Taide itsessään on luonnollisesti niin moniulotteinen ja subjektiivinen hahmo, ettei mitään yksinkertaista ja kaikenkattavaa määritelmää kannata alkaa hakea. Tyypillistä kuitenkin on artefaktien tuottaminen ja nämä yleensä vetoavat tavalla tai toiselle havaitsijan tunteisiin. Musiikki esimerkiksi yleensä vetoaa perinteisten tunteiden kuten suru, ilo, aggressiivisuus jne. lisäksi ihailuun, uteliaisuuteen ja täyttymyksen tunteisiin. Esimerkiksi kun melodia palaa asteikon perussäveleen, syntyy tästä eräänlainen täyttymys/helpotus, kun tietoisuudessa aktiivisina olevista hahmoista voidaan osa sammuttaa. Koska aivot osaavat ekstrapoloida hahmoja tulevaisuuteen, syntyy jo tämän täyttymyksen odotuksesta jännittävä kokemus ja odotuksen rikkoutumisesta pettymys. Vastaavasti uteliaisuus saa tyydytyksen, kun aivot kuuntelukertojen jälkeen lopulta oppivat kappaleen rakenteen intuition tasolla. Tällöin toisto saa ikään kuin uuden hahmon tallentumaan voimakkaammin sisäiseen malliin, kunnes lopulta teoksen tuntee niin läpikotaisin, että siihen kyllästyy. Toiston yksi merkitys intuitio-tason oppimiselle lienee siinä, että toistuvat hahmot ovat epätodennäköisemmin sattumaa. Uteliaisuudelle maailman ymmärtämisen haluna melkein pelikuva on turhautuminen, joka aiheuttaa mielipahaa, kun tahto ei saa muokattua ympäristöään haluamakseen. Ihailun tunne saattaa taas kohdistua esimerksi teknisesti vaikeaan suoritukseen jne. Siitä, miten musiikki voi välittää tunteita kuten ilo, arvaisin, että jonkinlainen kytkentä puheen keinoihin kuljettaa tunteita voisi löytyä. Ihmettelisin suuresti, mikäli kukaan ei ole tutkinut suuresta aineistosta nauhoitetun puheen eri kulttuureissa puheen taustalla olevan nuotin ja sisällön suhdetta. Kuvataiteesta minulla on paljon vähemmän omakohtaisia kokemuksia, mutta voisi olettaa, että sosiaalisella tunteiden signaloinnilla on pienempi rooli taustalla. Alastonmallit, geometria ja hedelmäasetelmat tietenkin puhuvat omaa kieltään niistä vieteistä, mitä näköaisti kutkuttaa :) Yksinkertainen ajatuskoe on esimerkiksi ajatella jokin hedelmä värittömäksi, mikä tekee siitä välittömästi vähemmän houkuttelevan näköisen. Kokonaan toinen puoli taiteesta taas liittyy siihen instituutiona ja taiteen rooliin osana ihmisten sosiaalista toimintaa.
Tieteilijän tulee olla nöyrä totuudelle, sillä sitä ei voi valita haluamakseen. Taitelijalla taas ei ole täyttä reflektiota omaan luomisprosessiinsa, vaan kone pitää harjoittaa tuottamaan haluttuja tuloksia sekä herkistää äärirajoilleen vastaanottamaan ideoita juuri sopivan opportunistisesti. Vaikea uskoa, että parhaiden teosten tasolle voisi yltää samanlaisella prosessointikapasiteetilla mutta yleisesti, suunnitelmallisesti ja rutiininomaisin kulttuurin tason askelin ilman työlästä hakua. Niin ikään ihminen ei voi saada "kattavaa intuitiota" omasta toiminnastaan kuin homunculus, joka häviäisi paradoksin savuna ilmaan. Kattava intuitio on edellä lainausmerkeissä, koska ei ole ylärajaa sille, mitä voidaan sanoa yleisesti yksilön toiminnasta erilaisissa ja erikokoisissa ympäristöissä (olettaen tarpeeksi elinikää), koska yksilö voi hyödyntää ympäristöä itsensä laajennoksena. Mielenkiintoista on myös koneoppimisen "no free lunch"-teoreemat, jotka oleellisesti sanovat, ettei universaalia älykkyyttä ole olemassa, vaan hakualgoritmin laatu on aina suhteessa johonkin tiettyyn ympäristöön. Jokaisen luova prosessi on parhaiten viritetty löytämään juuri tietyt ideat, jotka paljastuvat kuin taikurin hatusta Clarkea vapaasti mukaillen. Lisäksi onnellisia sattumia tapahtuu aina jonkin verran jo sen takia, että kokeilemme paljon asioita ja tunnistamme tällaisen tilanteen helposti sen sattuessa. Näitä ei vain voi tilata haluamastaan aiheesta etukäteen, mutta laaja haku kasvattaa todennäköisyyttä törmätä niihin ja tällaisessa löydöksessä on aina siemen murrokseen.
Patentteja tulisi myöntää vain keksinnöllisyyden täyttäville uusille ideoille. Sain tässä vasta leikillään sellaisen idean, että keksinnöllisyyden täyttyminen voitaisiin yrittää taata patenttijärjestelmässä niin, että uuden keksinnön tehtäessä pitäisi aina julkaista ongelma, jonka keksintö ratkaisee ja antaa oma ratkaisu kirjekuoressa mukana. Suojaus myönnettäisiin ko. menetelmän soveltamiseen annettuun ongelmaan, mikäli se todella ratkaisee ongelman. Kyseiselle ratkaisulle voitaisiin esimerkiksi sitten antaa suoja-aika, joka riippuisi siitä, kuinka helposti muut onnistuisivat löytämään ratkaisuja annetulle ongelmalle. Tämä sulkisi liian yleispätevät määrittelyt pois, koska niihin löytyisi helposti vaihtoehtoisia ratkaisuja ja vastaavasti ilmeiset ratkaisut, koska kuka tahansa voisi helposti vastata ongelmaan. Myöskin virkailijoiden tehtävä muuttuisi mekaanisemmaksi, koska voitaisiin vaatia, että ongelmat on niin selkeästi määritelty, että voidaan helposti sanoa, milloin ne on tyydytetty. Ongelmana tällaisessa järjestelmässä olisi se, että keksintö ei olisi ensinnäkään heti käytettävissä ja voi olla epäselvää, minkä ongelman ja kuinka hyvin keksintö ratkaisee: keksintö voi olla hyvä, vaikka sen hyvyyttä olisi vaikea evaluoida. Itse keksintö voisi olla vaikka uusi näkökulma tai käsitteellistys vanhaan ongelmaan ja tämä paljastuisi jo kysymyksen asettelusta.
(Surviving Picasso)
(Amadeus - Salieri views Mozarts music and has an epiphany)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti