmaninov Vocalise Cello and Orchestra (The art of Gregor Ziolkowski))

TODO:

✔ massu täyteen
☐ seminaarikurssin paperin kirjoitus
☐ vanhan paperin hiomista
  ...
☐ väitöskirja
☐ vaimo, lapset ja punainen mökki
☐ maailmanvalloitus

(Janelle Monáe - "Come Alive (The War of the Roses)")

Viideltä saunaan ja kuudelta koodaan, se on sellainen teknomaagin perjantai

Lancelotin taito, älykkyys ja intohimo, Gawainin rohkeus, uskollisuus ja huomaavaisuus, Percivalin nöyryys, uurastus ja avoimuus ja loput ritarit edustavat hyveitä kokoontuneena symmetrisesti ja yhdenvertaisina pyöreään pöytään, jonka yhdistää kuningas Arthur - oikeus, rakkaus ja rehellisyys kuunnellen Merlinin tietoa, älyä ja pyhittämistä. Tätä sielun arkkitehtuuria, jossa kuningas ja maa ovat yhtä, ympäröi maailman kylmyys ja ihmisen pahuus kiteytyneenä Mordrediin. Arkkityyppinen legenda antaa lukijalleen ihanteen tai arvoituksen, juuri sen verran tiivistettyä kokemusta, että sitä voi soveltaa, mutta sen verran konkreettisesti, että se juurtuu tunteisiimme ja kasvaa kiinni intuitioon, mistä se saa ihmisiä liikuttavan voimansa. Se on jokaisella kerronnalla kehittyvä silta kulttuurin ja biologian välillä ja koetellumpi kuin yhden ihmisen luomus, muuttuva melodia, joka käyttää ihmisiä soittimenaan. Kaikki tarinat rakentavat ajatuskoneita, mutta ensimmäiset tarinat vaikuttavat eniten siihen, miten myöhemmät tulkitaan. Uskonnot pyrkivät vaikuttamaan maailmankuvaan siinä missä Hollywood-elokuvan tai dekkarin annetaan kutkuttaa tunteita, mutta vaikutus toimintaamme on epäsuora. Oppikirjan taas oletetaan nykyään välittävän tietoa neutraaliin sävyyn, mikä ei ole itsestäänselvyys, mistä voi varmistua lukemalla 100 vuotta vanhoja tietokirjoja. Uskonnollisten ja tieteellisten tarinoiden taustalla oleva instituutio on keskeinen niiden merkitykselle siinä missä legenda elää lähinnä yksittäisten ihmisten mielessä ja toiminnassa. Fiktion ei tarvitse heijastaa reaalimaailmaa tarkasti ja se voi olla spekulatiivistä tai luoda jonkinlaisen virtuaalimaailman. Tässä mielikuvituksen kyvyssä pitää tarina ja välitön todellisuus erillään piilee koko abstraktin ajattelumme ja kulttuurin voima: meidän ei tarvitse itse evaluoida kaiken toimivuutta, voimme puhua poissaolevista asioista tai toisten ihmisten ajatuksista, spekuloida hypoteettisia vaihtoehtoja, tai vaikkapa yrittää ymmärtää kaiken arkiajattelun ulkopuolelle jäävää modernia fysiikkaa ja matematiikkaa, jotka ovat monimutkaisten kulttuurin artefaktien rakennuspilareita. Ilman mielikuvitusta emme olisi keksineet tietokonetta, rahaa, demokratiaa jne. Mielikuvitus ja ajattelu itsessään perustuvat kyvyllemme abstrahoida hahmoja ja laittaa ne interaktioimaan keskenään fokuksen viedessä pois välittömistä aistihavainnoista ja arkitodellisuudesta.

Omanlaisensa kulttuurin peruskirjastot löytyvät myös modernilta länsimaiselta ihmiseltä, vaikkakaan ne eivät välttämättä muodosta kokonaisuutta yksissä kansissa: tietty osa toiminnastamme pohjautuu aina sosiaalisille tunteille. Maailman ymmärtämisessä esimerkiksi luotamme oppikirjoihin ja Wikipediaan, tieteellisiin auktoriteetteihin ja vaalimme tieteellistä menetelmää ja rationaalista lähestystapaa maailman ymmärtämiseen ja pyrimme erottamaan sen tavoitteistamme: tämä poikkeaa Merlinin neuvoista mm. siten, että tieteellinen tieto on pääosin julkista ja rajattu testattaviin väitteisiin, tunnemme sen menetelmät ja voisimme periaatteessa tarkistaa tulokset. Tieteellinen lähestymistapa on paras tuntemamme keino saada tietoa ympäristöstä, mutta ongelmia syntyy, jos se on ristiriidassa esimerkiksi uskonnollisen näkökulman kanssa. Tieteellisessä viitekehyksessä ei ole mitään keinoa sanoa tiettyä tapaa elää paremmaksi tai huonommaksi, voimme ainoastaan kritisoida muiden tarinoiden maailmankäsitystä. Uskonnot taas tyypillisesti tuomitsevat kilpailevat toimintatavat ja puolustavat itseään. On kuitenkin tärkeää huomata, että jo minimaalisilla perusoletuksilla, kuten esimerkiksi alkeellisen logiikan semantiikan hyväksyminen - merkityksen antaminen sellaisille tarinoissa esiintyville sanoille kuin "ja" ja "tai" jne. riittää usein tekemään uskonnot sisäisesti ristiriitaisiksi ts. ne ovat jollain tasolla merkityksettömiä pelastamattomalla tavalla. Tämä on matematiikassa aksiomaattisen lähestymisen voima: yleensä hyvin pieni joukko oletuksia riittää kuvaamaan hämmästyttävän monimutkaisia maailmoja aksioomien loogisina seurauksina. Ohjelmointikielissä tämä näkyy siten, että kielissä voidaan erottaa syntaktinen sokeri kielen ytimestä, joka sisältää yksinkertaiset primitiivit muiden ilmauksien rakentamiseen. Monimutkaisten ilmausten merkitys on niiden kuvaus tähän ytimeen, jolle voimme antaa merkityksiä kuvaamalla sen toisiin systeemeihin ja lopulta intuitioomme ja fyysiseen maailmaan, mahdollisesti syklisesti. Näistä huomioista ei voi kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että uskonnot johtaisivat ristiriidoistaan huolimatta välttämättä huonoon lopputulokseen jostain perspektiivistä ja joka tapauksessa pelkkä tieteellinen maailmankuva ei sisäänrakennettuna kerro miten elämä pitäisi elää. Koska jo jotkin lautapelitkin vaativat eksponentiaalisen ajan niiden ratkaisuun pelilaudan koon funktiona ja ne ovat naurettavan yksinkertaisia ympäristömme tapahtumiin verrattuna, on selvää, että riippumatta kulttuurista, tulemme aina elämään puutteellisen ymmärryksen tilassa. Vaikka voimme saada tietoa ja rajoittaa mahdollisten tapahtumien joukkoa joskus merkittävästikin järjellä, emme voi yksiselitteisesti johtaa jotain parasta tapaa elää, vaikka tietäisimme optimoitavat tavoitteetkin.

Myytit voivat osaltaan antaa rautaisen selkärangan toiminnallemme, mutta monimutkaisessa modernissa yhteiskunnassa tyydytään yleisesti vetoamaan hyvin abstrakteihin ja siksi joustaviin, mutta tunnetasolla tehottomampiin arvoihin, jotka ovat usein nimettävissä yhdellä sanalla kuten vapaus, voitto tai hyvinvointi. Kulttuurin superegon vastapainona ovat eläimelliset vaistomme, id: laiskuus, nälkä, seksuaalisuus jne. ja ego tasapainottelee näiden voimien välillä. Ymmärrettävästi monet uskonnot pyrkivät vähättelemään jälkimmäisiä ja puhutaan esimerkiksi synneistä, koska ne kilpailevat samoista lihaksista. Länsimaisen kulttuurin vapausihanne lähtee siitä, ettemme edellytä täysin jaettua tai kastirooleihin perustuvaa sosiaalista käyttöjäjestelmää yksilöille, vaan se on eräänlainen meta-kulttuuri, joka mahdollistaa alakulttuurien varioinnin tietyissä puitteissa, kun vapaus tai demokratia hyväksytään ylimmäksi periaatteeksi. Koska yksilöiden tavoitteet voivat näin olla ristiriitaisia keskenään, pyritään laeilla ohjaamaan ja markkinamekanismilla hakemaan jonkinlainen tasapaino eri päämäärien välille ilman ylhäältäpäin tulevaa suunnittelua. Moderni kompleksinen yhteiskunta näyttää myös ulkoistuvan artefakteiksi ja mekanismeiksi pois ihmisten mielistä ja mitä rikkonaisempi kulttuuri on, sitä kirjaimellisemmin lakia pitää tulkita ja sitä vähemmän voidaan moraalisesti odottaa yksilöiltä. Teollistuminen on keskeisenä edellytyksenä mahdollistanut lisääntyneen vapaa-ajan ja tasa-arvoistumisen ja ainakin viime vuosisadan suuri osa uurastuksesta kohdistui aineellisten puitteiden kasvattamiseen massoille, kaupungistumiseen jne. Yhteisenä tekijänä heikentyneiden myyttien ympäristössä primitiiviset vaistot ovat ajaneet ruokakulttuurin, viihteen, matkailun, taiteen, statustuotteet ja seksin keskiöön ja monimutkaisten tarinoiden sijaan voitaisiin ehkä puhua yksilökulttuurista, jossa perusta on hyvin samanlainen eri ihmisillä, mutta yksityiskohdissa on paljon pientä variaatiota. Tämän pohjan päälle on sitten syntynyt erilaisia alakulttuureja ja varsinkin Internet on mahdollistanut hyvinkin pienen asian ympärille ryhmän muodostumisen. Peli rajoittaa myyttien vaikutusaluetta ja legendoja on hankala tuoda neuvottelupöytään. Ne vaativat liian suuren palan nielemistä kerralla muilta osapuolilta, riippumatta siitä olisiko tulos lopulta onnistunut. Vasemmanpuoleinen liikenne voidaan vielä synkronisesti muuttaa oikeanpuoleiseksi, mutta paljon tätä monimutkaisemmat vaatimukset muille eivät enää ole mahdollisia "flag day":nä ja asteittaisina muutoksina ne saattaisivat vaatia ylöspäin kipuamista utiliteettifunktioissa. Primitiiviset statuksen, voiman, seksuaalisuuden jne. tunteet taas jaamme oletuksena ja yhtenäiskulttuurit käyvät uskoakseni puolustustaistelua tätä kehitystä vastaan. Mielenkiintoista on esimerkiksi katsoa 80-luvun suomalaisia tv-sarjoja ja verrata niitä nykyiseen tässä suhteessa. Lisääntynyt kommunikaatio todennäköisesti nopeuttaa tätä kehitystä. Hollywood-elokuva voi vedota tunteisiimme, mutta ensisijaisesti se on viihdettä - lady Gaga vetoaa hyvin suoraviivaisesti. Kenties ilman voimakkaita ylläpitäviä instituutioita, pienet erot ihmisten preferensseissä ohjaavat kohti tällaista vapautta korostavaa yhteiskuntaa tai sitten länsimainen mallimme on vain sattumanvaraisen kehityshistorian tulos, paha sanoa. Aihe on tietenkin valtaisa enkä ole sitä juurikaan pohtinut, joten ei tästä enempää.

Hakkereilla yleisessä merkityksessä on oma alakulttuurinsa, johon kuuluvat omat kilpalaulantansa ja yltäkylläisyydelle ja lahjakulttuuriin perustuva statushierarkiansa, mutta tästä on kirjoitettu enemmän muualla. Ohjelmointitaito on kuin nykyajan vastine velhojen ja tietäjien tiedoille ja taidoille eikä joku Perl varmaan ole sen selvempää kuin muinaiset loitsutkaan. Kirjaimellisesti nykyajan merlinit pystyvät luomaan uusia maailmoja, joissa on omat lainalaisuutensa evoluution seuraavaksi kerrostumaksi ja toteuttamaan itseänsä Internetissä tavoilla, joita ei pystynyt edes kuvittelemaan pari vuosikymmentä sitten.

(Excalibur, The Land of Dreams)

Aarrekartta

Olet saapunut kapteeni Koukun entiseen kartanoon, jonne on tarinan mukaan kätketty aarre ja sinulla on ainoastaan tämä aarrekartta, joka sisältää taikaohjeet, joiden avulla aarre löytyy, jos noudatat niitä kirjaimellisesti. Alla on lueteltu kaikki rakennuksen huoneet allekkain ja jokaisen huoneen jälkeen lista niistä huoneista, johin pääsee kyseisestä huoneesta suoraan. Esimerkiksi aulasta pääsee keittiöön tai ruokasaliin. Tarkoituksenasi on etsiä aarre ja aluksi saat vapaasti valita huoneen, josta lähdet liikkeelle. Laske nyt montako kirjainta valitsemassasi huoneessa on ja kulje sitten kartanossa huoneesta toiseen vapaasti, mutta nuolien suuntaan niin monta askelta kuin kirjaimia oli. Esimerkiksi "aula" sisältää 4 kirjainta, joten voisit kulkea reitin aula --1--> keittiö --2--> tanssisali --3--> keittiö --4--> olohuone, jolloin pääsisit 4 askeleella olohuoneeseen. Älä sekoa laskuissa ja paina mieleesi mihin huoneeseen päädyit. Siirry sitten seuraavaan kappaleeseen.

   aula       -> keittiö, ruokasali 
   kirjasto   -> eteinen, ruokasali
   olohuone   -> ruokasali, kellari
   keittiö    -> olohuone, aula, tanssisali
   eteinen    -> aula, makuuhuone, työhuone
   tanssisali -> eteinen, keittiö
   ruokasali  -> tanssisali, kirjasto, olohuone, aula
   työhuone   -> keittiö, kellari
   makuuhuone -> kellari, eteinen 
   kellari    -> aula, kirjasto, olohuone

Sitten astuit vahingossa Koukun virittämään ansalankaan, joka käynnisti erilaisia mekanismeja kartanossa: ovet lukkiutuivat ja muutama salakäytävää aukesi. Uusi pohjapiirrustus näkyy alla, jonka mukaan sinun pitää jatkaa siitä huoneesta, mihin yllä jäit. Jos päädyit huoneeseen kuten "keittiö", joka alkaa konsonantilla, kulje vielä 2 askelta huoneiden läpi kuten yllä ja jos taas päädyit huoneeseen kuten "aula", jonka ensimmäinen kirjain on vokaali, kulje 1 askel seuraavaan huoneeseen.

   aula       -> kellari
   kirjasto   -> aula
   olohuone   -> kellari
   keittiö    -> tanssisali, kirjasto
   eteinen    -> ruokasali, keittiö
   tanssisali -> olohuone
   ruokasali  -> tanssisali, eteinen
   työhuone   -> aula, olohuone
   makuuhuone -> aula
   kellari    -> eteinen, olohuone

*Pum* kuuluu ja koko kartano luhistuu. Onneksi päädyit kellariin turvaan, josta myös aarre lopulta löytyi!

(Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri - Kapteeni Koukku)

Sananlaskuoppia sunnuntaille, aforismeja allekkain

Ismit ovat ymmärrettäviä ja juuri siksi eivät koko totuus. Tämä ei ole sama kuin, että asiat pitäisi jättää levälleen.

Lojaalisuus aatteelle perustuu laumaeläimen uskollisuuteen, identiteettiin, vaikka sen viekas verhoaa järjen kaapuun. Tästä syystä argumenttiin vastataan vihalla. Vain osoittamalla vahvimmuutensa saa laumasielun puolelleen.

Maailma etsii viestistäsi ravintoa omille tarkoitusperilleen.

Kun jokin ärsyttää, kysy miksi se osuu sinuun niin kovaa.

Ihminen haluaa puolustaa ylämaalla, omissa piireissään, kas kukaan ei ole siellä enemmän kotonaan.

Vieras on varovainen, kunnes tietää mihin rooliin ryhtyy kanssasi. Luottamus on edellytys kohtaamiselle. Laske aseesi!

Silmälappujaan huomaamattomalle rationaalisuus on puskutraktori.

Järki ilman intuitiota on tunnelissa haparointia, intuitio ilman järkeä kelluntaa meressä.

Tunteeton ihminen ei ole paholainen tai enkeli vaan kivi tai höyhen.

Kilpaile voitosta vain kun tosi on kyseessä. Sen sijaan yritä todella kasvaa auttamalla harjoitusvastustajiasi.

Vauhdin lisäksi muista suunta.

Järki on mainio rakennusteline. Ole kuitenkin kerran paradoksi - kaikki totuudet eivät ole suorakulmassa.

Ylpeys rationaalisuudestaan ei vielä tee ihmistä rationaaliseksi. Kavahda varmuutta, ellet ole pappi.

Ihmiset keksivät puolet ongelmistaan, jotta tuntisivat itsensä tärkeiksi.

"Aikuisuus" on vangin nimilappu.. joskus tosin tarpeellinen.

Tunteista tarkentuu vanhetessa rutiineja, näkymä maailmaan kaventuu putkeksi. Varo mille radoille jäät kiertämään.

X-isti: ihminen, joka pitää X:ää tärkeänä - irvileuka sanoisi, että se on parasta, mitä hänellä on tarjota.

Jokaisella perspektiivillä on sokea kulma, diagonaali.

Ei ole olemassa pelkkää objektia eikä pelkkää subjektia, ne kulkevat aina pareittain predikaatin liittämänä.

Mielen kyky itsepetokseen on lähes rajaton, katso vaikka ihmisiä. Oletko sinä poikkeustapaus?

Sanotaan, että vapaus on valtaa tehdä itseään koskevia päätöksiä. Neitsyys kussakin asiassa voidaan menettää vain kerran. Kumpi on siis vapaampi: se, joka kokeilee kaiken vai se, joka jättää tähän mahdollisuuden jäljelle?

Totuus on mahtava liittolainen.

Harjoittele, harjoittele! Ylitä ihanteesi!

"Sen mitä näet, saat myös pitää, etkä oo nähnyt vielä paljon mitää."

(eleni karaindrou - adagio)

Mietin että, näistä etukirjaimista eittämättä saattaa yrittämällä ökyvaikeasti muodostaa äärimmäisellä älynväläyksellä nykytilanteeni.

(Memphis Stomp (Dave Grusin))

Jos mies pohjiaan myöten pystyisi asettumaan toisen näkökulmaan ilman omaa mittatikkua ja haarniskaa, ilman tylsien pelinappuloiden, varjokuvien ja naamioiden teatteria, karkaisisi se hänen itsetuntonsa kylmemmin kuin jäätävin vastus. Tätä ei voi kokea, mutta sen sisäistämisestä syntyy kunnioitus, epätoivo tai joskus tasapaino. Paremmin ehkä pärjää, kun pysyy roolissaan, kuten Andy McCoy sanoisi.

Vesa-Matti Loiri - Erakon hämmästys Eino Leino / Päivän laskiessa (Spotify)

♫

sukkasillaan suikkelehdin, kohta koisaileen

kitaran kurnutus, joku alkoi voimaileen
minne meni mua hellinyt hiljaisuus
Naamakirjaseinän takaa kuuluu blues

(Bloomfield, Kooper, Stills - Super Session - 01 - Albert's Shuffle)

Muistaakseni jossain musiikinkirjassa määriteltiin, että amatööri harjoittelee kappaletta, kunnes saa sen menemään kerran läpi oikein ja ammattilainen harjoittelee, kunnes ei enää voi tehdä virhettä. Koska erikoistuminen on tehokasta enkä erityisemmin nauti ruoanlaitosta, jätän iltapalani ammattilaisten huostaan ja lähden tästä vielä hakemaan Poliisi-hampurilaisen. Loppuillaksi voisi sitten sukeltaa rikollisen mieleen ja lueskella viimeisintä Harjunpäätä.

 

(Ocean Colour Scene-Hundred Mile High City)

Volter Kilpi ei oikein käy esikuvasta näille tilapostauksille, koska jos kirjoitan 70 sivua piipunvalinnasta, ei jää enää aikaa valita piippua. Kokeilinpa sitten "Mitä Platon sanoisi"-sovellusta Naamakirjassa, joka sanoi, että viisaat miehet puhuvat, kun heillä on jotain sanottavaa ja tomppelit taas, koska heidän pitää sanoa jotain. Ei auttanut tämäkään, mutta Platon on väärässä, sillä keskustelun tarkoitus ei ole yleensä välittää informaatiota, vaan lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta, ärsyttäminen, valehteleminen, höyhenten pöyhiminen, statusviestintä, kehuminen ja mitä niitä onkaan. Eikä oikein hotsita lipua kuin aaveetkaan Kaurismäen leffoissa omilla radoillaan. Chuck Norriksen taas ei edes tarvitse julkaista tekemisiään, koska hänen vaikenemisensakin kertoo enemmän kuin Internet pystyy välittämään. Sanotaan myös, että toiset puhuu ja toiset tekee. Lainataan siis Beethovenin säteilyä ja annetaan Daniel Barenboimin soittaa:

(Beethoven Piano Sonata #1 In F Minor, Op. 2, No.1 - 4. Prestissimo by Daniel Barenboim)

Hahmojen kohtaaminen

Alkeellisin mahdollinen aivo on yhden hermosolun muodostama refleksi inputista outputiin. Tämä on edistänyt eliön selviytymistä ympäristössään: esimerkiksi jonkin perhoslajikkeen reaktio pudottautua ilmassa lepakoiden kaikuluotauksessa. Tästä kehittyessään aivot ovat alkaneet abstrahoida aistidataa tunnistetuiksi hahmoiksi, rutiineja monimutkaisemmiksi liikesarjoiksi ja muuttuneet adaptiivisemmaksi ympäristölleen (oppiminen). Samalla refleksien lisäksi on alkanut kehittymään pitempiä hermoratoja ja adaptiivisuus johtanut oppivaan sisäiseen malliin, johon on vielä päälle kehittynyt lyhytkestoinen ajonaikainen nopeasti reagoiva dynaaminen tila, joka pystyy muuttumaan nopeammin kuin staattinen malli. Kenties näiden suhdetta voisi löyhästi verrata olio-ohjelmoinnista luokan ja olion eroon. Staattiseen malliin kannattaa tallentaa vain muuttumattomia hahmojen aihioita ja asioiden välisiä yhteyksiä, jotka vain instantioidaan kullakin hetkellä täyttäen data sen hetkisellä kontekstilla (aistidata + nykyinen dynaaminen tila + ajatustakaisinkytkentä). Heitän sellaisen arvauksen, että staattinen malli pitkälle määrittää kvalioiden (käsitteellisen) muodon tyyliin visuaalisilla hahmoilla ylipäätään voi olla väri, mutta esim. tuntoaistimuksilla ei ole väriä, kun taas dynaamisen tilan sisältö vastaa suurin piirtein sen hetkistä instanssia eli että esimerkiksi "edessäni oleva tietty tuoli on vihreä" - se ikään kuin täyttää datalla staattisen mallin "muotin" ja tulkitsee datan mallin luomassa kehyksessä. Nämä intuition ontologiat rakentavat omanlaisensa perspektiivin, joka tulkitsee tietoisuudensisällön. Tietoisuutemme on osaprosessi aivojen dynaamisessa aktivaatiotilassa ja yritän alla hahmotella tietoisuuden tärkeimpiä funktioita perustuen omaan introspektiooni arkkitehtuurisesta näkökulmasta, joten tämä on luonnollisesti erittäin spekulatiivistä, mutta ehkä joku saa tästä jotain uusia ajatuksia:

1. Nykyinen dynaaminen tila toimii kontekstina/välimuistina, jotta uudet aistidatasta ja ajatuksista tunnistetut hahmot voidaan nopeasti ja konsistentisti liittää osaksi jo tunnistettuja hahmoja. Esimerkiksi herätessään saattaa joutua muutaman sekunnin ajan palauttamaan mieleensä ennen kuin kunnolla hahmottaa missä ja jopa kuka itse on. Itseään koskeva malli kuten abstrakti tieto omasta tilanteesta ja pitkän tähteimen tavoitteista ovat opittuja - "minä" on vain aina läsnä oleva hahmo muiden joukossa. Koska ympäristö muuttuu suhteellisen hitaasti, on hyödyllistä ylläpitää dynaamista tilaa esimerkiksi nykyisestä sijainnistaan (ja staattista mallia ympäristön kartasta), koska nämä hahmot korreloivat uusien hahmojen tunnistustodennäköisyyden kanssa ja parantaa näin tunnistustarkkuutta. Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa esineen tunnistus näkökentässä: jos koehenkilölle näytetään odottamatonta valokuvaa, jossa näkyy vaikkapa osa jostakin objektista oudossa ympäristössä, voi tunnistus kestää hetken ja vaatia jopa tietoista päättelyä ja sama kuvio voidaan tunnistaa kontekstista riippuen eri tavalla (tästä on olemassa tutkimustuloksia, voin yrittää kaivaa viitteen, jos joku on kiinnostunut). Sen jälkeen kun tunnistus on tapahtunut, aivot ylläpitävät tätä oletusta dynaamisessa tilassa. Taikatempuissa hyödynnetään monesti tätä aivojen rajallista kapasiteettia ottaa informaatiota ympäristöstään reaaliajassa.

Tietoisuus on ajonaikainen ilmiö ja sitä ei pidä liittää "osmoottiseen" uusien hahmojen ja kytkentöjen oppimiseen aivojen mallissa muuten kuin siten, että tietyllä käyttäytymisellä voimme edesauttaa oppimisista: esimerkiksi keräämällä motivaatiota ja toistamalla opittavia asioita. Identiteetin jatkuvuuden kokemus ei seuraa tästä kontekstillisuudesta, vaan on itse mallin ominaisuus: minä on käsitteellisesti ajassa etenevä hahmo, jolla on tiettyjä pysyviä ominaisuuksia. Tietoisuudessamme havaitsemalla ajalle ei ole suoraa yhteyttä prosessin fysikaaliseen aikaan. Vaikka tietoisuudessamme olevat hahmot tuntuvat olevan siellä "yhtäaikaa", on tämä vain konstruoitu illuusio, joka rakentuu tietyn fysikaalisen ajan intervallin aikana aivojen prosessissa. Jos kuitenkin havaitsemme objektit A ja B yhtäaikaa tietoisuudessamme, tuntuisi minusta välttämättömältä, että näihin liittyvien fysikaalisten prosessien välillä on jonkinlainen korrelaatio, koska muuten nämä muodostaisivat mahdollisesti kaksi itsenäistä tietoisuutta. Mikään ei tietenkään estä, etteikö aivojemme sisällä voisi pyöriä useampia erilaisia tietoisuuksia, sillä aivovauriopotilailla on havaittu monenlaista toimintaa, josta nämä eivät ole tietoisia potilaiden raporttien perusteella.

Osa hahmoista voidaan tulkita toisen kertaluvun hahmoiksi siten, että ne jättävät jotkin yksityiskohdat piilotetuksi ko. hahmon tunnistamisessa eräänlaiseksi reiäksi/parametriksi. Toisen kertaluvun hahmot voidaan suurin piirtein ajatella funktoreiksi ja niiden väliset assosiaatiot vastaavasti natural transformationeiksi kun tarkastellaan kokonaisuutta. Esimerkiksi "kassin" hahmoon voisi liittyä, että sinne voi laittaa erityyppisiä asioita sisään ja saatamme hahmottaa yleisesti, että kassin sisällön voi tyhjentää toiseen saman kokoiseen kassiin riippumatta sisällön laadusta. Voimme myös hahmottaa kassin fysikaalisena hahmona, jolla on mitat, massa jne. Hahmot ovat siis varsin abstrakteja ja voivat vastata erilaisia piirteitä jostain käsitteestä, johon viittaamiseen meillä on sana. Käsitteet viittaavat vain pieneen osajoukkoon kaikista hahmoista, joita aivot tunnistavat. Suurimmalle osalle hahmoista meillä ei ole välttämättä edes kunnollista introspektiota (itse hahmontunnistuksen hahmottamista), mutta ne ovat silti niin luonnollinen osa arkiajatteluamme, että joudumme pinnistelemään havaitaksemme, että jokin tulkinta ylipäätään pitää tehdä, jotta ko. kokemus realisoituisi. Lukematon määrä tällaisia tunnistettuja hahmoja ja niiden välisiä assosiaatioita muodostavat yhdessä perspektiivin, jolla tulkitsemme siihen "sijoitetun" datan.

Siitä en osaa sanoa, onko aivoissa intuition tasolla sellaisen pointterin käsitettä kuin pronomini, mutta joka tapauksessa voimme tunnistaa näkökentässämme yhtä aikaa vaikkapa useita saman lajin puita. Olisi taloudellista, että aivot käyttäisivät samaa "normalisoitua" mallia näiden kuvaamiseen ja vain jotenkin viittaisi, että tietty instanssi on tietyssä koordinaatissa. Luulen, että tämä saattaisi toimia avaruudellisten hahmojen kohdalla jotenkin niin, että ihminen nopeasti kohdentaa silmät eri objekteihin ja tekee tunnistuksen näin yksi kerrallaan. Tähän viittaisi aivovauriopotilas, jolta oli "vasen puoli" avaruudellisesta hahmotuksesta vaurioitunut ja pyydettäessä piirtämään kukkasia, hän piirsi samaan kuvaan monta kukkaa, joilta kaikilta puuttui vasen puoli, mutta kokonaisuudessaan kukkasia piirrettiin koko paperin alalle eikä potilas havainnut kuvassa kokonaisuudessaan mitään outoa. Toisin sanoen hänen huomionsa kiinnittyi jokaiseen objektiin erikseen silmämunien skannatessa näkökenttä. Lisäksi voi mielessään tehdä esimerkiksi seuraavanlaisen harjoitteen: kuvittele kuutio pyörimässä x-akselin ympäri. Kuvittele sitten sama kuutio pyörimässä y-akselin ympäri. Lopulta kuvittele vierekkäin kaksi kuutiota, joista toinen pyörii x-akselin ja toinen y-akselin ympäri. Oma havaintoni oli, että tämä on vaikeampaa ja huomioni liikkui nopeasti objektien välillä. Toinen kysymys liittyy vielä "piilomuuttujien" kuten muiden ihmisten intentioiden hahmottaminen tai toisen esineen takaa pilkottava esine, mutta mahdollisesti pitkäaikaisten piirteiden tunnistaminen ulkoisesta käyttäytymisestä vastaisi tätä ja lisäksi jossain vaiheessa ihminen yleistää oman käyttäytymisensä piirteitä muihin ihmisiin. Joka tapauksessa mallilla muista ihmisistä on varmasti biologiset juuret kuten esimerkiksi geometrisellä hahmotuksella ja kysymys lienee tässä mitkä alueet staattisesta mallista ovat opittua ja mitkä perittyä.

  
2. Dynaamisessa tilassamme voi olla kerralla enemmän dataa kuin varsinaisessa tietoisuuden keilassa. Kenties voisi ajatella, että tunnistetut piirteiden sirpaleet ikään kuin kasvavat ympäristöönsä oletuksena, että ko. havainto tehtiin ja jos kaksi ristiriitaista signaalia törmäävät, joutuvat nämä kilpailemaan siitä, kumpi on osa todennäköisempää kokonaisuutta ja näin saamme koherentin kuvan maailmasta. Koska tämän voi ajatella eräänlaiseksi "top-down" globaaliksi rajoitteeksi, emme havaitse tietoisuudessamme ristiriitaisuuksia. Mielenkiintoista on myös, että havainnot eivät sisällä koskaan "reikiä" - siis erityistä kvaliaa, että jokin asia puuttuu. Tätä vahvistavat erilaiset aivovauriotapaukset, joissa potilaista ei tunnu, että jotain erityisesti puuttuisi vaan nämä saattavat keksiä jopa uskomattomia tarinoita, jotka selittävät havainnot.


3. Uskoakseni yksi tietoisuuden keskeinen funktio on toimia eräänlaisena "hahmojen kohtauspaikkana" ja työmuistina, jonka tarkoituksena on decouplata hahmot erilleen, jotta niitä voitaisiin sitten fokuksen avulla yhdistellä uusilla tavoilla ikään kuin yhtä kertaluokkaa ylempänä. Tämä mahdollistaa ajattelun ja on oppimisen lisäksi keskeinen kulttuurin muodostumiselle. Kun teemme vaikka loogista päättelyä tai suoritamme lukujen yhteenlaskua allekain, tapahtuu tämä yhtä tasoa korkeammalla kuin pelkät biologisella tasolla "osmoottisesti" opitut hahmot. Tällaiset ajatusketjut etenevät assosiatiivisesti, mutta uskon, että korkeamman kertaluvun prosessit voivat ohjata tätä hyödyllisillä tavoilla. Kulttuuria voisi kenties ajatella "suvulliseksi oppimiseksi" verrattuna suvulliseen lisääntymiseen, joka mahdollistaa geneettisen rekombinaation kautta sen, että eri geenit voivat kehittyä toisistaan itsenäisesti, evaluoitua rinnakkain ja levitä populaatiossa helposti rikkomatta muita toimivia ratkaisuja verrattuna pelkkään mutaatioon (tästä on tehty matemaattisia malleja, kuinka suvullinen lisääntyminen lisää adaptaation nopeutta asymptoottisesti). 

Olenkin jonkin verran pohdiskellut, voisiko tämäntapaisiin ajatuksiin perustuen kehittää myös massiivista rinnakkaisuutta tavoittelevaa data-keskeistä ohjelmointikieltä/ympäristöä, jossa ei olisi varsinaisesti tiukkaa algoritmista rakennetta ja erityisesti ei case-rakenteita algoritmeissa vaan ohjelman tila koostuisi sillä hetkellä tunnistetuista hahmoista ja suoritus yrittäisi matchata tyyppitasolla löytyviä rutiineja ja sen hetkistä tilaa siten, että kaikki matchaukset ajettaisiin automaattisesti rinnakkain ja ohjelman tilaa päivitettäisiin näiden perusteella, mutta tämä on ikuisuusprojekti ja toisen postauksen aihe joskus pitkällä tulevaisuudessa.


4. Jos edelläkuvatut hahmot mallinnetaan informaatiota kadottavina, abstrahoivina matchauksina (yksinkertaisimmillaan esimerkiksi binäärinen partitio m: A --> 2, jossa hahmo toteutuu, jos ko. funktio palauttaa "tosi" elementille) ja assosiaatioiksi taas kutsutaan seurauksia, joissa informaatiota ei välttämättä unohdeta, tarvitaan myös toimintapuolen hahmoja, joita voitaisiin kutsua vaikka rutiineiksi, joissa taas jokin abstrakti signaali voi tuottaa monimukaisemman lihasaktivaation. Samalla tapaa kuin perusta geometrisille hahmoille on taustaltaan geneettistä, on rutiinien taustalla todennäköisesti biologisia tilakoneita, jotka ovat suoraan kytköksissä tunnemaailmaan ja tarjoavat perustan, jolle toimintamme rakentuu sisältäen sääntöjä kuten nälkä->itke. Viitaten aikaisempaan pohdiskeluun intro- ja ekstroversiosta ja hakuavaruuden pienentymisestä kaksisuuntaisessa haussa, voisi villisti arvata, että hahmojen intuitiotason oppimista tapahtuu myös jotenkin käänteisesti, tunteiden ohjaamista tavoitteista kohti yksityiskohtaisempia "negatiivisia hahmoja", jotka ovat edellytys ko. korkean tason prosessin tyydyttymiselle, mikä lisäisi tietoisuuden malliin intentionaalisuuden. Tällöin hahmojen kohtaamisen voisi erityisesti tulkita yritykseksi löytää ympäristön analyysistä toteutus tunteista kasvavien rutiinien intentioille: inputin ja outputin kohtaamiseksi - eräänlaiseksi hahmojen markkinapaikaksi. Tässä kohtaa olen tosin erityisen heikoilla vesillä, sillä minulla ei ole pienintäkään aavistusta miten negatiiviset hahmot kehittyisivät ja voikin olla, että tämä prosessi toimii eri tasolla kuin osmoottinen hahmojen oppiminen. Joka tapauksessa pystymme tietyssä intentiotilassa vaikuttamaan esim. fokukseen - vaikkapa yrittämällä ajatella jotain mennyttä tapahtumaa. Se, että meillä ei ole enää introspektiota näihin ylimmän tason prosesseihin, on todennäköinen selitys vapaan tahdon illuusiolle. Mikäli vanhetessa intentiot ohjaavat aivojen mallin muodostumista ja negatiiviset hahmot tarkentuvat, voisi tämä myös selittää ihmisen rutinoitumisen ja sen, miksi lapsenomainen ihmetys osittain katoaa: aivot ovat jo päättäneet mikä on tärkeää eivätkä enää edes välttämättä noteeraa muita asioita ilman erityistä vaivaa. Tämä voi olla myös toiveajattelun taustalla, jossa maailma nähdään enemmän sellaisena kuin sen toivoisi olevan kuin sellaisena kuin se on. Pitää myös muistaa, että hahmot ovat hyvin "moniulotteisia", ja intentionaalisuus, ajan hahmotus, abstraktio, I/O jne. käsitteelliset ulottuvuudet ovat osin ortogonaalisia toisilleen. Rutiinien toimintaan meillä ei myöskään yleisesti ole hyvää introspektiota, vaan joudumme tarkkailemaan omaa toimintaamme ikään kuin "ulkoisesti". Esimerkiksi kun opettelemme jotain uutta asiaa, vaikkapa tikan heittämistä tauluun, joudumme ensin ajattelun/tietoisuuden tasolla käymään vaiheita läpi yksinkertaisemmista liikkeistä yhdisteenä. Kun toistamme suoritusta tarpeeksi kauan, biologisen/intuition tason oppiminen osmoottisesti oppii liikesarjan rutiiniksi ja tämän jälkeen emme enää tiedosta suoraan kuinka sen teemme.

Voimme kuitenkin yrittää löytää toistuvia patterneja esimerkiksi fokuksen käyttäytymisestä ja tässä mielessä ehkä yksinketaisin luonnehdinta olisi "priorisoitu todo-lista", joka ylläpitää intentioita mielessä, kunnes ne on tyydytetty. Eri tunteet voivat johtaa ristiriitaisiin tavoitteisiin, joten tässä suhteessa toimintaa tulee priorisoida. Lisäksi esimerkiksi nopeasti kohtituleva objekti voi pakottaa huomiomme sitä kohden nopeasti: kuten go-sananlasku sanoo: kiireiset asiat pitää hoitaa ennen suuria asioita - kuten esimerkiksi auton väistäminen vs. naimisiinmeno. Todennäköisesti fokus myös painottaa suuria muutoksia, koska ne todennäköisemmin vaativat uudenlaista reagointia ja erityisesti negatiivisia viestejä samalla tapaa kuin uutisissa ei päivästä toiseen kerrota positiivisia asioita vaan poikkeuksia (tämä oli jonkun kuuluisan tutkijan ajatus, valitettavasti en enää muista kenen).

      
5. Yksi intuition tason oppimisen syntymisen alkusyitä on juuri välittömästä refleksivasteesta (output on funktio tietyn lyhyen ajan input:sta) eroonpääseminen ja dynaamisen tila lisääminen teki toiminnasta nopeasti kontekstiriippuvaista. Output-puolella yhdeksi tietoisuuden eduksi voidaan mainita ulostulon monadisuus tai suunnitelmallisuus, jolla tarkoitan, että tekoja ja niiden seurauksia voidaan harkita ennakoivasti ennen varsinaista suoritusta. Eri toimintoja voidaan vertailla keskenään ja vastaavasti tavoitetta voidaan verrata ympäristöön potentiaalisten esteiden välttämiseksi. Esimerkiksi unessa kytkentä lihaksiin on sammutettu, joten voimme silti kuvitella tekevämme asioita. Monadisuus (potentiaalisten suoritusten rakentaminen vs. suorittaminen) on uskoakseni oleellinen rakennuspalikka, jolla data-keskeinen arkkitehtuuri saadaan toimimaan konsistentisti ilman algoritmista lähestysmistapaa, jossa konsistenttius tulee automaattisesti top-down lähestymistavasta - eräänlaisesta kontrollipisteestä ko. toiminnalle. Uskon kuitenkin, että tällaista kontrollipistettä ei löydy ihmisälystä, koska se olisi liian jäykkä vaihtuviin tilanteisiin. Sen sijaan osittaisista hahmoista yhdistellään vaihtoehtoisia tapahtumaketjuja, joita voidaan evaluoida rinnakkain kokonaisuuksina keskenään ja karsia ristiriitaiset osatoiminnat pois ennen varsinaista suoritusta.


Vastustan sellaista äärifunktionalistista mielenselitystä (joka on varmaankin enemmän olkiukko kuin kenenkään todellinen mielipide), että tietoisuus voitaisiin mallintaa pelkästään ihmisen ulkoisena käyttäytymisenä. Esimerkiksi jos meillä on kaksi mustaa laatikkoa ja toiseen niistä laitetaan ihminen ja toinen on tyhjä, ovat nämä ulkoiselta käyttäytymiseltään identtiset, mutta toisen sisällä on tietoisuus. Aivoissa tapahtuvan prosessin suorituksen rakenne on ratkaiseva eivätkä kvaliat ole jokin päälleliimattu ominaisuus, joka voitaisiin kuvitella otettavan irti ko. prosessista ikäänkuin maailmassa olisi "olemassa" jotain monimutkaisia hahmoja ilman tulkintakoneistoamme meistä riippumatta. Syy siihen, että meille tulee mielikuva, että tällainen prosessi ei voisi itsessään mitenkään "kokea" jotain, johtuu siitä, että meillä ei ole tulkintakehystä tällaisten kokemusten jäsentämiseen/ymmärtämiseen ja intuitiomme prosessien toimintaan on puutteellinen: on eri asia tulkita väri kuin tulkita koneisto, joka tulkitsee värejä. Erilaisia funktioita joukosta A joukolle B on |B|^|A|, joka kuvaa hyvin, kuinka paljon enemmän erilaisia prosesseja on kuin näiden syötteitä ja tulosteita, mikä tarkoittaa, että intuition saaminen näihin on merkittävästi monimutkaisempaa kuin ensimmäisen kertaluvun objekteihin. Ihmisen tietoisuus on niin viritetty sellaisten hahmojen tunnistamiseen ja analysointiin, joita voi nimilaputtaa substantiiveillä, ettemme oikein edes huomaa tätä rajoituksena. Tämä "objektiharha" tulee selkeästi esiin esim. matematiikassa, jossa kuvitellaan, että vaikkapa jokin intuitiollamme kuviteltavissa oleva ääretön olisi olemassa jonain itsenäisenä oliona ilman sen tulkintaamme tai formaalisti aksioomia. Kun pyrimme tietoisuuden selittämiseen, voimme pyrkiä hahmottamaan aivojen rakenteesta jonkin arkkitehtuurin. En usko, että aivoista paljastuisi jokin uusi luonnonlaki, vaan periaatteellisesti voisimme ennustaa ihmisen käyttäytymisen mallintamalla neuronien toiminta tarkasti eikä tässä ole mitään oleellisesti ei-mekaanista. Toki tämä on käytännöllisesti mahdotonta ja viimeistään termodynaamiset ilmiöt asettavat teoreettiset rajat ennustamisvoimalle, mutta satunnaisuus ei ole mitenkään oleellista tietoisuuden muodostumiselle - päinvastoin, koneina aivot pyrkivät suojautumaan tältä. Tietoisuus ei ole jokin kausaalisesti fyysisestä maailmasta erossa oleva ilmiö vaan oleellinen osa yhtä todellisuuden prosessia - meidän intuitiomme sen hahmottamiseen on vain rajallinen. Se että meillä on esimerkiksi kolmenlaisia tappisoluja, joilla on erilainen vastekäyrä valon taajuuksille, voidaan selittää evoluution avulla, koska se auttaa meitä tunnistamaan paremmin marjoja jne. (huom: evolutiiviset selitykset ovat korkean abstraktiotasonsa takia parhaimmillaankin tilastollisia ja käytännössä lähes mahdottomia evaluoida samalla tapaa kuin vaikkapa fysiikan toistettavat kokeet) Värit eivät ole siis olleet jossain maailmankaikkeuden rakenteessa odottamassa löytäjäänsä omana luonnonlakinaan eivätkä ne ole vain jokin sattumanvarainen sivuvaikutus.

Jos kuvittelemme, että aivoista voitaisiin erottaa oleellinen piiristö omaksi fysikaaliseksi systeemiksi, voidaan ajatella, että informaatiota kadottavat operaatiot tuottavat aina termodynaamisesti peruuttamattomasti lämpösäteilyä ko. systeemin ympäristöön korrelaatioiden lisääntyessä aivojen sisäisessä tilassa ja sen haarautuessa erilliseksi kokonaisuudeksi dekoherenssissa. Voimme pohdiskella vielä, miten tietoisuus rajautuu ja tähän voimme käyttää ajatustyökaluna tällaisia kapseloituja fysikaalisia systeemejä: Jos meillä on prosessit A -> B -> C ja D -> C (eikä muita korrelaatioita), jossa A->B kadottaa informaatiota, niin uskoakseni tämä kadotettu informaatio ei voi vaikuttaa sellaiseen tietoiseen kokemukseen, johon D vaikuttaa. Sellaisten korrelaatioden, jotka koemme tietoisuudessamme yhtäaikaa, eivät siis fysikaalisesti voi olla toisistaan vuotamattoman informaatiota piilottavan rajapinnan eri puolilla. Pelkkä aivojen staattinen kytkentärakenne ei sinänsä ole tietoinen, koska jos ajattelemme neliulotteisesti ko. aivojen etenevän ajassa, ei mitään korrelaatiota eri neuronien välillä synny vaan ne etenevät ajassa omia ratojaan, jotka eivät yhdisty - transistorikin ydistää enemmän kuin kaksi johdinta.

(nirvana bombay city)

Mustaa valkoisella, valkoista mustalla

(Vangelis - Mythodea - for the NASA Mission Mars Odyssey 2001)

 Pihalla on nyt tyrmäävän kirkas ilma entisten tähtien valon tiirailulle.

Kaupungin valot vie parhaat tehot syksyn pimeydeltä eikä arjen harmauskaan pääse yllättämään:

Entisen tähden ilmat on pihalla ja tiirailee valoja nyt kirkkaasti tyrmättynä.

(City Lights - S17 Boxing)

Tajunlähtölaskenta

Ystävällisesti
kirjoitetulla
tiiviihköllä
viestillään
kertojanne
napakasti
tilaansa
toiveen
lisäsi

tulis
unet
nyt
jo
!

 

(amiga art compilation I)

Yleinen suhteellisuusteoria selittää gravitaation aika-avaruuden kaareutumisena ja kiihtyvyyden siten absoluuttisesti, ettei gravitaation ja kiihtyvässä liikkeessä olevan koordinaatiston välille voi tehdä mittauksilla eroa. Kiihtyvyys on paikan toinen aikaderivaatta tai mitä lähemmäksi mennään massaa, sitä hitaammin aika käy. Jos oletetaan, että universumi toimii kvanttimekaniikan lakien mukaan ja luonnonlaeissa ei sinänsä ole aikaa, vaan aika on vain entropian lisääntymiseen liittyvä tilastollinen ilmiö, niin tästä voisi päätellä, että suhteellisuusteorian aika-avaruuden rakenne on itse asiassa jonkinlainen kuvaus universumin aaltofunktiolle. Dekoherenssi on hiukkasten interaktioihin perustuva prosessi, joka "upottaa" klassisen fysiikan aaltofunktioon. Hiukkasten interaktiot ikään kuin pikku hiljaa tarkentavat interferoivat aallot "ratojen graafiksi", joka samalla muodostaa havaitsemamme aika-avaruuden topologian (, koska havaitsijoina olemme osa juuri tuota "graafia").

Heitän pokalla väitteen, että jos joku pystyy matemaattisesti mallintamaan dekoherenssin, paljastuu samalla kuinka gravitaatio liitetään kvanttimekaniikkaan eli ns. "kaiken teoria". Esimerkiksi massojen läheisyydessä on enemmän hiukkasia ja siten interaktioita, joten dekoherenssi tapahtuisi lokaalisti nopeammin. Voisiko ajatella, että nopeampi dekoherenssi ikään kuin "samplaisi" aaltoyhtälöä tiheämmin ja siten hidastaisi entropian kasvua/havaittua aikaa klassisella puolella tehden hiukkasten radoista tarkempia/pidempiä massan lähellä. Tästä kait pystyisi laskemaan, että tällaisessa "graafissa" entropia kasvaa hitaammin/vapausaste kuin tyhjiössä kulkevissa aaltojen interferenssikuvioissa, mikä kenties tuntuu intuitiiviselta, koska häirisemättömien aaltojen amplitudijakauma on laajempi. Jos havaitsemamme aika (ihminen havaitsee vain klassisia makrotason asioita suoraan) on vain tilastollista entropian kasvua, niin tällöin edellinen voisi ehkä selittää tuon havaitun ajan hidastumisen massan läheisyydessä ja sitä kautta painovoiman. Käsittääkseni esim. mustan aukon pinta on maksimientropiassa, mikä siis tarkoittaisi havaitun ajan pysähtymistä.


Ei jätetä Einsteiniä rannalle:
 

(philip glass einstein on the beach)

Googlailemalla asiasta hetken, löysin mm. paperin "Statistical Origin of Gravity".

Taivaalliset radat

Antrooppisella periaatteella tarkoitetaan, että koska havaitsemme maailman, täytyy maailman olla sellainen, että voimme ylipäätään olla sitä havaitsemassa. Yleistettynä: jos väite/hahmo/teoria pitää paikkansa jossain maailmassa, täytyy ko. maailman olla malli sille. Lähtökohta on jollain tapaa duaali hypoteettis-deduktiiviselle tieteen traditiolle, jossa lähdetään hypoteesista ja johdetaan siitä loogisia seurauksia, joita voidaan sitten kokeilla testata. Tässä taas kokeiden tulosten perusteella rajoitetaan jotain ulkoista mallien avaruutta ja lisätään ymmärrystä sitä kautta. Mahdollisuuksien avaruus ei ole täysin mielivaltainen, sillä haluamme suosia yksinkertaisia selityksiä. Tämä ei ole ristiriidassa Popperilaisen falsifioitavuuden kanssa, vaan havainnot voi kääntää negatiivisiksi universaaleiksi alarajaväitteiksi: koska havaitsemme jotain, on tämä loogisesti sama kuin että maailma ei voi olla sellainen, että kukaan ei sitä ole havaitsemassa jne. Jokainen tällainen havainto sisältää luonnollisesti tulkinnan ja on siten osittain teoriapitoinen, joten eri lähestymistavat ovat osittain lomittain. Tässä on etäisesti jotain samaa kuin tietokoneohjelmien testauksen ja tyyppitarkistuksen erossa: ensimmäinen saattaa päästää läpi virheellisiä teorioita, mutta ei aseta falsifioitavuuden lisäksi rajoituksia teorioiden vahvuudelle, kun taas jälkimmäinen ei tee virheitä, mutta ei kelpuuta suurta osaa pätevistä teorioista.

Taustalla tässä on ajatus, että on käsitteellinen virhe puhua siten, että teoria A on jotenkin "fundamentaalimpi" tai "alempana" kuin teoria B. Jos A ⇒ B, mutta ei B ⇒ A, niin tällöin tietenkin A on vahvempi/tarkempi teoria (tai jos teoria X vastaa havaintoja, mutta Y ei, on X oikeampi kuin Y), mutta kummatkin perustuvat pohjimmiltaan ihmisen ajattelun hahmontunnistukseen/tulkintoihin ja ainakin minusta näyttäisi kategoriavirheeltä puhua, että jokin teoria olisi ikään kuin todellisuudessa "alempana" - tämä kielenkäyttö juontaa kenties reduktionistisesta hierarkisesta selitystavasta, jossa esimerkiksi "auto koostuu renkaista (ja muista osista)". Esimerkiksi olisi hieman huvittavaa väitellä siitä, onko 4 metafyysisesti 2+2 vai 1+3 (huom. postmodernistit: se ei ole 2+3). Kategoriateoria pyrkii pääsemään eroon tämänkaltaisesta "objektiharhasta" ja siinä identiteetin käsite nivoutuu jonkinlaisen eron tekemiseksi kahden objektin välillä tulkinnassa eikä metafyysiseksi käsitteeksi, joka on jotenkin riippumaton meistä. Kuitenkin tällaisia kategorisia virheitä tehdään aika helposti: saatetaan esimerkiksi väitellä siitä, onko fysiikka "ajatonta" vai ei, vaikka nämä käsiteverkot olisivat isomorfisia karteesisesti suljetussa kategoriassa product - potenssiobjekti-adjunktiona, riippuen siitä, katsotaanko systeemiä "sisältä" vai "ulkoa" (tämä adjunktio saattaa myös antaa jonkinlaisen näkökulman siihen, miten tietoisuus on subjektiivinen kokemus, mutta voimme silti tutkia sen "toteutusta" eli aivojen aktivaatioita ja rakennetta ulkoapäin datana toisesta tulkintakehyksestä).

Teorioiden hyödyllisyys taas liittyy siihen, paljonko ne pakkaavat havaintoja ts. paljonko työtä/ennusteita niiden avulla voidaan tehdä (joka voidaan painottaa kulttuurisidonnaisella utiliteetilla). Esimerkiksi jokainen havainto on tavallaan triviaalisti tosi ko. tilanteessa, mutta siitä on hyötyä vain jonkin yleisemmän periaatteen erikoistapauksena. Käänteisesti taas mitä enemmän potentiaalisia teorioita voidaan karsia tietyistä oletuksista lähtien, sitä hyödyllisempää analyysi on. Einsteinkin jo pohti aikoinaan paljonko "jumalalla" oli valinnanvaraa maailman luomisessa. Esimerkiksi monimutkaisten ominaisuuksien kehittyminen evoluutiolla edellyttää, että asioiden välillä on riippuvuuksia (aika), jotka ovat jossain määrin jatkuvia (luonnonlakeja), koska muuten seuraava "hetki" ei liittyisi edelliseen ja hyödyllisten ominaisuuksien täytyy olla hyödyllisiä myös jatkossa. Nämä riippuvuudet määrittävät topologian avaruudelle ja samalla lokaalisuuden käsitteen (kaksi pistettä ovat lähekkäin on siis vain toinen tapa sanoa, että niiden välillä on tietynlainen riippuvuus [tämän riippuvuuden huomaaminen voi vaatia myös muiden pisteiden tarkastelua: ajattele esim. Y:n muotoinen looginen portti kahdella syötteellä ja yhdellä ulostulolla]). Jotkin viimeaikaiset havainnot varovaisesti viittaisivat siihen suuntaan, etteivät luonnonlait välttämättä olisi kaikkialla samat, mutta edellisen nojalla lokaalin avaruutemme pitää olla melko "laakea" ja fysiikka toimii ainakin tietyllä tarkkuudella, jos oletamme evoluution. Vastaavasti olosuhteiden pitää olla sopivat eli esimerkiksi suuret meteoriitit eivät saa törmätä maahan liian usein jne. Tässä on tosin vaikea puhua todennäköisyyksistä, koska nämä ovat käsitteenä aina suhteessa johonkin priorijakaumaan ja esimerkiksi toinenlainen älyllinen elämä voisi hyvinkin kestää erilaisia olosuhteita. Tämä muistuttaa sitä vanhaa vitsiä todennäköisyyksien väärinkäytöstä, että jos juuri sinä olet sattumalta valittu kaikista historiassa eläneistä ja tulevaisuudessa elävistä ihmisistä ja oletetaan tietty populaation kasvukäyrä, voitaisiin tästä laskea jakauma maailmanlopun päivämäärälle :^)

Suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria tietyin ehdoin ovat ymmärtääkseni CPT-symmetrisiä (mikä ei ilmeisesti nykytietämyksen mukaan vastaa todellisuutta Wikipedian mukaan.. valitettavasti fysiikka on mennyt amatöörille kauan sitten sen horisontin yli, että tulosten luotettavuutta pystyisi järkevällä vaivalla arvioimaan) eli periaatteessa luonnonlait näyttävät hyvin samanlaisilta, vaikka ajan suunta käännettäisiin (hiukkasten suunnat, kätisyys ja varaus), joten evoluution suunnan voi ajatella määrittyvän pienemmän entropian tilasta kohti suurempaa (tämän voi ajatella tarkoittavan sitä, että tiloja, joilla ei ole yksinkertaisia kuvauksia on paljon enemmän kuin sellaisia joille on, joten on todennäköistä, että systeemi kulkee kohti tällaista). Tietenkin on matemaattisesti mahdollista jossain kuviteltavissa olevassa universumissa, että esimerkiksi sattumalta molekyylit järjestäytyisivät hetkeksi ihmisen ja hänelle sopivan ympäristön muotoon eräänlaiseksi Eedenin puutarhaksi, mutta se, että havaintomme ovat konsistentteja evoluution kanssa murskaavalla todistusaineistolla vaatii jonkinlaisen selityksen. Ymmärtääkseni nykyfysiikka lähtee tietyistä yksinkertaisista rajoite-ehdoista, jotka kiinnittävät universumin aaltofunktiolle alkutilan ja tämä on yksi mahdollinen selitys. Vaikka monimaailmatulkinta olisi tosi (mistä seuraisi esimerkiksi se, että elämän syntyminen jossain haarassa olisi huomattavasti todennäköisempää kuin yhden maailman mallissa), voisi edellämainituista alkuehdoista kenties päätellä, että on huomattavasti todennäköisempää, että olemme kehittyneet pienen entropian tilasta kuin tunneloituneet "Eedeniin", jossa hiukkaset ovat vain sattumalta oikeassa järjestyksessä. Uskoisin, että "monimutkaisen alkutilan"-oletus olisi fyysikoille epätoivottava, koska silloin kaiken teoriasta tulisi liian monimutkainen ymmärrettäväksi. Alkuehtoja radikaalimpi ajatus, eräänlainen antrooppisen periaatteen äärimmäinen sovellus, olisi ajatella, että Schrödingerin yhtälö kuvaa fysiikan täysin ja kaikki mahdolliset alkutilat tapahtuvat. Maailmankaikkeus olisi siis eräänlainen "suljettu labyrintti", jossa fysiikan lait kertovat todennäköisyydet "siirtyä" yhdestä tilasta toiseen. Tässäkin pitää kenties rajoittaa kokonaisenergian määrää jne. ..mahdollisesti ainakin numeroituva määrä vapausasteita, mikä rajoittaisi Eeden-tilojen todennäköisyyttä. Täytyy myös muistaa, että ihminen ja ajattelu/tietoisuus ovat melko varmasti makrotason ilmiöitä ja sikäli selitettävissä klassisella fysiikalla. Tämä tarkoittaa, että ne syntyvät vain dekoherenssin tuloksena, kun erilliset haarat erkautuvat itsenäisiksi universumin amplitudijakaumassa Hilbert-avaruudessa aaltofunktion evoluutiossa. Aaltofunktion interferenssi saattaa myös sulkea pois joitain kehityspolkuja (olisin kiitollinen, jos joku kvanttimekaniikkaa ymmärtävä selittäisi, onko tuollaisille mielettömän epätodennäköisille tunneloitumisille jokin este). Erityisesti tietoisuus ei elä missään "yhdessä fyysisessa hetkessä" vaan on prosessi, joka levittäytyy useamman hetken yli.

Mielenkiintoista on myös se, että universumi näyttää sensuroivan mahdolliset paradoksit ja itse asiassa tunnetut ilmiöt ovat laskettavia! Esimerkiksi suhteellisuusteoriassa tarvittava energia kasvaa liian suureksi tai kvantittuminen mikroskaalassa estää sellaisen tietokoneen rakentamisen, joka tekisi äärettömän määrän algoritmin suoritusaskeleita. Yleinen suhteellisuusteoria sallii ajankaltaiset suljetut silmukat, mutta nämäkään eivät johda ristiriitaan, mikäli valitsemme ylläolevan maailmanselityksen, jossa coproduct:ia/"if-lausetta"/informaatiota ei oikeasti ole maailman kokonaisrakenteessa (vaan ainoastaan tietylle havaitsijalle) ja tällöin valehtelijan paradoksin fyysinen vastine, oman isoisänsä murhaaminen, ei ole aito paradoksi, koska yrittäessämme tehdä silmukan, jossa on negaatio, maailma itse asiassa haarautuu molempiin vaihtoehtoihin välttäen ristiriidan. Tämän lisäksi Schrödingerin yhtälö edellyttää vähintään kaksi kertaa derivoituvan ratkaisun ja ymmärtääkseni jatkuvien funktioiden joukolle epsilon-delta-todistukset pystyi viemään läpi konstruktiivisesti eli voidaan jokaiselle epsilonille konstruoida delta, joka tavallaan kertoo, kuinka pitkälle pitää laskea, että saamme halutun tarkkuuden. Tästä näkökulmasta voisi ajatella, että klassisille reaaliluvuille ei tarvitse olla välttämättä fysikaalista vastinetta. Jos amplitudijakauma on aaltojen summa, voi todellisuus hyvinkin olla jatkuva, mutta silti konstruktiivinen (ja jopa äärellinen informaatiosisällöltään).

Monimaailmamalleissa on jotain hyvin uskonnollista, sillä ne eivät vielä sellaisenaan sulje pois ihmeiden, ikuisen elämän, ikuisen kärsimyksen (olettaen Turing-vahvuus, äärellisessä universumissa silmukassa oleva havaitsija ei lopulta pystyisi enää muistamaan uusia kierroksia tietyn pisteen jälkeen) mahdollisuutta - ne ovat vain naurettavan (ks. Spaceballs) epätodennäköisiä. Koska havaitsemme ympärillämme evoluution kiistattomat jäljet, vedän tästä itse sen johtopäätöksen, että universumimme aaltoyhtälöllä on jokin rajoite-ehto, joka tekee kehittyneen elämän pienestä entropiasta lähtien huomattavasti todennäköisemmäksi kuin Eedenit, vaikka nämä siis olisivat jossain mielessä olemassa. Edellisestä EI kuitenkaan seuraa, että jokin älyllinen olento olisi suunnitellut maailman, päinvastoin: mitään suunnittelua eli valintaa ei tarvita, koska "kaikki" tapahtuu. Lisäksi on jo loogisesti ristiriitaista uskoa, että tällainen suunnitelija voisi säätää monimutkaisen alkutilan A ja monimutkaisen halutun lopputilan B JA onnistuisi jotekin yksinkertaisilla luonnonlaeilla pääsemään A:sta B:hen riippumattomasti. Toisin sanoen, jos tällainen olento laittaisi Eedenin alkutilaksi, alkaisivat ihmiset kehittymään siitä evoluution säännöillä hallitsemattomasti. Vastaavasti, jos olento säätäisi halutun lopputilan ja CPT-symmetrian nojalla "kelaisi" filmiä (tätä kikkaa käytettään esim. elokuvissa usein pyörittämällä filmiä väärään suuntaan) ja sitten laittaisi pyörimään takaisin kohti ko. lopputilaa, havaitsisimme jotain humoristisia ilmiöitä välttämättä entropian pienentyessä. Koska kukaan täysijärkinen ei nykyään kiellä evoluutiota tai esim. painovoimaa ja koska lukemattomia kertoja testatut luonnonlait ovat valtavan yksinkertaiset verrattuna "datan" määrään, on mielestäni jo loogisesti ristiriitaista ja älyllistä epärehellisyyttä uskoa tämän jälkeen, että ihminen olisi jonkin "suunnitelman" tulos ja jotenkin erityisasemassa maailmassa. Pienen oljenkorren uskonnollisen maailmankuvan, jossa ihmisellä on jokin tärkeämpi merkitys kuin sattuman tulos, liittämiselle evoluutioteoriaan tarjoaa ajatus, että jumalolento aktiivisesti vaikuttaa maailman tapahtumien kulkuun luonnonlakien lisäksi. Voisi olla mahdollista, että jumalolento myös pyyhkisi muistimme silloin tällöin, sotkisi mittauksiamme tai vaikuttaisi vain silloin, kun emme mittaa, mutta tällainen ajattelu johtaa jonkinlaiseen hulluuteen, jossa edes omaan ajatteluunsa ei voi luottaa. Makrotasolla havaitsemme toki "hiukkasten" käyttäytymisessä satunnaisuutta. Tosin nämäkin bitit tulevat tietystä jakaumasta, joten mahdollisen "korkeamman väliintulon" pitäisi olla hyvin hienovaraista tai sen voisi havaita toistuvilla mittauksilla. Toisin sanoen jakauman pitää toteutua ja peräkkäisistä mittauksista luetun informaation pitää olla pakkautumatonta. Tämä on eräs tapa määritellä satunnaisuus: sitä ei voida hyödyllisesti mallintaa äärellisellä koneella.

(Sumi Jo - Preisner - Lacrimosa)

Sellainen lisähuomio vielä, että jos uskoo monimaailmatulkinnan, niin symmetrian nojalla nykyhetkellä ja siten muistoillamme on myös useita menneisyyksiä, jotka johtavat tietyillä todennäköisyyksillä noihin muistoihin. Vaikka aika ei olisi lineaarinen historia, on silti mielekästä puhua makrotasolla evoluutiosta, koska korrelaatiot tilaulottuvuudessa osoittavat murskaavalla todennäköisyydellä, että kyseisillä ilmiöillä täytyy olla jokin yhteinen "syy" historiassa. Kvanttimekaniikka näyttää todella rikkovan monet arkiajattelun käsitteet, joten varoituksen sana tässä kaikille niille, jotka kaipaavat jotain yksinkertaisia varmuuksia ajattelulleen.