Go on arvoitusten peli: Jos haluat hyökätä, pelaa kauaksi vastustajan kivistä. Jos haluat puolustaa, pelaa kiinni. Pelin tarkoitus on ympäröidä aluetta, mutta jos yrittää ympäröidä sitä suoraan, sitä ei lopulta saa. Samaan tapaan kuin kolmiloikkaaja ei ensimmäisellä loikalla tee pisintä hyppyä, gossa pitää kiiruhtaa hitaasti. Kuten Kageyama opettaa, palaa aina perusasioihin.

(AC/DC- it's a long way to the top if you wanna rock and roll)

Lisäys:

Jännää tässä on se, kuinka gon muotojen "logiikka" on niin erilaista kuin ne käsitteellistykset joihin olemme tottuneet muussa elämässä/kielessä ja tästä syystä strategiset periaatteet vaikuttavat epäintuitiivisilta aloittelijasta. Toisaalta sitten esimerkiksi hyvät muodot usein sisältävät toisensa osina - ajattele esim. nakade-muotoja. Sellaisista abstraktioista kuin vaikutusvalta on hyötyä kokeneelle pelaajalle ja kaikki pitkään pelanneet tietävät ilmiön, että lauta näyttää aivan erilaiselta eri kehitystasoilla, kun aivot oppivat nämä peliin sopivat abstraktiot ja suodattavat kokemuksemme niiden läpi. Omia aloittelijana pelattuja pelejä saattaa olla vaikea muistaa ja jälkikäteen ne näyttävät kuin toisen persoonan pelaamilta.

Mielenkiintoinen käsitepari on myös strategia vs. taktiikka. Tuskinpa näillekään pystyy antamaan mitään täsmällistä semantiikkaa, mutta yksi virheiden jaottelu tuntuisi liittyvän käsiterakennelman/abstraktioiden laatuun/määrään ja kriteereihin vastakohtana ajatusprosessien kuten sekvenssien lukeminen tai pisteidenlasku virheille ("käännösaikainen" vs. ajonaikainen virhe?). Toinen dimensio, joka korreloi edellisen kanssa, on jaottelu (laudalla ja ajassa) lokaaleihin ja globaaleihin virheisiin. Myös virheiden absoluuttisen koon (olettaen, että meillä olisi resursseja evaluoida peli loppuun asti) jakauman muodosta voisi lähteä liikkeelle: gossa globaalit virheet näkyvät usein siten, että menettää vähän pisteitä, mutta usein, kun taas yksinkertainen semeain laskeminen väärin voi merkitä yksittäistä isoa menetystä.