Ideaalisesti hifismissä ei ole kyse pyrkimyksestä henkilökohtaisten mieltymysten täyttämiseen jollakin tietyllä tavalla vaan aistiärsykkeiden vapausasteista. Ajatuksena on, että taiteilijalle tai järjestelmän käyttäjälle annetaan mahdollisuudet tuottaa juuri halutunlainen kokemus. Tähän pyritään esimerkiksi äänen ja värien lisäämisellä kuvaan tai monoäänen laajentamisella stereoksi, aika- ja paikkaresoluutiota/kontrastia sekä dynamiikkaa parantamalla ja yrittämällä saada esityslaitteen toteuttama funktio sellaiseksi, että sille löytyy käänteisfunktio (epälineaariset häiriöt ja taajuusvasteen epäsuoruus voidaan tällöin korjata alkuperäisestä signaalista). 

Vaikka eräänlainen virtuaalimaailman edellytysten luominen onkin taustalla, käytännössä myös monia muita aspekteja täytyy ottaa huomioon kuten toteutuksen rajoitukset ja käytön helppous. Esimerkiksi kaiuttimet ovat kompromissi hankalista kuulokkeista ja siksi niissä tulee ottaa huomioon ominaisuuksia kuten suuntaavuus, jolla pyritään vähentämään huoneen vaikutusta lopulliseen äänenpaineeseen korvassa ja kuuntelupaikan valinnan rajoitukset oikean stereokuvan saamiseksi. Ennen kuin pystymme suoraan stimuloimaan sisäisiä ja ulkoisia aistisoluja, joudumme tyytymään moniin kompromisseihin. Esimerkiksi taas muotiin tulleet stereo-elokuvat eivät tuota täydellistä 3d-kokemusta, koska kuva on fokusoitu yhdelle etäisyydelle ja silmämunan kulmaa ei huomioida. Koska aivot ottavat nämä seikat huomioon, seuraa "3d-elokuvan" katselusta ristiriitaista informaatiota opitulle mallille ja joissakin tapauksissa jopa pahoinvointia. Ulkoista näyttöä ja suljinlaseja käytettäessä myös katselukulma on vain rajatuilta paikoilta oikea. Tämä voitaisiin korjata antamalla jokaiselle katsojalle erilliset näytöt molemmille silmille.

Sitä en pidä varsinaisena rajoitteena, että 3d-objektia ei voi esimerkiksi kiertää vuorovaikutteisesti. Tämä on oleellinen ero esimerkiksi elokuvan ja teatterin välillä taidemuotoina. Vaikkapa Hitchcockin "Köysi", joka on tehty näytelmän pohjalta, on elokuvana hyvä esimerkki sellaisten keinojen käytöstä, jotka eivät ole teatteriesityksessä mahdollisia: Samalla kun ääniraidalta kuunnellaan vielä kutsuvieraiden smalltalkia, pakottaa ohjaaja katsojan huomion piinaavasti esimerkiksi pilkottavaan köydenpätkään.

(Silent Star Wars)