Moottoripyörän vapausasteet ja evoluution myötätuuli, joka liiskaa indeterminismin bitit tuulilasiin

(Steppenwolf - Born To Be Wild)

sfnet.keskustelu.psykologia: Eläinten tietoisuudesta

12.5.2001 6:12

Tuomas T Korppi kirjoitti:

Myönnän, että en pysty todistamaan, ettei indeterminististä valitsemista tapahdu. Sitä vastoin väitän, että kysymys siitä, onko jokin päätös deterministinen vai indeterministinen on täysin epäoleellista sen kannalta, että onko päätös vapaa, ts. suvereenin yksilön ilman ulkoista pakkoa tekemä. Itse asiassa se, että yksilö tekee indeterministisiä, satunnaisia päätöksiä voi vähentää yksilön vapautta, sillä hän ei voi esim. laskea sen varaan, että hän toimii tulevaisuudessa järkevästi.

Totta. Vapaudella tarkoitetaan usein oleellisesti samaa kuin valta (vapausasteet toteuttaa mielihalunsa eri tilanteissa(*)). Vapauden ja vallan käsitteiden taustalla on myös eräänlaisena rajoite-ehtona fysiikan energia. Menen jopa niin pitkälle, että kun puhutaan "hyödystä" vastakohtana "huville"/"haitalle", on perustavin ero se, että jos jostain on "hyötyä" taholle x, se kasvattaa tahon x "valtaa". Ilmeisesti "huvin" erottaa "haitasta" se, että siitä saa lisäksi "aistillista" mielihyvää. Tietenkään en ole niin naiivi, etten olisi tietoinen sosiaalisen pelin pintakuohuista näille käsitteille.

Ihminen pitää helposti ymmärrettäviä asioita pidemmän päälle tylsinä ja varsinkin muita ihmisiä arvioidessaan voi monesti erehtyä pitämään toisen ihmisen yllättävyyttä satunnaisuuden eikä monimutkaisuuden merkkinä - varsinkin niissä tapauksissa kun toiselle suoraviivainen, "deterministinen" argumentti on itselle kuin hepreaa eikä oikein tahtoisi myöntää yksinkertaisuuttaan. Toivooko ihminen, että hän kenties yllättäisi itsensä..


(*) Yritän tässä rautalangasta vääntää yliyksinkertaistetun mallin edellä käyttämistäni käsitteistä:

Kallen_päiväohjelma =
   while (aikuinen)
       if (rahat>10) and (laki_sallii()) then nautinto +=
            käy_ilotalossa();    // maksaa esim. 5, tuottaa
                                 // kumuloitunutta nautintoa 3

       else if (rahat>10) and (tuttu_poliisi()) then nautinto +=
            käy_ilotalossa();

       else if (rahat>5) nautinto +=
            juo_kaljaa();        // maksaa esim. 1,
                                 // tuotta k. nautintoa 2

       else nautinto +=
            tee_töitä();         // tuottaa 19 , vähentää nautintoa 1

Tässä sellaisilla ulkoisilla tekijöillä kuin laki_sallii(), tuttu_poliisi() ja mummolta peritty pesämuna on vaikutusta Kallen toimintaan. Kalle toimii deterministisesti, mutta silti voidaan mielestäni puhua hänen vapausasteistaan, joihin yllämainitut tekijät voivat vaikuttaa rajoittavasti. Kalle saadaan yksinkertaisella päivityksellä myös tiedostamaan tämä rajoitus.


15.5.2001 18:40

Vilppu Vuorela kirjoitti:

Niinhän minä kirjoitin, että klisee se on. Mutta kun tuollainen perhosen isku lähtee kvanttitason epämääräisyyksista, niin voidaan jo puhua todellisesta indeterminismistä.

Kumpi äly säilyy evoluutiossa: Sellainen, jonka päätelmät ja valinnat ovat jokaisen perhosen siiveniskun tuuliajolla vai sellainen, joka suojautuu kohinalta ja käyttäytyy/kehittyy ennustettavasti?


15.5.2001 23:01

Vilppu Vuorela kirjoitti:

Sellainen joka pystyy selviytymään eri olosuhteissa, kehittymään, jne. Siihen tarvitaan tuota kohinaa, mikä nyt ilmenee mm. mutaatoina.

Eri olosuhteista selviämiseen ei tarvita kohinaa: Shakkiohjelma selviää erilaisista laudan tilanteista hyvin, vaikka sen muistin sisältöä ei sotkettaisikaan koko ajan.

Lajin/yksilön kehittyminen ei vaadi "kohinaa" (itse asiassa viittaan tässä myös ko. yksilön ympäristön informaatiosisältöön, vaikka se ei olisi indeterministinen) muuten kuin evoluution "ensimmäisellä tasolla". Meemien evoluutio on mielestäni ohittanut geenien evoluution merkityksessään ja tehokkuudessaan osittain siitä syystä, että meemit voivat muodostaa "2. kertaluvun ideoita", jotka ohjaavat muiden meemien käsittelyä korkeammalta tasolta. Oppiminen voi olla systemaattista ja myös oppimista voi oppia systemaattisesti.

Mikäli nyt sitten keskitytään älyyn, niin kyllä luova ongelmanratkaisu ja sellainen älyllinen ei-ennustettavuus ovat aika mielenkiintoisia, tietty määrä irrationaalisuutta yhdistettynä ennustettavuuteen tuntuisikin hyvältä vaihtoehdolta, mainitsemasi "irrationaalinen kohina" suodatettaisiin kuitenkin suhteellisen ennustettavan psyykkisen koneiston läpi, ja ihan kaikkia päättömyyksiä ei tehtäisi?

Ihan kehityskelpoinen idea, mutta kannattaa huomioida, että ihminen voi suunnitelmallisesti kontrolloida toimintaansa kohtuullisella tarkkuudella. Esimerkiksi Kheopsin pyramidien rakentaminen ei varmaan olisi onnistunut, jos työnjohtajat olisivat joka päivä saaneet "luovia ideoita" ja unohtaneet tavoitellun kokonaisuuden. Ihminen selkeästi kykenee "ohjelmoituun" toimintaan, mikä on mielestäni hyvä asia.

Mikä siinä muuten on, että ihmisiin yhä yritetään istuttaa determinismiä ja "matemaattisia kuutioita", kun molemmat ovat abstraktiota? Tai mistä tulee ajatus, että ennustettava ja säännöllinen on tehokkainta? - Modernismista?

Abstraktiot ovat ainoa asia, joka mahdollistaa ihmisenkaltaisen älyn tai ylipäätään minkäänlaisen hyödyllisen ajattelun. Olen onnellinen, että voin sanoa "tämä koira on mukavan pörröinen" sen sijaan, että määrittelisin atomin tarkkuudella jokaisen ko. koiran karvan sijainnin ja rakenteen(mikä olisi silti "vain" abstraktio!). Miten voit puhua "ihmisestä", "istuttamisesta", "kieltämisestä" tai mistään muustakaan, koska ne ovat abstraktioita?

"Ennustettavuus" ei välttämättä ole "tehokkainta", mutta ennustettavuus on eri asia kuin determinismi tai suunnitelmallisuus. Myöskään ei ole niin, että evoluutio pystyisi aina keksimään tehokkaimman keinon, jos tämän keksiminen vaatii liian suuren diskreetin hyppäyksen kehityksessä (kuitenkin vain hyväkin on parempi kuin ei mitään).

Tarkoitin itseasiassa "ennustettavuudella" edellisessä viestissä lähinnä "jatkuvuutta" eli jos pienillä jaloilla pääsee kipittämään niin vähän suuremmilla voi jo juosta. Luulisin, että jo geeneillä on taipumus voimakkaasti modularisoitua (muodostaen rakenteita ja "abstrakteja" viittauksia) siten, että esim. tietty koodi kuvaa lihaksen (yleisesti) rakentamisen ja toinen koodi kuvaa niiden suhteellisen sijoittelun ja nämä eivät sekoitu keskenään toisistaan riippuvaisiksi. Onhan nimittäin jo huomionarvoista, että ihminen on ylipäätään jaoteltavissa melko selkeisiin ja erillisiin osiin eikä ole vain valtava, sekava möykky. En myöskään suosittele esim. liiallista radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaa niitä ihanan hallitsemattomia ja vapaita mutaatioita.

Oletko muuten tietoinen esim. siitä, että tietokonesimulaatioilla on pystytty opettamaan virtuaalinen hai (, jonka rakenne ja fysiikka veden alla liikkumiseen on mallinnettu yksityiskohtaisesti) uimaan geneettisillä algoritmeilla? En muista yksityiskohtia, mutta esim. optimoimalla uimiseen kuluvaa energiaa suhteessa saavutettuun nopeuteen saatiin aikaan ainakin harjaantumattomille silmilleni oikean hain liikkumista vastaavaa uintia. Näitä esimerkkejä on enemmänkin (ja vielä ällistyttävempiä) ja webistä löytyy varmasti asiasta enemmän.


16.5.2001 8:50

Vilppu Vuorela kirjoitti:

Eri olosuhteista selviämiseen ei tarvita kohinaa: Shakkiohjelma selviää erilaisista laudan tilanteista hyvin, vaikka sen muistin sisältöä ei sotkettaisikaan koko ajan.

Vaikka shakkilauta on hyvin pieni ja rajattu, säännöt yksinkertaiset, ihminen oli silti pitkään parempi kuin kone. Lisätään muutama miljoona muuttuja lisää ja ollaan reaalimaailmassa, eikä shakkilaudalla.

Kirjoitit "Sellainen joka pystyy selviytymään eri olosuhteissa, kehittymään, jne. Siihen tarvitaan tuota kohinaa, mikä nyt ilmenee mm. mutaatoina." vastauksena kysymykseeni sellaisen älyn luonteesta, joka voisi selvitä evoluutiossa ja tarkoitukseni oli vain osoittaa, että lauseesi vaatii jonkinlaista lisäselvitystä, koska kone voi selvästi selvitä hyvin joistakin vaihtuvista olosuhteista (paremmin kuin ihminen).

Voisitko siis jotenkin perustella väitteesi "kohinan" tarpeellisuudesta kunnolliselle selviytymismekanismille tarpeeksi monimutkaisessa ympäristössä? Jos käsitän oikein, väitteestäsi seuraa, että vaikka joskus tietotaito parantuisi niin paljon, että ihmisen aivot voitaisiin digitoida suurella tarkkuudella ja simuloida niitä tietokoneella, joka laitettaisiin ohjaamaan ihmisenkaltaista robottia, ei tämä robotti selviäisi yhtä hyvin kuin ihminen monimutkaisessa ympäristössä, mikäli simulaatio ei sisällä jotain "kohinatermiä", joka saadaan simulaation ulkopuolelta.

Mielestäni tuo "systeemin näkökulmasta" sattumanvarainen informaatio ei näyttele ratkaisevaa "filosofista" roolia, kun yritetään selittää älykäs käyttäytyminen. Sanottakoon nyt vielä erikseen, että en tarkoita tässä sitä, etteikö lapsi tarvitsisi ympäristöä, opetusta ja ihmisyhteisöä oppiakseen älykkääksi.

Meemit? Meemien siirtyminenhän olisi hyvin virheille altista toimintaa, mikäli meemiteoriaan uskoo ja sen ajatusraiteita noudattaa.

Äh, tarkoitukseni oli vain perustella, että lajin tai yksilön kehittyminen ei välttämättä vaadi "kohinaa". Esimerkkini oli ilmeisesti huonosti valittu. En ole lukenut yhtään meemejä käsittelevää kirjaa, vaan itse käytän taustalla ajatusrakennelmaa, joka vertaa ihmisajattelua tietokoneohjelmiin. Käytän meemi-sanaa vain, koska se tuntuu olevan sellaisessa käytössä monissa yhteyksissä, että voin korvata sen omassa mallissani "ohjelmakoodinpätkällä".

(Seuraava teksti on erittäin hypoteettista spekulaatiota!)

Tarkoitin jotakuinkin sitä, että samalla tavoin kuin shakkiohjelma sisältää algoritmin A1 tyyppiä SAlgoritmi(SAlgoritmi = pelitilanne → siirto) seuraavan siirron laskentaan riippumatta laudan tilanteesta, voidaan yhtä hyvin kirjoittaa toinen algoritmi B, joka saa syötteekseen edellä olevan algoritmin A1-tyyppisiä algoritmeja ja tuottaa uuden A2, joka on samaa tyyppiä jollain muotoa kehittyneempi kuin A1. Algoritmin B tyyppi on siis (SAlgoritmi → SAlgoritmi). Voidaan myös kirjoittaa ohjelma, joka vastaavasti käsittelee tätä 2.kertaluvun algoritmia ja sen tyyppi on ((SAlgoritmi → SAlgoritmi) → (SAlgoritmi → SAlgoritmi)). Väitän, että puhe koodaa yksinkertaisia "korkeamman kertaluvun" yhteyksiä (viittaamalla kielen sisällä) aivojemme sisältämien mallien välille (Ok, eihän tämä kertaluku ole laskennallisen vahvuuden kannalta oleellinen, koska kaikki voidaan palauttaa kyllä Turing:in koneeseen, mutta jäsennelty ohjelma on lähempänä luonnollisen kielen käyttämiä rakenteita ja ainakin lyhentää ohjelmien esitystä huomattavasti).

Esim. "meemi" "varo vihaista koiraa" antaa koko lauseen "pihvin", jos pääkoppa sisältää jo esim. "sumeat-oliot" (*) "varo-lause", "koira" ja sen attribuutti "vihainen". Viittausta reaalimaailmaan ei tietenkään tarvita suoraan ja ihmisen päässä oleva tulkinta (funktio, "varo-lauseen operaatio") varo-lauseelle (kun sen sanoo esim. luotettu henkilö) voisi olla vulgaariyksinkertaistaen muotoa: "Varo X:Nomini" ja sen toteutus sellainen, missä X:n "havainto-callback" kytketään vaikkapa "X:n tarkkailu päälle"-funktioon. Tällöin varo-lauseen tulkintafunktio sisältää hyvin yksinkertaisen "oppimisalgoritmin", joka muuttaa toimintaa tulevassa potentiaalisessa tilanteessa, jossa ko. varottava olio on havaintokentässä. Oma teoriani on, että ihminen hankkii lukemattoman määrän (hyvin löyhästi toisiinsa liittyviä; läheisemmin yhteenliittyviä joukkoja tulkintoja, joita voi ajatella tietyn asian "malliksi") tällaisia tulkintoja vulgaarikarkeasti jaotellen pääosin seuraavilla tavoilla:

• Suoraan geneettisellä koodilla (esim. yksinkertaiset tunne-asiat kuten "vatsa tyhjä ⇒ huuda" sekä "metriikkoja" tyyliin "peukalo on todennäköisesti lähempänä etusormea kuin näläntunnetta" jne.) ja perustulkinnat aisti-informaatiolle (esim. muistaakseni korvan rakenne on sellainen, että jo ensimmäinen neuronikerros vastaa nimenomaan taajuusalueita eikä esim. äänenpainetta ajanfunktiona, mikä on tärkeää, kun ajattelee kuinka työlästä voisi Fourier-muunnos tehdä sitten myöhemmin neuroneilla ja taajuusvasteesta on helpompi (vähemmän tarvittavaa laskentaa) havaita esim. äänteet. Tosin myös neuroneiden laukaisutaajuudella on varmaan tässä merkitystä.. en ole asiantuntija) Nämä geneettiset "aihiot" tai "vaistot" toimivat pohjakäsitteinä ("pääkaapelit") ja toimintoina, joiden päälle opittu materiaali kiinnittyy. Refleksit ovat ikäänkuin näiden kytkentöjen alkeellisin muoto (tulkinta on suora toiminta).
   
• Aisti-informaation ohjaamana uutta, jäsentymätöntä materiaalia talletetaan. Vastaavasti jäsentymätöntä ohjausta tuotetaan raajoille.
   
• Yleinen "meta-tason" algoritmi, joka yhdistää hahmoja, heikentää käyttämättömiä kytkentöjä, vahvistaa yleisesti käytettyjä jne. tarjolla olevasta materiaalista.
   
• Syntyy "1. kertaluvun" opetuksen (, joka on lähinnä "oikeiden asioiden" toistoa - esimerkkiopettamista ja matkimista) pitkän kehityksen tuloksena symbolifunktio, joka kytkee lapsen korkean tason käsitteet "abstraktisti" samalle, "kielen tasolle" → "sisäisen puhe" voi ohjata/tuottaa uutta sisäistä puhetta ja tulkintoja ja näin toteuttamaan esim. rationaalista päättelyä korkeammalla tasolla.

(*) Edellä käytetty termi "malli" viittaa tässä olio-ohjelmoinnin käsitteeseen olio (eikä ole mielestäni kovin kaukana matemaattisen logiikan vastaavasta käsitteestä: olion tilan mahdolliset arvot==mallin universumi, metodit ovat rajapintaa vastaavan kielen funktiosymbolien tulkinnat ), johon liittyy joukko metodeita, jotka tulkitsevat ko. olion tietyssä käsitekehyksessä. "Sumeasta" puhun sen takia, että täytyy olla naiivi, jos kuvittelee, että nuo oliot löytyisivät aivoista esim. selvärajaisina neuronijoukkoina. Todennäköisesti kaikki edellä käytetyt "korkeamman asteen"-käsitteet kuvautuvat aivoihin melko kehnosti tässä mielessä, mutta painotan silti sitä, että kun ajattelee, kuinka hienovaraisiinkin päättelyketjuihin ihminen kykenee, ei tuo prosessi voi olla täysin herkkä kohinasta johtuville virheille (voi tietenkin olla, että joissakin asioissa tällä herkkyydellä on suurempi merkitys kuin toisissa ja hieman vasta-argumentiksi: ihmisen täytyy kuitenkin yleensä pinnistää keskittyäkseen johonkin uuteen niin, ettei virhettä tapahdu. Toisaalta en kertakaikkiaan keksi esimerkkiä, jossa kohina (ainakaan aidosti indeterministinen) jotenkin tuotaisi mitään positiivista tai olisi välttämätön.).

Näitä korkeamman kertaluvun funktioita (,jotka ottavat funktioita argumentiksi), voidaan mielestäni ajatella joskus "kehitykseksi" tai "oppimiseksi" (tietenkin funktio voisi ottaa myös itsensä parametrikseen).

Kun näitä "meemejä" siirretään ihmiseltä toiselle, voi merkitys toki muuttua matkalla (ja on sanomattakin selvää, että eri ihmiset eivät ymmärrä sitä täsmälleen samalla tavalla - lähinnä yleisimpien tulkintojen voi odottaa siirtyvän, koska nämä muut tulkinnat sitovat käsitteisiin niin paljon "virheenkorjausinformaatiota") joko kuulovirheestä tai väärinymmärtämisestä johtuen ja toki kehitystä myös tällä tavalla syntyy. Toisin täytyy myös huomioida, että mikään ei estä myöskään konetta väärinymmärtämästä ja kehittymästä samalla tavoin. On selvää, että suurin osa mahdollisista väärinymmärryksistä karsiutuu juuri siitä syystä, että kyseinen vaihtoehto karsitaan aivoissa sen ilmeisen hyödyttömyyden/epäloogisuuden perusteella (muiden tulkintojen avulla). Myöskään edellisen perusteella ei voi suoraan väittää, että tällaiset väärinymmärrykset olisivat mitenkään ratkaisevia älylliselle toiminalle. Erityisesti jos voimme geneettisellä algoritmilla + pseudo-randomgeneraattorilla saada kaiken oleellisen tästä "kohinasta", ei indeterminismiä tarvita mihinkään.

Joten olet mielestäni edelleenkin selitysvelassa sille, mihin indeterminismiä tarvitaan kehittymisessä (geneettiset algoritmit ja se hai-esimerkki riittävät jo kumoamaan pelkän vastauksen "mutaatio" tähän).

Periaatteessa tuollaisiin "kaikenteorioihin" suhtautuu sellaisella väsyneellä hymyllä, johon sekoittuu mieleen nouseva ajatus: "ei, taas tätä! säästäkää minut tältä!". Taas ollaan veivaamassa kasaan suunnatonta yleistystä, mikä ettei meemiteorian näkökulmaakin joku voisi käyttää, mutta ei kyllä tuolla tasolla.

Mielestäni taas jonkinlaisesta "älyn kaikenteoriasta" voidaan puhua jo sillä perusteella, että jos geenit koodaavat nykyisin tunnetulla tavalla ko. fenotyypin rakennusohjeen, niin onhan melko selvää, että geenien informaatiomäärä on maksimissaankin paljon pienempi kuin esim. aikuisen ihmisen neuronien kokonaisuuden sisältämä informaatio. Tästä kai voi päätellä, että geenien on pakko sisältää jokin yleinen menetelmä tämän informaation keräämiselle järkevään muotoon ympäristöstä ja tämä menetelmä on siis yksinkertaisempi kuin opittava asia kokonaisuudessaan. Epäsuora perustelu samalle asialle liittyy siihen, että jos evoluutio joutuu "keksimään" älyn (reaktion) kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, joihin ihminen voi törmätä, erikseen, on se käytännössä mahdotonta, koska nämä tilanteet sisältävät niin paljon toisistaan riippuvia muuttujia, että tuntuu epätodennäköiseltä, että tällainen äly olisi ehtinyt syntyä. Lukuisat esimerkit myös tietojenkäsittelyn ja tekoälyn puolella osoittavat, että erittäin yksinkertaisilla algoritmeilla voi monesti ratkaista melko laajojakin joukkoja mielekkäitä ongelmatapauksia.

Tässä yhteydessä ei tarvitse ruveta puhumaan reduktionismista ja siitä kuinka on mahdotonta selittää fysiikasta käsin, miksi Tampereella ei ole kunnon levykauppoja. Jos ajatellaan ihmisen ajattelu edelläkuvatuiksi joukoiksi toistensa päälle rakentuvia tulkintoja (funktioita), on ilmeistä, että näitä tulkintoja voidaan jatkaa numeroituvasti niin pitkälle kuin maailmassa riittää atomeita tietokoneiden/aivojen laajentamiseen. Tästä syystä "kaikenteoria" ei tarkoita, että se ratkaisisi kaikki kysymykset kerralla (joita siis voi edellisen perusteella generoida ainakin numeroituvasti äärettömän määrän, jos ei oteta käytännön rajoitteita huomioon)! Tässä mielessä "totuuksien löytäminen" on enemmänkin "väitteiden konstruointia" ja merkitykset eivät mitenkään absoluuttisia, vaan nekin konstruoituja (ja mitä monimutkaisempia/syvempiä tulkintoja, sitä "kapeampi" tuon tulkinnan sovellusalue on. "Kapeus" voi nimenomaan olla haluttu asia: Esim. taiteenystävä, joka ymmärtää "Mona Lisan" arvon eikä olisi kuitenkaan itse keksinyt/osannut piirtää sitä, on kiitollisuudenvelassa Leonardolle siitä, että tämä teki "valinnan" maalata juuri se teos kaikkien mahdollisten väriläiskien joukosta. Toisin sanottuna niin, että voi olla kertaluokkaa helpompi esittää väitteitä/tarkistaa speksi kuin tuottaa sille todistus/toteutus.).

Ajattelen niin, että mielemme sisältämät "mallit"/"domain:it" voivat liittyä toisiinsa vain hyvin kevyesti, mutta sisältävät monimutkaista prosessointia kunkin "domain:n" olioiden välillä. Toisin sanoen esim. ihmisen geometrisen hahmottamisen "domain" sisältää kehittyneen tulkintakoneiston esim. kokonaisluvuilla laskemiseen (ok, nämä liittyvät myös sormien motoriikkaan :), joukoilla hahmottamiseen ja "samankaltaisuuden käsitteen". Vastaavasti kävelystä vastaava domain osaa hienostuneita algoritmeja tasapainon ylläpitoon, mutta sitten kun yritämme "yhdistää" näiden käsitteitä ja esim. selittää mielessämme geometrian ja kielen käsitteillä, kuinka tarkalleen ottaen osaamme pysyä tasapainossa (tai kirjoittaa esim. vastaavan tietokoneohjelman), ei tämä ole todellakaan helppoa, koska "tasapaino-funktio" palautettuna "geometriseksi" olioksi jollain "informaation säilyttävällä kuvauksella" (bijektio) tuottaa "geometriadomain:in" kannalta käsittämättömän mutkikkaan olion, johon osaamamme tulkinnat eivät pure (koska ne eivät ole niitä ko. "sovellusalueen" "luonnollisia tulkintoja"). Tulkinta luo Nietzchen käyttämässä mielessä "perspektiivin" ko. asiaan ja ilman tuota perspektiiviä ei ole myöskään ko. asiaa. Toisin sanoen, mitä "paremmin näemme, sitä kapeammin katsomme". Nämä perspektiivit eivät välttämättä ole kuitenkaan jotain, mistä emme voi kielellä puhua selkeästi ko. perspektiivin ulkopuolella muutenkin kuin huutamalla "mä oon tosi postmoderni!". (Eikö tätä samaa ajattelua voi soveltaa myös tuohon "fenomenologian ongelmaan"?)

Monenlaiset abstraktit teoriat kuten matematiikan eri osa-alueet ja vaikkapa Turingin koneen abstraktio ja laskettavuuden teoria ovat tietyssä mielessä todella kovia yleistyksiä melkein kaikesta, koska niihin voidaan palauttaa melkein mitä vain. Jossain mielessä voi sanoa, että ne ovat jonkinlaisia "kaikenteorioita" yleisyytensä takia, mutta eivät "kaikenteoriat" ole mitenkään itsearvoisen "pahoja", koska niillä voi todistaa hyödyllisiä tuloksia. Se, että niillä ei ole taloudellista esittää jotain "sovellusaluekohtaista kielipeliä" johtuu niiden niukoista oletuksista, mikä pakottaa ko. sovellusalueen mutkikkaaseen "upottamiseen" ko. teoriaan. Koska tämä upottaminen pitää ko. "sovellusaluekohtaisen kielen" rakenteellisesti samana, ei tästä upottamisesta ole apua, mikäli halutaan vain pohtia niitä päättelyketjuja, jotka toimivat jo ko. spesifissä kielipelissä. Kuitenkin esim. "alakoulu" matematiikalla voidaan todistaa vaikkapa, että "kutsuilla on aina kaksi henkilöä, jotka tuntevat kutsuilla yhtä paljon muita vieraita, jos tunteminen on molemminpuolista", mutta silti tämä ei ole ilmeistä "kokeneemmallekaan partyeläimelle", vaikka käytännönkokemusta ko. alueesta löytyisikin. Tästä syystä "kaikenteoriota" ei ehkä pidä mennä väheksymään liian yksisilmäisesti, sillä on aina arvokasta, jos voidaan löytää voimakkaita yhteyksiä eri teorioiden välillä. Niiden huonoa soveltamista voi kyllä sitten nuijia sitäkin enemmän.

...itseasiassa mikäli meemiteoria kehittyy oikeaksi tieteenalaksi, niin silloin arvaan siihen tulevan paljon lisäyksiä, siitä tulevan huomattavasti monimutkaisemman, koulukuntia, jne. Lopulta ovat samassa pisteessä kuin oikea kulttuurintutkimus ja huomaavat ettei sitä yhtä totuutta olekaan...

Entä yhtä meta-totuutta :) Pitää erottaa, milloin "kaikenteorialla" yritetään selittää useiden erityisalueiden tuloksia tuomatta uutta käsitteellistä yhteyttä näiden välille siitä tilanteesta, että yksinkertaisella, mutta vahvalla teorialla esitetään yleisiä tuloksia ja näytetään, mikä näennäisen erilaisissa erityisalueissa on samaa. Esimerkiksi sekä matematiikan että kulttuurintutkimuksen kielessä käytetään logiikkaa samalla tavoin.

Myöskin universaalia konetta - tietokonetta voi käyttää kaikille inhimillisen elämän alueille - esim. lennonohjaukseen, pankkitoimintaan, hyperteksteihin, arkkitehtuurimallinnukseen, kielen tarkistukseen jne., vaikka se perustuu hyvin yksinkertaiseen matemaattiseen pohjaan. "Ei ole yhtä totuutta.." tarkoittaa mielestäni samaa kuin "Ei ole yhtä ohjelmaa, joka sopisi todella hyvin sekä tietokannan rajapinnaksi ja tekstikäsittelyksi ja vähän kaikkeen .." tai "Aina keksii vielä jonkun ominaisuuden, jonka voisi lisätä ohjelmistoon" tai "Ei ole pisintä mahdollista käyttökelpoista selitystä tulkintaa". Eikös itse Stephen Hawking turissut myös jotain sen suuntaista, että vaikka yhtenäisteoria fysiikassa saavutettaisiin, siitä se fysiikka vasta alkaisi.

Tottakai, mutta kun abstraktio alkaa elää omaa elämäänsä, niin puhutaankin vaikkapa matemaattisesta kuutiosta kuin sellainen olisi olemassa. Yhtä hyvin voisi puhua kilometrin kokoisesta cockerspanielista, pitää olla tarkkana ettei luule abstraktiota todelliseksi, vaan tiedostaa abstraktiosta että se on vain abstraktio.

Miten erotat sen, että jokin on "vain" abstraktio siitä, että se kuvaisikin koko asian? Jos eroa ei voi tehdä kielellä, niin onko sillä sitten oikein mitään merkitystä mihinkään?

Cockerspanielista voit sanoa, että tässä meillä on "koira". Matemaattisesta kuutiosta sanotaan, että "tässä meillä on matemaattinen kuutio", vaikka mistään sellaista ei löydä, ja pitkään matemaatikot kalkuloivat että jee tässä meillä näköjään on tämmöinen absoluuttisen tasainen tasopinta, vaikka se on abstraktio, mikä on keksitty apuvälineeksi ajattelulle, osaksi matematiikan ja geometrian kieltä, mistään luonnosta ei löydä vastinetta ja sitten kun tuota sovellettiin fysiikan kauttaa maailmaan pystyttiin ehkä luomaan ontuvia teorioita jostain, mutta nykyään pystytään paljon parempaan, kun ymmärretään että luonto on hieman eri asia kuin jokin matemaattinen abstraktio. Sama pätee determinismiin.

Missä mielessä "nykyään pystytään paljon parempaan"? Nukkuisitko yösi paremmin, jos ydinvoimaloiden rakentaminen ei perustuisi "ontuviin matemaattisiin teorioihin" vaan esim. "kulttuurintutkimukseen"? Juuri sen matemaattisempaa ja abstraktimpaa ei fysiikka ole ikinä ollut kuin se on nykyään. Mielestäni on hyvä, että niistä puhutaan abstraktioina, koska tällöin sanotaan mahdollisimman vähän siitä osasta, joka ei ole tiedossamme/tavoitettavissamme.

..haisimulaatio..

Olen, mutta mikä tuossa on ällistyttävää?

Ajattelin, että se olisi hyvä esimerkki siitä, että tietokoneohjelmat kykenevät vähän kerralla samaan kuin kehittyneemmät eliöt.

Vaikka maailma olisi pohjimmiltaan indeterministinen, voi siihen silti helposti rakentaa koneita, jotka ovat kaiken käytännöllisen tarkastelun puitteissa deterministisiä (eli on äärimmäisen epätodennäköistä, että ne käyttäytyisivät kvantti-ilmiöistä johtuen odottamattomalla tavalla). Mikään, mitä olet esittänyt, ei perustele, etteikö ihminenkin voisi olla tällainen kone menettämättä mitään oleellista "ihmisyyteen" kuuluvaa. Jos jotain tällaista menetetään, voisitko kertoa, mitä se on?



16.5.2001 9:27

Tuomas T Korppi kirjoitti:

Reunahuomautus: Vapaus on valtaa tehdä itseään koskevia valintoja. Pelkkä valta tarkoittaa yleensä valtaa tehdä muita koskevia päätöksiä.

Olen samaa mieltä. Vallasta (esim. huomattavan rahasumman omistaminen) voi seurata vapauksia tehdä monenlaisia itseään koskevia valintoja (,joten se on tässä tilanteessa vapautta kuten esitit). Toinen esimerkki (jos en muista väärin, niin Nietzche taisi käyttää jossain tämän tapaista esimerkkiä) on valloittavan maan sotilas sotatantereella: Hänellä on paljon mahdollisuuksia toimia moraalittomasti valloitetun maan siviilejä kohtaan - toisin kuin esimerkiksi demokraattisen valtion kansalaisena, kun kaikilla on jonkin verran valtaa/vapautta, mutta kenelläkään ei todella paljon. Vapauskin voi siis rajoittua tiettyihin itseä koskeviin valintoihin. Provosoivasti voisi sanoa, että orjuuttajan vapaus kasvaa orjan menetyksen kustannuksella.

Kuinka "hyöty" eroaa "huvista"? Eikö usein "hyöty" ole kuitenkin sitä, että siitä saadaan pitkällä aikavälillä paljon ei-vahingollista iloa irti?

"Hyödystä" voidaan puhua myös esimerkiksi yritykseen nähden: "Olisi hyödyllistä saada valot toimistoon". Tällöin hyödyllinen asia auttaa yritystä edistämään liiketoimintaansa, mikä tarkoittaa rahan tekemistä ja tunnetustihan raha on "mekanisoitua valtaa". Myöskin: "Leppäkertulle on hyödyllistä, että sen kuoret ovat punaiset" viittaa todennäköisesti siihen, että leppäkertun varusteet elon taistelusta selviämiseen ovat asianmukaiset (kuolleella ei ole paljon vapauksia). Ehkäpä yksinkertaistin liikaa: Hyöty-sanan käyttö jollekin taholle on selvimmillään silloin, kun se edistää ko. tahon jotakin "tarkoitusta". Hyödylliset teot edistävät ko. tavoitteen saavuttamisessa. Tämä tarkoitus vain sattuu olemaan monesti vallan tavoittelua muodossa tai toisessa (evoluutio?).

Hyöty yleensä tuottaa lisää valtaa, mutta tätä valtaa ei ole pakko käyttää ilon aikaansaamiseksi itselle tai muille, vaikkakin se on mahdollista (ajattelen ilolla tiettyä tunnetta). Voi esimerkiksi olla niin, että kaikki mahdollinen valta(rajallisiin resursseihin) pitää käyttää hengissäpysymiseen. Hyödyn tuottaminen (ei siis välttämättä oman) on kyllä jo sinänsä aika palkitsevaa ja suurta huvia (oman tunnemaailmani pohjalta).

Taitaa olla niin, että tässä pitää erottaa minimissään käsitteet a) valta, b) preferessit/tavoitteet ja c) ilo tunteena ja erityyppiset "aistilliset" nautinnot. Jos käsitin oikein, viittasit "iloa irti"-kommentilla enemmänkin yleisiin päämääriin eikä välttämättä esim. siihen, että naurattaa mahdollisimman paljon. Tällöin omalla kohdallaan voi puhua "hyödystä itselleen" kuin lähentyisi omia tavoitteitaan. Raha valtana voidaan taas muuntaa melkein mihin tahansa tavoitteeseen sopivaksi (ja tästä ehkä selittyy vallan tavoittelun yleisyys monessä päämäärähakuisessa rationaalisessa toiminnassa, sillä yleisen vallan voi "konvertoida" ainakin jollain "hyötysuhteella" tavoitteeseen).

"Huvit" sisältävät ilmeisesti nautintoa tuottavat aktiviteetit ja ne voivat sisältää hyödyllisiä asioita. Johtuuko se sitten luterilaisista arvoista vai itsensä pettämisestä, että minulle tulee ensimmäisenä huvittelu eikä haitta hyödyn vastakohtana mieleen?

Rahalla voidaan muuntaa yhdellä tavalla tuotettua "valtaa" aivan toisen tyyppiseen toimintaan: Nurmikkoja leikkaamalla (oma työ voi tuottaa hyötyä/työaika eli "aika on rahaa on valtaa" ja tässä tapauksessa tehdään jopa ihan kohtuullisesti myös "työtä" fysiikan termeillä) voi ostaa mopon ja bensaa sekä lähteä ajelulle. Mopolla ajelunkin voi tulkita "vallaksi" kulkea yli 40 km/h, mikä ei onnistu jalkaisin - ko. henkilön vapausasteet ovat kasvaneet tässä suhteessa (ja tukka hulmutessa mopedin kyydissä voi tuntea sitten sitä kuuluisaa vapaudentunnetta :)


17.5.2001 8:44

Marcus E Engdahl kirjoitti:

Sikäli kun kvanttimekaaninen epätarkkuus vaikuttaa tietoisuuteen, on se tietenkin otettava huomioon myös simulaatiossa.

En ottanut tuossa kantaa tietoisuuteen, vaan lähinnä siihen, voisiko tällainen kohinalta suojattu "ihmiskone" selvitä kuin aito ihminen jokapäiväisistä tilanteista. Myönnän, että tämä kohinalta suojautuminen voi olla hankalaa, koska myös aistit täytyisi toteuttaa. Kopion (epätarkka) käyttäytymistä voitaisiin tutkia myös suljetussa virtuaaliympäristössä, joten myös tämä kohina on mahdollista eliminoida.

Niin, vaan entä jos tietoisuus perustuu kvanttimekaanisille ilmiöille ja kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta on oikea? Pelkkää spekulaatiota mutta osoittaa mielestäni selvästi sen, että spekulaatioille jää vielä paljon tilaa, ts. niitä ei voida sulkea pois väärinä vaihtoehtoina.

Kyllä, mutta jos ihmisen älykäs toiminta voidaan näyttää suurimmaksi osaksi selitetyksi jo deterministisillä prosesseilla, voi "mystiselle tietoisuudelle" jäädä melko pieni rooli.

Jos ajatellaan, että esim. käden nostamiseen tarvitaan tietyn suuruinen hermoimpulssi, niin ainakin periaatteessa voisi seurata takaperin tämän impulssin syntymistä neuronikerrosten läpi ja arvioida sitä kvantti-ilmiöistä johtuvan tarvittavan kumuloituvan "kohinan" määrää, joka saisi ihmisen päättämään olemaan nostamatta kättään. Olisiko mitään järkeä
yrittää laskea esim. jotain minimiaikaa, jota pienemmässä ajassa "mystinen vapaa tahto" ei voisi päättää käden nostamisesta?

En ole ihan varma, onko tästä näkökannasta jo keskusteltu täällä, mutta yksi näkemys indeterminismiin on sellainen, että voimme havaita ajan funktiona uutta informaatiota, joka tulevaisuudessa paljastuvan lisäinformaation avulla voidaan selittää yksinkertaisemmin. Tämä informaatio muodostaa sellaisen "kiintopisteen" maailmankaikkeuteen, ettemme voi rikkoa sitä, vaikka yrittäisimme, koska olemme eräänlaisen "ei-ajassa toimivan luonnonlain" ohjaamia. Eräs tuttavani käytti tästä muistaakseni sen suuntaista vertauskuvaa, että maailmankaikkeus voi olla funktio, joka määrittelee sen neliulotteisen avaruuden, jossa elämme kolmiulotteisella tasolla ja ajattelemme, että luonnonlakien täytyy aina olla sellaista muotoa, että meidän tuleva seuraa meidän menneestä. Mikään ei estä, että säännönmukaisuuksia voisi olla myös "muissa suunnissa".

On loogista käyttää puhekieltä vauvojen ohjelmointiin

sfnet.keskustelu.filosofia: Logiikka ja maailma

12.5.2001 3:30

Tuomas T Korppi kirjoitti:

Otanpas sittenkin. Tietyssä mielessä alkeellisten matematiikan totuuksien verifioinnit voidaan mieltää kokeina, mutta niiden ei tarvitse olla ulkoisilla objekteilla tehtyjä kokeita. Pelkät ajatuskokeet nimittäin riittävät. Voin kuvitella ottavani ensin yhden omenan ja sitten toisen, ja nämä edelliset kuvitteelliset omenat muodostavat mielessäni kahden kuvitteellisen omenan joukon. Voin myös kuvitella omenoiden tilalle mitä tahansa objekteja, ja ajatuskokeen tulos säilyy aina samanlaisena.

Tässä yhteydessä on mielestäni mielenkiintoista huomioida Curry-Howard isomorfismi, joka esittää vastaavuuden erilaisten logiikoiden ja tyypitettyjen ohjelmointikielten välille: tyypit vastaavat loogisia väitteitä ja oliot/ohjelmat, jotka ovat kyseistä tyyppiä, vastaavat ko. väitteen todistusta (polymorfiset tyypit kuvautuvat esim. toisen kertaluvun logiikkaan).

Tällöin käsittääkseni luokan rajapinta vastaa matemaattista teoriaa, jonka malleja ko. luokan toteutukset ovat. Jos esimerkiksi tyypin esittämä lause on ristiriitainen, ei sille voi olla yhtään toteutusta.

Koska tietokoneohjelmat voidaan ajaa hyvin konkreettisilla tietokoneilla ja todistusolioiden sisältämä informaatio palauttaa helposti "atomeiksi", voidaan mielestäni tällöin ajatella, että havaitsemamme "materiamaailma" sisältää ko. olion ja alkuperäisen loogisen väitteen voi tulkita abstraktiksi, osittaiseksi spesifikaatioksi kyseiselle "konkreettiselle objektille" - tavallaan abstrakti väite on kuin projektio ko. mallista - vapaasti lainaten Olli Mustosta: "Nuotit ovat soittajalle kuin kaksiulotteinen varjokuva koko musiikkiteoksesta ja tulkitsijan tehtävä on palauttaa tämä kolmiulotteinen olio tuosta osittaisesta informaatiosta".

Mielestäni voidaan havaita, että ohjelmointikielet muistuttavat monissa asioissa luonnollisia kieliä, jos ei tuijoteta liiaksi formaalia ja jähmeää syntaksia. Löyhästi voidaan ajatella, että ohjelman kirjoittaminen on "puhumista" tulkille ja esim. abstraktioita koodaamalla tiettyyn ohjelmaan kerros kerrokselta voidaan ajatella tulkin "oppivan" ko. asiaa lisää. Tulkki osaa sitten tulkita annetun ohjelman jonkinlaiseksi toiminnaksi tai laskennaksi. Tätä varten kielen tulkin pitää sisältää tietysti jokin primitiivinen joukko perusoperaatioita, joiden semantiikka on määritelty kielen ulkopuolella.

Jos sitten ajattelemmekin, että myös ihmiset ovat tällaisia "tulkkeja", joihin syötetään aisti-informaation (I/O) lisäksi luonnollista kieltä, joka on opetettu lapsesta lähtien suhteessa ihmisen pohja-ajatteluun (*), voidaan lennokkaasti todeta, että luonnollinen kieli ja sen ilmaisut ovat hieman vastaavanlaisessa yhteydessä rajapintoihin/loogisiin väitteisiin ja aivojen kytkentöjen muodostama ohjelma sisältää laajenevan "toteutuksen" noille rajapinnoille tai vastaavasti "todistuksen/mallin väitteelle". Koska pystymme myös "itse puhumaan itsellemme", on ajattelussamme tavallaan eri tasoja: Käytämme kieltä hyvin korkealla tasolla ja voimme puhua esim. matemaattisista olioista ja samaan aikaan oma mallimme tuolle lauseelle on konkreettinen, hermoverkkoon koodautunut ohjelma. Voisiko siis ajatella, että tietyin oletuksin myös "mentaalinen koe" on "konkreettinen"?

Edelliseen löyhästi liittyen on tietokoneiden rautapuolella mielenkiintoista kehitystä ollut ohjelmoitavien piirien käyttö yleisprosessoreiksi siten, että ajettava ohjelma ohjelmoisi piirille halutun ohjelman, minkä jälkeen kyseistä ohjelmaa voitaisiin suorittaa suoraan prosessorilla rinnakkaisina operaatioina ilman hakematta esim. uusia käskyjä erillisestä muistista. Voitaisiin siis ajatella, että ohjelmalogiikka ja muisti toteutettaisiin ainakin osittain yhdellä piirillä. Toisaalta tällainen laitearkkitehtuuri muistuttaa päältäpäin jo aika paljon hermosoluja ja niiden kytkentöjä...


(*) Todennäköisesti osittain geenien koodaamia, yksinkertaisia merkityksiä ja rakenteita tunteille ja sen semmoisille sekä kehittyvä hahmontunnistus/abstraktiomekanismi (arvaus: esim. erittäin löyhästi tyyliin [hahmo_n "muistuttaa" hahmo_m] → [hahmo_n == hahmo_m], [hahmo_n "yhtäaikaa tai lähekkäin spatiaalisesti" hahmo_m] → [hahmo_k = hahmo_m+hahmo_n] ja esim. satunnaisen hahmon lisääminen aisti-informaation perusteella) jne. Tällöin lapsi oppii ensin hahmottamaan visuaalisia muotoja "pikselimössöstä", äänteitä kohinasta ja taas edelleen näistä tiloja, sanoja jne. ja lopuksi voidaan päästä sinne tasolle, että tietty sanan ääntäminen liittyy esim. tietyn visuaalisen objektin läsnäoloon. Kannattaa myös huomata toinen pää eli output, jonne ilmeisesti myös syntyy symmetrisesti abstraktiohierarkiaa tyyliin: sano "äiti" = sano"äi"+sano"ti". plä plää..

 (Leonard Nimoy - Highly Illogical)

 

Jos rytmi ei tarttuisi, jäisi pelkkä kakofonia

sfnet.keskustelu.filosofia: Vankien dilemma ja Globaali Rauha

29.5.2000 9:00

Jari Kätsyri kirjoitti:

No, sitten itse asiaan. Voitaisiinko vankien dilemmaa soveltaa valtioiden sotavoimiin?

Tästä rationaalisuusteemasta keskusteltaessa minulla on aina vastustamaton kiusaus ottaa kapitalistisessa yhteiskunnassa esiintyvä "loisteho" eli mainonta esimerkiksi. Tässä tapahtuu jälleen kerran se ilmiö, että kun kaikki huutavat, pitää huutaa vielä lujempaa, jotta tulisi kuulluksi. Paljonkohan nykyisen yhteiskuntamme resursseista kuluu ainoastaan asioiden lujaa huutamiseen, vaikka toisaalta harva kuitenkaan yksilönä pitää tätä melua itsearvoisesti tärkeänä? Toisaalta yhteisömme sisältävät myös aidosti ristiriitaisia yksilömotiiveja ja mitään täydellisen harmonista kokonaisjärjestelmää (lue: yksilön älylle alisteinen keskusjohto :) ei voi syntyä ilman mielipiteiden muutoksia.

(Ferris Buller Sing's - Twist And Shout)

 

Olioiden alkuhämärä

sfnet.keskustelu.filosofia: Todista universumin olemassaolo!

23.5.2000 9:00

Vesa Monisto kirjoitti suorastaan hykerryttävän hyvän tekstin olemassaolosta!

Itse olen ajatellut monista asioista hyvin saman suuntaisesti: olemassaolon tuska helpottaa, kun ajatteleekin, että ajatus on prosessi ja olemassaolon olio on tavallaan käyttöliittymällinen "abstract class". Olemassaolon käsitettä käytämme selkeimmin matematiikan käsitteistössä, josta juuri tuo suoritus, eli aika/tila-ominaisuudet on abstrahoitu pois. Funktionaalinen ohjelmointiparadigma kuvaa hyvin tuota "ontista" perinnettä ja erityisesti esimerkiksi fysiikan teoriat on esitetty funktionaalisella paradigmalla (aikakin on olemassa).

Arvaisin tämän "ontisen"-rajapinnan syntyneen paljolti ihmisen näkökentän stabiiliuden ansiosta eli: "Kato, tossa on kivi ja tossa on puu". Esimerkiksi äänestä on jotenkin hankalampaa sanoa, että se on olemassa ellei se sitten ole tasaista huminaa. Toisaalta oleminen on erittäin hyödyllinen abstraktiluokka, jonka koodia on helppo uudelleenkäyttää ja "funktionaalinen paradigma" säilyttää kuitenkin laskennallisen vahvuuden. Evoluution kuluessa ihminen on jo ehkä ennen sosiaalista/assosiatiivista (valehtelu, mielivalta, vapaa muisti) älyä oppinut hahmottamaan näkökenttää geometrisesti. Toisin sanoen mielestäni on korrektia sanoa, että ihminen ymmärtää monipuolisesti näkemäänsä (ts. näkökenttä jo sinänsä sisältää valtavan määrän piilotettua toiminnallisuutta eli tarjoaa hyödyllisiä tulkintoja/operaatioita sen käsittelemiseen "geometrisen oliokehyksen" tasolla. Sillä onhan niin, etteivät ne verkkokalvon solut nyt ilman monimutkaista koneistoa voi "ymmärtää", että tuo pikseli on tuon vieressä, tämä suunta on ylöspäin, tässä on jatkuva reuna jne.. En ole varma, mutta voisihan ajatella, että juuri tämä näkemisen merkittävä vaikutus ajatteluumme on esim. pitkälle logiikan pohjalla. Onhan meidän helppo esim. piirtää loogisia lauseita venn-diagrammeiksi ja hahmottaa asioita taulukoiden/kaavioiden avulla - käyttää näkökenttää työskentelymuistina.

Toisin sanoen ihmisestä tuntuu, että looginen jäsennys on helppo ymmärtää, koska sen taustalla on paljon yleistä koneistoa, joka tarjoaa keinoja tuon loogisesti jäsennetyn datan soveltamiseen ja tulkitsemiseen. Juuri tästä syystä näkökentässä oleva ympyrän muoto on "helppo" ymmärtää, mutta sitten ihmettelemme, miksi esim. punainen on filosofisesti niin vaikea ymmärtää - yksinkertaisesti siksi, että punaisuus-olio vaikuttaa kyllä moninaisesti sisäisiin toimintoihimme (voimmehan esim. kielellisesti tiedostamatta yhdistää punaisen vereen, mutta tuo olio ei tarjoa kielelliselle prosessille rajapintaa tämän asian "reflektioon" eli konepelti näihin reaktioihin on suljettu). Eli punainen tuntuu erilaiselta kuin vihreä, mutta juuri muuta emme voi sitten tästä oliosta kielellisesti uuttaa.

- Tuosta selittynee 'vatsan filosofia' eli eli kuningaskuluttajan ontinen asenne, jonka tuottaja ottaa aina huomioon esim. lisäämällä kotelon kylkiin toiminnallisuutta korostavat ralliraidat.

:)

(Jimi Hendrix - All along the watchtower)

 

Jäyniä jumalille

sfnet.keskustelu.filosofia: Vs: Vs: Vs: Virtus Dormitiva, b

4.4.2000 9:00

Pasi Lähteenmäki kirjoitti:

Maailmankaikkeuden fysiikka saattaa mahdollistaa jopa aikamatkailun. Lisäksi tulevaisuuden ennustaminen tunnetuista faktoista ei ole suuren laskentakyvyn omaavalle oliolle kovin hankalaa.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä tietojenkäsittelyteorian rajoitteet: Tulevaisuuden ennustaminen yleisesti on mahdotonta, jos ennustuksen tulokset ovat interaktiossa ennustettavien tapahtumien kanssa. Esim. jos sattuisit tapaamaan Jumalan ja pyytäisit häntä kertomaan, mitä tulet seuraavaksi sanomaan, ei hän pystyisi vastaamaan oikein, vaikka maailma olisi täysin deterministinen ja Jumala tuntisi simulaation (sinut) alkuehdot täsmällisesti, jos sattuisit olemaan erityisen pirullisella tuulella.


sfnet.keskustelu.filosofia: Epädeterminismistä

12.5.2000 9:00

Raimo Suonio kirjoitti:

Olet kuitenkin tuossa ajatellut, että ohjelma muuttaisi toimintaansa tehdyn ennustuksen perusteella, jolloin ennustuksen, ollakseen oikein, tulee tietenkin ottaa huomioon tuo muutos ja niin ollen itse ennustuskin, joten ennustuksen pitäisi ennustaa myös itsensä, mikä johtaa äärettömään regressioon ja näin ollen loogiseen mahdottomuuteen. Se ei siis todista ennustamisen mahdollisuudesta mitään.

Kun puhutaan ennustamisen mahdollisuudesta, olisi ilmeisesti järkevää kiinnittää jokin laskennan malli, jossa ennustaminen tulee suorittaa. Siis ainakin periaatteessa voisi kuvitella (en halua tässä nyt ruveta kommentoimaan tarkemmin tämän lauseen sisältöä, joka menee suoraan filosofian ytimeen) Turingin konetta vahvemman laskennan mallin, joka pystyisi ratkaisemaan Turingin koneen pysähtymisongelman, mutta tällainen laite ei voi olla kytkettynä Turingin koneeseen, tai kyseessä ei enää olisi Turingin kone. Ilkan esittämät perustelut ovat täysin päteviä Turingin koneen ennustuskyvylle.

Sinänsä tuollainen itse toimintaa nopeampi ennustus voidaan tehdä, mutta se on tehtävä itse toimijaa nopeammalla järjestelmällä, itse toimija ei siihen kykene.  Tarkoitan siis, että PC:ni pystyy kyllä ennustamaan TELMACini (minulla todella on sellainen edelleen tallessa) toiminnan nopeammin kuin TELMAC toimii.

Siis tämähän ei ole kovin oleellista, koska olettaisin, että TELMAC:ssasi ja PC:ssäsi on äärellinen määrä muistia, joten ne ovat äärellisiä tilakoneita ja siten niiden kaikki toiminta voidaan "helposti" ennustaa isommalla tilakoneella.

Jos tämä muistirajoitus poistetaan jotenkin asentamalla rajattomasti muistia sekä TELMAC:si että PC:si käyttöön (sekä muutetaan niiden prosessoreita siten, että ne voivat jotenkin osoittaa saatavilla olevia muistejaan) ja tehdään niistä näin Turing kone-vahvoja, et voi millään tietyllä ohjelmalla PC:ssäsi ennustaa kaikkien TELMAC-ohjelmien pysähtymistä, koska tämä ohjelma voitaisiin kääntää TELMAC:lle ja muuntaa tätä käännettyä ohjelmaa siten, että sen ympärille rakennetaan toinen ohjelma, joka suorittaa "aliohjelmana" tuon ennustusalgoritmin syöttäen itsensä tuolle algoritmille parametrina (tässä ei ole mitään temppua piilotettuna) ja toimii ennustuksen vastaisesti. Tällöin alkuperäiselle PC ohjelmalle löytyi TELMAC-ohjelma, jonka käyttäytymistä se ei ennustanutkaan.


16.5.2000 9:00

Raimo Suonio kirjoitti:

Ennustaminenhan voi tapahtua tietenkin vain silloin, kun ennustaja tietää, minkälainen ennustettava järjestelmä on. Prosessi menee siis siinä järjestyksessä, että SuperTelmacille kirjoitetaan Ohjelma, jonka jälkeen SuperPC:n annetaan Emulaattorilla emuloida sitä ja ennustaa sen toiminta.

Jos SuperTelmacille kirjoitetaan kopio Emulaattorista sekä Ohjausohjelma, ne on sen jälkeen annettava SuperPC:lle emuloitavaksi, joten SuperPC:ssä on Emulaattori, joka emuloi Ohjausohjelmaa, joka ajaa Emulaattoria, joka emuloi Ohjelmaa, kun taas SuperTelmacissa on Ohjausohjelma, joka ajaa Emulaattoria, joka emuloi Ohjelmaa. Näin ollen SuperPC on aina askelen edellä SuperTelmacia ja voi siis ennustaa sen toiminnan.

Ahaa, väärinkäsitykset tässä keskustelussa johtuivat ilmeisesti sanan "ennustaminen" erilaisesta käytöstä. Ilkka ilmeisestikin tarkoitti, ettei ole olemassa tiettyä ennustusohjelmaa, jolle syötetään parametrina ennustettava ohjelma ja sitten tämä ennustusohjelma aina ilmoittaisi oleellisesti ennen askelmäärää n (myöskin parametri, >jokin vakio k), olisiko kyseinen ennustettava ohjelma suoritettaessa pysähtynyt n:n ensimmäisen askeleen aikana.

Ilkan esittämä käyttö sanalle "ennustaa" on erittäin kiinnostava mm. siitä syystä, että voidaan myös kysyä sen tyyppisiä ennustusaiheisia kysymyksiä kuin "Pysähtyykö annettu ohjelma ylipäätään?" tai "Tuleeko ohjelma kirjoittamaan jossain vaiheessa arvon a muistipaikkaan x?" Näitä asioita et yksinkertaisesti voi ennustaa ajamalla ohjelmaa PC:llä, koska kielteistä vastausta et voi varmentaa vain suorittamalla ohjelmaa ja odottamalla. Nyt voidaan sitten kysyä, voitko jollain menetelmällä (algoritmilla) kuitenkin vakuuttua aina myös kielteisestä vastauksesta äärellisellä päättelyllä. Mikäli sallimme tälle päättelyalgoritmille alustaksi Turingin koneen, olemme esitetyllä "diagonaalimenetelmällä" jo pystyneet osoittamaan, ettei tällaista ennustusohjelmaa ole olemassakaan.

(Sting - Shape Of My Heart)

  

Lisäys 30.1.2011:

Samasta syystä Asimovin 2. säätiö ei saanut olla vuorovaikutuksessa ennustettavan järjestelmän kanssa.

 

Luonnon henget

sfnet.tiede.tekoaly: Onko sita? 

21.3.2000 10:00

Valmari Antti kirjoitti :

Sana "minuus" on tässä hyvin hankala --- eikö se ole juuri se mitä yritetään selittää, niin että se ei saisi esiintyä selittäjänä? Siispä jätän sen ottamatta huomioon.

Tietoisuudesta keskusteltaessa on mielestäni luontevaa erottaa käsitteet tajunta ja tietoisuus (itsestä). Tajunnalla tarkoitetaan siis sitä "luonnonlakia", joka ylipäätään saa aikaan jonkinlaisen kokemuksen. Itsetietoisuus taas tarkoittaa sellaista tajunnan ominaisuutta, joka mahdollistaa ko. oliolle jonkinlaisen korkeamman abstraktiotason ymmärtämisen itsestään suhteessa ympäristöönsä. Laskisin "minuuden" nimenomaan tuohon itsetietoisuuden piiriin eli ihminen on oppinut hahmottamaan (suurelta osin kulttuurin ansiosta) itsensä diskreettinä kokonaisuutena ja tajuamaan "minä"-käsitteen siten, että sama tyyppihän tuolta peilistä vilkuttaa.

Mikäli aivot ovat ylipäänsä ymmärrettävissä tietojenkäsittelyteorian näkökulmasta, ne ovat ilman muuta reaktiivinen järjestelmä.

Uskaltaisin jopa sanoa, että mikäli aivot ylipäätään ovat ymmärrettävissä, ne ovat tietojenkäsittelyteoreettinen aparaatti. Ihmisen ymmärrys on poikkeuksetta abstraktiota todellisuudesta.

Kuvailemasi selitysmallin pelastamiseksi on oletettava, että aivot tarkkailevat omia tilojaan jollain erityisellä tavalla, johon esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelma ei yllä.

Miksi tekstinkäsittelyohjelma ei voisi olla tajuinen? Tässä tulevat vastaan dualistisen maailmankatsomuksen ja perinteisen fysiikan selityksien perusongelmat: Newtonin mekaniikan lakeihin on kirjoitettu, kuinka kappaleet liikkuvat ja kun ajatellaan, että maailma on ainoastaan noita kappaleita, ei mitään "kaiken teoriaa" voida edes kuvitella, ennen kuin tajunta on käsitteenä piilotettu noihin lakeihin. Toisaalta, jos lähdetään selittämään maailmaa sieluilla, jää materiaalin kytkeytyminen sieluun "mystiseksi". Eli toisin sanoen ihmisen maailmanymmärtämisparadigma: Valitse sopivat abstraktit aksioomat ja yritä esittää kaikki havainnot noiden aksioomien avulla. Tämän jälkeen kaikki noihin lakeihin sopimaton näyttää mystiseltä, mutta samalla unohdetaan, että joskus voisi olla tarpeen kyseenalaistaa niitä aksioomiakin. Tieteellinen ajattelu taas pyrkii voimallisen systemaattisesti "kaunistamaan" teorioita eli selittämään enemmän vähemmällä ja kun teorian kauneus vakuuttaa mielipidevaikuttajien enemmistön, tulee siitä totuus.

Muistaakseni jo B. Russell ehdotti jotain sen suuntaista, ettei vakavaan fysiikkaan pitäisi sekottaa turhaan ihmisen jokapäiväisen elämän käsitteitä ja tulkintoja (paitsi ehkä opetettaessa vertauskuvien kautta), koska ne vain lisäävät virheen mahdollisuutta ja tarpeetonta informaatiota, mutteivat filosofisessa mielessä lisää teorian "totuutta" millään tavalla. Toisin sanoen kaiken fysiikan pitäisi olla matematiikkaa ja niin abstraktia kuin vain ihmisajattelu kykenee. Mitään "kappaleita", "hiukkasia" tai "sieluja" ei kannata ottaa painolastikseen, kun haluaa nähdä selkeästi. Toisin sanoen ihminen ei kykene näkemään asioita "objektiivisesti" (rajapinnan taakse), ilman tulkintojensa "vankilaa", joten selityksissään kannattaa lähteä siitä, mikä on ajatustaloudellista ihmisen näkökulmasta.

Jos itse lähtisin rakentamaan Kaiken Teoriaa tyhjältä pöydältä, valitsisin melko varmasti tietojenkäsittelijän näkökulman, sillä tietokonehan on pyritty suunnittelemaan ensinnäkin mahdollisimman yleiskäyttöiseksi (kattamaan maailman ilmiöt) sekä käytännölliseksi (abstrakti). Voisi jopa sanoa, että Turingin kone on (ehkä tahtomatta) suunniteltu käyttökelpoiseksi työhypoteesiksi maailmankaikkeudesta. Jos maailmankaikkeuden tila on dataa ja "luonnonlait" ko. koneen suoritus, voidaan tältä pohjalta aloittaa ko. koneen ohjelman hakkerointi fysiikan havaintojen perusteella ja tajunta voitaisiin yrittää aluksi sisällyttää malliin vaikka siten, että kaikki osoiteavaruuden osajoukot ko. koneen muistista muodostavat tajunnan koneen suorituksen suhteen. Sitä, mitä tämän koneen alla on, ei voi ikinä ymmärtää (eikä siihen välttämättä ole edes rajapintaa), koska tuo mahdollisimman abstrakti malli maailmasta asettaa ymmärretyn todellisuutemme rajat. Tarinan opetus on siinä, ettei tajuntaa ehkä voi selittää pelkästään materiaalisilla atomeilla, mutta ihmissielujen erityisyyden olettaminen on aika keskiaikaista eikä ole yhteensopiva evoluutioteorian kanssa (joka antaa ymmärtää, että ihminen kokonaisuutena olisi vain jonkin perusmekanismin erityistapaus ja tulos). Occamin partaveitsen mukaisesti olisi mielestäni vain luontevaa olettaa, että kaikki tapahtumat maailmassa ovat tajuisia.

Kannattaa vielä erityisesti huomata, että ihmisen olisi edellisen selitysmallin puitteissa aika hankala "eläytyä" tekstinkäsittelyohjelman kokemukseen, koska se on niin kaukana ihmisen kokemusmaailmasta ja kulttuurista. Juuri tästä syystä on kadunmiehen näkökulmasta älykkäiden ohjelmien rakentaminen vielä pitkän kehityksen päässä, sillä vaikka esim. ihmisen oppimismekanismi tunnettaisiin ja tietokoneesta saataisiin periaatteessa tarvittava teho irti, sisältävät ihmisen geenit ja kulttuuri valtavan määrän "jalostunutta" informaatiota ja vakiotulkintoja/käyttöjärjestelmäkirjastoja, jotka jäsentävät
"ihmismaailmankuvaamme" ja mahdollistavat kommunikaation ("protokollapino") tietoisuuksiemme välille. Kuinka esim. voisi selittää kolmiulotteisuuden "intuitiivisesti" ohjelmalle, jonka ainoa aisti on teksti-input? Huvittavaa, mutta esim. suomen kielen sana "käsittää" on tullut konkreettisesta käsillä esineen ympäröimisestä.

Ihan vain heittona, kvanttimekaniikka jättää enemmän tilaa esimerkiksi epädeterminismille ja sitä kautta vaikkapa kuuluisalle vapaalle tahdolle kuin klassinen mekaniikka.

Myöskin heittona: Itsestäni olisi mukavampaa olla deterministinen kuin satunnainen - mitä se nyt sitten tarkoittaakaan :)

Mikroskooppiset ilmiöt voivat vahvistua makroskooppiseen mittakaavaan. Siitähän esimerkiksi fyysikoiden kaaoskäsitteessä on kyse.

Onko mielekäs oletus, että ihmisen ajattelu/tietoisuus olisi kehittynyt vain ja ainoastaan evoluution mekanismeilla? Eli vaikka mikroskooppiset ilmiöt vahvistuisivatkin makroskooppiseen mittakaavaan, olisi varmaankin hyödyllistä lajille, että tämä tapahtuisi kontrolloidusti. Olisi mielestäni aika hassua, jos tajunta olisi kehittynyt evoluutiossa ikäänkuin onnellisena sattumana (josta ei ole mitään hyötyä lajin säilymiselle) ihmiselle. 


27.4.2000 9:00

Valmari Antti kirjoitti:   

Jussi Salmi kirjoitti:

Omasta mielestäni tietoisuudessa on kyse aivojen rakenteesta, jota emme vielä ymmärrä tarpeeksi ymmärtääksemme tietoisuutta. Eräs syy, miksi kallistun tälle kannalle on se, että mielestäni tietoisuuden kehittyminen tulee muuten problemaattiseksi. Evoluutioteoria selittäisi hyvin kuvaamani mallin, jossa aivot ovat laitteistototeutus monimutkaisesta ohjelmasta, joka on rakentunut miljardien vuosien aikana.

(tämä kysymys on osoitettu Jussi Salmelle)

Onko sinulle jotenkin ylitsepääsemätöntä kuvitella täysin vastaava maailma, jossa kaikki tapahtuu kuten nytkin, mutta ilman tietoisuuksia (ihmiset olisivat tiedostamattomia robotteja)? Jos ei, niin silloin mielestäni tarvitaan jokin erityinen syy (oletus) siihen, miksi elämme tässä tiedostavassa maailmassa.

Myös oma lähestymistapani on "ongelmaton" suhteessa evoluutioon (kaikki tapahtumat tietoisia). Mielenkiintoista on myös havaita se, että tietoisuuden selittäviä teorioita voidaan testata empiirisesti ainakin osittain (jos oletetaan, ettei olisi tiettyjä teknisiä ongelmia esim. keinotekoisten neuronien liittämiselle aivoihimme, samalla tulevat vastaan tietenkin monet eettiset näkökulmat). Tällöin asian voisi empiirisesti todeta vain koehenkilö ja muiden tulisi uskoa hänen vakuutteluja tai itse kokeilla. Uskalluksen kynnystä voitaisiin pienentää siten, että aluksi voitaisiin lähinnä yrittää lisätä jotain tietoisuutemme (esim. ylimääräinen aisti) ennenkuin mitään poistetaan.

Ei kai tuo ole mikään ongelma. Kyllähän evoluutio on voinut kaivaa esiin sen vielä tuntemattoman fysikaalisen ilmiön. Ajattelepa vaikka muinaisten ihmisten yrityksiä ymmärtää sähköankeriaan iskuja.

Kyllä, mutta tämä selitys ontuu, ellei voida osoittaa, että tästä tietoisuudesta olisi jotenkin erityisesti hyötyä vastaavaan tiedostamattomaan älyyn verrattuna. Ellei ole, niin olisi puhdasta sattumaa, että evoluutio on "valinnut" meille tietoisen version älystä.

(seuraava pohdiskelu on osittain hyvin epätäsmällistä ajatusten ilmaanheittelyä, joten toivottavasti kukaan ei loukkaannu tekstin lennokkaasta esitystavasta. Tarkoitukseni on provosoida ideoita lukijoille, sillä näinkin vaikeassa aiheessa on erittäin vaikea päästä keskustelussa eteenpäin, jos pyritään heti alussa olemaan täysin tarkkoja.)

Mielestäni vaikein ongelma tietoisuuden selittämisessä on se, kuinka tietoisuutemme rajautuu juuri niin kuin se rajautuu. Eli jos oletetaan (tämä on tietysti suuri oletus) tietyt tapahtumat "perustietoisiksi" (voidaan sitten kysyä montako perustietoisuutta (eräänlaisia tiloja tietoisuudelle) on olemassa ja mitkä tilat sitten ovat näiden perustilojen yhdistelmiä - tietoisuuden tilan analyysi), niin miksi tietoisuutemme rajoittuu vain yhden pään sisään. Eli ainakin se pitää pystyä selittämään, miksi en tiedosta muiden ajatuksia, vaikka ne perustuisivat samaan mekanismiin. Tai miksi en tiedosta kaikkea tietämääni joka hetki (Voisi olettaa, että tietoisuus on osajoukko siitä rakenteesta, joka meillä on päähän talletettuna). Muistan hämärästi kuulleeni (voi olla urbaani legenda), että joltain ihmiseltä olisi jostain syystä olleet eri aivopuoliskot jotenkin erotettu toisistaan, ja ne kummatkin olisivat toimineet sen jälkeen itsenäisesti ja kohtuullisen järkevästi, ikäänkuin tietoisuus olisi jakaantunut kahteen osaan. Tästähän voisi todella heppoisesti vetää sellaisen johtopäätöksen, että tietoisuutemme ei olisi välttämättä mikään tietty osa-alue aivoista tai tietty erityisohjelma, joka on täysin riippumaton esim. käsitteellisestä ajattelustamme.

Se, kuinka ihminen pystyy tiedostamaan hyvin abstrakteja käsitteitä ja kuinka äly pystyy toteuttamaan erittäin korkean tason työkaluja, ei ole mielestäni läheskään niin hankalan tuntuinen asia kuin tajunta sinänsä. Omaa ajattelua tutkiessani olen huomaavinani, että "korkean tason" ajatukset ovat vain eräänlaista modularisaatiota, eri käsitteiden riippuvuussuhteiden minimointia "sumeasti" ja voimakkaita yksinkertaistuksia todellisuudesta. Uskaltaisin jopa arvata, että aivoista voitaisiin erottaa jokin neuronijoukko, jonka voisi ajatella vastaavan tiettyä käsitettä, eräänlainen "sumea olio", jonka ulkoiset liitynnät (lähtevät/saapuvat kytkennät) määrittävät sen abstraktit tulkinnat (abstraktio on mielestäni informaatiota kadottava funktio) suhteessa niihin käsitteisiin, joihin se on kytkeytynyt. Aivojen yleisälykkyys olisi pohjimmiltaan eräänlaista automaattista ulkoisten tapahtumien modularisointia. (Tämän lisäksi aivojen perusrakenteet ja esim. "ajatusaihiot" motivaatiorakenteille ovat jo pitkälle geenien tuottamaa kiinteää rakennetta, johon ehkä yleinen assosiaatiokoneisto/älykkyys voi tarkentaa kohtia. Miten olisi muuten selitettävissä esim. ihmisen seksuaalikäyttäytyminen tai vaistomaiset pelot ja tietty sosiaalinen käyttäytyminen. Ainakin osa näistä asioista on sellaisia, jotka eivät millään tapaa tunnu kulttuurisilta. Minun on ainakin todella vaikeaa uskoa, että olisi mielivaltaista kulttuuria, että karkki maistuu paremmalta kuin varpaan lyöminen kynnykseen.) Veikkaisin, että tätä perusoppimista tapahtuu aina, mutta siitä ei välttämättä olla tietoisia. Tämä on kuitenkin erittäin hidasta, sillä meneehän lapsellakin n. vuosi, että alkaa muutamia sanoja tulemaan kovan toistamisen jälkeen. (tässä on muuten varmaan suuri haaste tekoälytutkimukselle, sillä vaikka olisi keksitty ihmisälyn veroinen systeemi, täytyy sitä silti opettaa pitkään, että saadaan näkyviä tuloksia)

Tietyssä vaiheessa kuvittelisin, että lapsen päähän ohjelmoitu kieli alkaa tuottaa täsmällistä takaisinkytkentää, jonka jälkeen lapsi alkaa oppimaan suoraan kytkentöjä tyyliin "Suomi ja Ruotsi ovat Euroopan maita". Tällaisen lauseenhan saattaa helposti muistaa ensimmäisen kuulemisen jälkeen ja sitä voi yleensä jopa soveltaa pintapuolisella logiikalla heti. Asian saattaa kuitenkin varsinaisesti "oivaltaa" joskus myöhemmin ja tämä on mielestäni sitä, että asia on hiljalleen "modularisoitunut" osaksi ajattelun vanhoja käsiterakenteita sellaiseen kohtaan, että tämä uusi lisäpalikka tuo noille vanhoille käsitteille uusia tulkintoja ja vanhoja käsitteitä voi suoraan soveltaa tuon uuden käsitteen käsittelemiseen. Mielestäni se tietoisuus, jonka koemme (ja joka päättää mistä puhutaan), on juuri tuo 2. tason aivojen muutosmekanismi, joka on (myös itsessään muuttuva) algoritmi, joka käsitteellistettyjen aistihavaintojen ja mielentilojen päällä (input) muokkaa tuolla "korkeammalla" tasolla aivojen rakennetta ja aloittaa korkean abstraktiotason lihasliikkeitä(output) (onhan niin, ettei sitä ihminen todella ymmärrä/tiedosta, kuinka esim. onnistuu heittämään kiven kohteeseen, sitä vain "on" yhtä sen käskyn kanssa, joka "pyytää" käyttä heittämään kiven. Tuon "paraabelin laskeminen" on jotenkin sisäistynyt noiden korkeamman tason olioiden toteutukseen.).

Se, miksi tämä tietoisuuden "valokeila" on niin rajoittunut, johtuu todennäköisesti aivojen energian saannin rajallisuudesta ja siitä, että kaikkia käsitteitä vain ei ole "järkevää" liittää kaikkiin mahdollisiin muihin käsitteisiin (eli se, että "jäätelö on hyvää" ei saa vaikuttaa siihen, ketä presidenttiä äänestän) , koska yhtälailla se, että ei ole kytkentää, on tärkeää kuin että on kytkentä kahden käsitteen välillä (valikointi). Unen näkeminen on samalla tapaa tajuntaista kuin hereilläoleminenkin, mutta aistien jäsennys ja raajojen liikkeet (mielestäni evoluutiollinen yleiskontrollimekanismi) on kytketty pois päältä, mutta tajunnallinen oppiminen kuitenkin jatkaa toimintaansa yleisälyssä. Unessahan ihminen yleensä kokee päivän tapahtumia lähes mielivaltaisesti yhdisteltynä eli tavallaan samalla tavoin oppii yhteyksiä kuin "Kissa on eläin", mutta unessa yhteyksien muodostamista ei rajoita jokapäiväisen elämän valppaus/"tervejärkisyys"-vaatimukset. Valveilla on yksinkertaisesti eliön pakko olla kiinnostunut sen hetkisestä ympäristöstä tai voi tapahtua onnettomuus (vrt. hajamielinen professori), vaikka unelmoinnilla voisikin oppia abstraktimpia asioita, jotka ovat silti hyödyllisiä.

Logiikka on kielen rakenteeseen upotettu, äärimmäisen abstrakti käsitekehys (tai esittämälläni teorialla voisi sanoa sumea oliokehys ;)  jolla voi käytännössä jäsentää muita käsitteitä yhtenäisen ja hyvin pelkistetyn rakenteen alle. Tämä on juuri sitä ajatustaloudellisuutta ja modulaarisuutta (käsitteiden riippuvuussuhteiden minimointi), kun voidaan tallettaa ajatusrakennelmia loogisen päättelyn päälle siten, että loogista rakennetta voi soveltaa käytännössä kaikkeen informaatioon, joka on vastaanotettu aisteilla/työstetty olemassaolevista käsitteistä ja jäsennetty osaksi tätä loogista käsitekehystä. Tällaiset abstraktiot siis "pakkaavat" informaatiota aivoissamme. Samalla tavalla korkeakulttuureissa on tajuttu, että "2 lehmää" ja "2 koiraa" kannattaa ajatella mieluummin käsitteillä (olioilla) "2", "lehmä" ja "koira", koska niillä voi käytännössä esittää vähemmillä kytkennöillä saman mallin.

Olen itse harrastanut jonkin verran olio-ohjelmointia (mistä syystä ilmeisesti näen kaiken olioina :) ja kokenut monesti, että kun tarpeeksi kauan ajattelee jotakin ongelmaa ja sen ratkaisua olioina, alkaa ikäänkuin ymmärtämään suoraan noita olioita käsitteinä ja tiedostamaan ne niiden rajapintojen kautta. Olion rajapinta nostaa järjestelmän abstraktiotasoa siten, että ei tarvitse erityisesti ajatella sen toteutusta. Olion metodit ovat tavallaan käsitteeseen liitettyjä vakiotulkintoja, joiden kautta olion voi käsittää täysin uutena kokonaisuutena korkeamman tason käsitteiden joukossa (Tämä uusien, mielivaltaisten kontekstien luomisen kyky on myös mielestäni myös syy siihen "humanistiseen" näkemykseen, ettei kaikkea voi redusoida edes teoriassa fysiikkaan. Eli kun omassa mielessään nähdään laadullisia eroja asioiden välillä, ajatellaan automaattisesti, että myös "todellisuudessa" on noita laadullisia eroja. Onhan toki vaikeaa "ynnätä" "omenoita" "bitteihin".) . Tuntuu myös siltä, että pystyn muuntamaan "ymmärtämäni" asiat melko suoraan oliokehyksiksi. Huvittavaa on, että puhtaissa oliokielissä kuten Smalltalk, ainoa operaatio kielessä on viestin (jonka parametrina vain viitteitä toisiin olioihin) lähettäminen toiselle oliolle. Tämä ei mielestäni välttämättä ole kovin kaukana neuronien toisilleen lähettämistä viesteistä!

Vaikka edellinen "automaatinen modularisaatio"-idea olisi hyvinkin kaukana todellisuudesta, uskon silti, että aivojen mielivaltainen oppiminen perustuu silti joihinkin yksinkertaisiin perusperiaatteisiin. Ainakin on niin, että evoluution on vaikeaa tehdä sellaisia suuria hyppäyksiä, jotka eivät ole "jatkuvia" eli toisin sanoen vähästäkin älystä tai älymme muunnelmasta on täytynyt olla asteittaisesti enemmän hyötyä sen "kasvaessa" tai "lähestyessä" kohti nykyistä muotoaan. Muutoin tällaiset puoliälyt ovat yleensä vain turhaa lisärasitetta eliölle. Mielestäni tästä jatkuvuusominaisuudesta tavallaan seuraa, että evoluution rakennelmat ovat monesti hierarkisia eli hyppäys tasolta n tasolle n+1 on yleensä suhteellisen yksinkertaista rakenteiden (rajapintojen) muodostumista (esim. suurinpiirtein atomit-yhdisteet-solut-eliöt-yhteisöt/äly)(voi tietenkin olla, että havaitsemme vain tällaiset evoluution tuotokset omasta rajallisuudestamme johtuen).

Aikaisempaan keskusteluun kommentteja:

Eräs motivaatio ainakin osittain reduktionistiseen maailmankuvaan ja sen kehittelyyn on mm. se, että ihminen voisi mahdollisesti saavuttaa lähes ikuisen elämän teknologiallaan.

Myös sen asian sisäistäminen, että kaikki ajattelu ja käsittäminen on kuitenkin reduktiota (lause "reduktionismi on typerää" on erittäin reduktionistinen :) johonkin muuhun nähden, johtaa siihen, että mikäli haluaa rakentaa mahdollisimman systemaattisen maailmankuvan esim. toteamuksen "maailmankaikkeus on informaatiota" ympärille, voi ehkä onnistua käsitteellistämään myös selittämättömän eli osoittamaan sille paikan mallissa. Selittämätön maailmankaikkeus ilmeisesti sisältää "liian paljon" informaatiota. Tästä paikan osoittamisesta voi olla hyötyä uusien kysymyksien esittämisessä ja "käsittämättömän käsittämisessä". Joka tapauksessa luovuttaminen ja käsien ylös nostaminen on mielestäni turhaa. On myöskin havaittava, että vaikka kvantti-ilmiöt olisivatkin täysin satunnaisia eikä niitä voitaisi kuvata äärellisellä teorialla, ei tämä sulje pois sitä mahdollisuutta, että ihminen voisi ymmärtää melko pitkälle oman toimintansa.

Evoluution rakenteet ovat mielestäni usein rakenteita juuri siitä syystä, että ne suojautuvat jollain tavalla taustakohinalta. Esim. geeneettinen koodihan on pitkälle diskreettiä informaatiota ja mielestäni on aivan helppoa olettaa, että ihmisen ajattelullekin tuosta taustakohinasta ja kvantti-tason ilmiöistä on hyötyä makroeliölle vain, jos aivot voivat "kontrolloidusti" hyödyntää niitä makrotason ongelmiin.

Se, mitä Antti Valmari kommentoi siitä, että myös tekstinkäsittelyohjelman teksti-input-aistilla voitaisiin välittää kuvallista informaatiota, on totta, enkä varsinaisesti sitä yrittänytkään kieltää. Tarkoitin epäselvästi ilmaistuna sitä, että aistien rakenne voi jo sinänsä tukea jonkin asian tietyn tyyppistä tulkintaa (suhteessa siihen yleisälyyn, joka aistiin on kiinnitetty) eli, että jos vaikka silmiemme eteen kiinnitettäisiin lapsena sellainen näyttölaite, joka tekisi esim. gif-pakkauksen kaikille kuville, jotka muuten näkisimme ja välittäisi tämän gif-pakatun kuvan silmänpohjalle, kulkisi aistiimme tietenkin sama informaatio, mutta tuosta informaatiosta olisi huomattavasti vaikeampaa (suhteessa tiettyyn algoritmiin, yleisälykkyys, tietysti) tulkita alkuperäinen kuva kuin jotain muita asioita (esim. kuvan kompleksisuus). Tällöin ihminen ei varmaankaan olisi oppinut liittämään esim. värejä (mielenkiintoista muuten, että muistaakseni silmän tappisolut ovat suurinpiirtein herkkiä taajuusalueille, jotka koemme punainen, sininen ja vihreä - melkein tulee mieleen iho/maa, taivas/vesi ja metsä) niihin kokemuksiin, joita nyt käytämme näkemämme kuvailuun. Uskaltaisin myös väittää, että jotkin käyttämämme hyvinkin mielivaltaisen tuntuiset vertaukset heijastavat aivojemme evoluutiollista perusrakennetta - esim. kytkentä pimeä-synkkä ja valoisa-mukava.

Siinä Antti Valmari on täysin oikeassa, että esim. näinkin abstraktista selityksestä tietoisuudelle seuraa filosofisesti hyvin epäintuitiivisia asioita. Esim. jos ajatellaan, että tietoisuutemme ja ajan suunta ovat yhteneväisiä VAIN siitä syystä, että tiedostamme ajan "suuntaan" eli että maailmankaikkeus todella on vain informaatiota, joka sisältää 4-ulotteisen aika-avaruuden rakenteen (eikä esim. mitään suoritusta tai aikaa ole "olemassa"), niin silloinhan voisi ajatella, että jokin muoto voisi olla  tiedostava x-akselilla! Voidaan myös ajatella vielä abstraktimpi todellisuus: Jos kirjoitamme paperille luonnonlait, muodostavatko nämä jo sinänsä jonkun toisen todellisuuden luonnonlakeineen jossakin hyvin abstraktissa mielessä (jota emme voi tietenkään kokea), sillä mistä voimme erottaa, suorittaako tätä maailmamme "konkreettisesti" jokin Turingin kone vai riittääkö vain jonkin Jumalan speksi, määrittely luonnonlaille tämän maailman syntymiseen ilman tila/aika-rajoitteita!

Eli a) tutkimista riittää ja b) ei kannata ottaa näitä juttuja liian vakavasti.

(MARINA AND THE DIAMONDS | I AM NOT A ROBOT)

A Complex of complexity complexes

sfnet.harrastus.pelit.go: Ryhmän sfnet.harrastus.pelit.shakki epävirallinen kuvaus

5.3.2000

Pekka Karjalainen kirjoitti:

Tosin shakki 19x19 ruudun laudalla ja vastaavalla nappulamäärällä olisi myös helskutin vaikeaa tietokoneille, tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Tietääkö joku, onko tätä kokeiltu?

Oma arvaukseni on, että tietokoneet pärjäisivät ihmiselle myös 19x19 shakissa melko hyvin vastaavilla algoritmeilla mitä nykyään käytetään. En ole perehtynyt mihinkään kehittyneisiin shakkiohjelmiin, mutta käsittääkseni ne ovat silti pääpiirteittäin "raaka voima"-tyyppisiä ratkaisuja siten, että lauta evaluoidaan suhteellisen yksinkertaisilla funktioilla kuten materiaali ja liikkuvuus sekä laajat alkupelikirjastot. Eikö tämä osoita, että ihminen ei kykene luomaan kovin korkeatasoisia malleja shakin muuttuvasta ja kaoottisesta alku/keskipelistä? Jos shakin luonne muuttuu siirryttäessä isommille laudoille, täytyy taktiikasta "modularisoitua" runsaasti selkeitä kokonaisuuksia, jotta ihminen pystyy hallitsemaan tuon kompleksisuuden.


rec.games.go: Everything is comparable (was: chess versus go)

12.4.2000 9:00

Fu, Ren-Li wrote:

Because Go is a vastly more complex game than Chess, especially in the middle game, it is therefore more interesting to the kinds of people who like go and chess as strategy/thinking games (which is about everyone who likes go and chess).

What do you mean by complex? If you say that go is better game than chess to those people because the number of legal games is greater, it is very easy to invent more complex (and better?) games. From a certain perspective chess is more complex than go because the middle game tactics are so "global" and chaotic that human cannot create efficient enough mental model of the strategy to win comparatively brute force computer algorithm. Deep Blue is still far from solving chess completely. In go, (because of many symmetries) we can create a structure of modular concepts that efficiently simplifies the game and therefore it is even possible to good players to calculate some long tactical sequences correctly. This is what makes go a more interesting game for me than chess - because it is "simpler" to a human being and allows us to use our ability to handle abstractions of different levels. I think that this "understanding" of the game makes it more "meaningful" to me.

 (Hardest Geometry Problem in the World- Mark Mothersbaugh)