Tarinaa ei kerrota vain sanoilla, vaan se jatkuu tavoissa, liikkeissä, musiikissa, artefakteissa, perspektiivien jäävuorten vedenpäälisinä huippuina - siinä, kuinka valo heijastuu kuunylisinä kaarina taulun maalipinnasta.
Future Crew:n Second Reality-demon näkeminen -93 keravalaisen koulun 40-asteisessa liikuntasalissa vaikutti syvästi nuoreen minuun. Kannattaa katsoa myös Demoscene-dokumentti tästä legendaarisesta demogroupista ja alla Youtube-linkki autenttiseen videopätkään demon tekemisestä.
Toisaalta, pitkälle on tultu vuodesta -93, kun katsoo alla olevaa vuoden 2007 Assemblyjen voittajademoa tai vuonna 2008 julkaistua Masagin-demoa. Koneiden tehon kasvettua ja kiihdytettyjen näytönohjainten myötä ohjelmoinnin rooli demoissa on pienentynyt ja grafiikalla sekä musiikilla on suurempi rooli.
sfnet.tiede: Re : Vaatimukset ja säännönmukaisuudet
17.2.2005 15:33
Risto Karttunen kirjoitti:
Ai ettäkö Sibeliuksen neljännen sinfonian säveltäminen ei ole vaatinut tuntemista eikä tietoisuutta?
Oli ihan pakko vastata tähän kun satuit käyttämään Sibeliuksen neljättä esimerkkinä: Oletko muuten huomannut kuinka se 3. osan päämelodiakulku (joka on ainakin minun mielestä kyseisen teoksen pihvi) voidaan esittää mielettömän yksinkertaisella kaavalla. Sehän on oikeastaan vain puolisävelaskeleittain lyheneviä intervalleja, jotka laskevat siten, että seuraava intervalli päättyy aina edellisen puoliväliin (muistaaksen alaspäin pyöristettynä) siten, että on menty oktaavi alaspäin, kun intervalli "katoaa", joten melodiaa voidaan jatkaa mielivaltaisesti. Muistaakseni (minulla ei ole tätä kirjoittaessani levyä tai nuotteja saatavilla, jotta voisin tarkistaa asian noiden samojen intervallien "pohjasävelet" kulkevat sitten yhtäaikaa, mutta vain ylöspäin. Kyseinen sävellys voitaisiin ilmaista todella lyhyellä tietokoneohjelmalla.
Enpä sitten osaa sanoa miten tämä liittyy keskusteluun :)
23.2.2004 16:13
Anssi Junnila kirjoitti:
Vaikka kummoisilla nykytekniikan metodilla tarkkailtaisiin esim. minun aivojani, ei kukaan pystyisi selvittämään mikä tietty muistikuva tai ajatus minulla on mielessäni tietyllä hetkellä.
Käsittääkseni sellaisia käyttöliittymiä on tehty kokeilumielessä, jossa käyttäjä ohjaa esim. kursoria ruudulla ajattelemalla eri asioita ja mittaamalla aivojen sähköistä toimintaa erotetaan nämä toisistaan.
Pahoittelen, etten nyt ehdi etsimään viitettä ja varmistusta muistikuvalleni.
15.3.2005 12:33
Risto Karttunen kirjoitti:
Sinä kuitenkin vaadit tietoisuuden määritelmää, jota pidit tarpeellisena jotta voisimme vertailla aivojen ja tietokoneiden periaatteellisia eroja.
Varmaankin olisi hyvä voida määritellä, mistä puhutaan. Tietoisuus uskoakseni liittyy juuri noihin eroihin, kuinka "periaatteellisia" sitten lienevätkin.
Koska aikaisemminkin on pohdittu tietoisuuden määritelmää ja kuinka se on syntynyt evoluutiossa, niin tässä on yleisön toivomuksesta vastaus:
Tietoisuus on priorisoitu todo-lista, joka erottaa refleksimäiset "ajatuslihakset" ihmisen aistien välittömästä palautteesta. Siis:
Tietoisuus on todo-"lista" siinä mielessä, että siellä olevat eri abstraktiotasojen käsitteet säilyvät siellä, kunnes niitä ei enää tarvita. Esimerkiksi keskeneräinen työ säilyy tietoisuudessa niin kauan kun se on kesken ja sitä halutaan jatkaa.
Tietoisuus on priorisoitu, eli jos yhtäkkiä huomaa auton tulevan lujaa vauhtia kohti, voittaa se esim. kahvipöytäkeskustelun tietoisuuden pääsijalla.
Tietoisuus on evoluutiollinen askel reflekseistä. Alkeellisempi aste ajattelutoimintaa on suora ulostulovaste, joka riippuu tietyn ajan sisällä tulleista sisäänmenovasteista. Kun lisätään tähän havaittuun maailmaan sisäinen "virtuaalitodellisuus" (="joukko eri abstraktiotasojen "ei-kielellisiä käsitteitä""), voidaan ihmisen ulostulon arkkitehtuuri säilyttää samanlaisina modulaarisina proseduraalisina (top-down oppiva, rakennetta tuottava) lihasohjelmina, mutta ihmisen toiminta ei ole enää suorassa kytkennässä välittömään ulkomaailmaan. Ihmisen kaikki output on käytännössä lihasliikkeitä (ja nimenomaan näitä ei tiedosta lainkaan), ja ajattelu on sellaisia "lihasliikkeitä", jotka vaikuttavat vain tuohon tietoisuuden "virtuaaliympäristöön" eivätkä todelliseen ympäristöön. Samalla tavoin kuin ei pysty tiedostamaan kuinka onnistuu heittämään tikan tauluun, ei pysty myöskään tiedostamaan sitä funktiota, joka kuljettaa ajatusta.
Tietoisuuden syöte koostuu oliomaisilta/rakennetta piilottavilta funktioilta tulevilta syötteiltä. Tämä hahmontunnistus opitaan "bottom-up" siten, että "pyramidin" leveällä sivulla on aistisolut ja kärjessä aina vain abstraktimpia olioita. Tietoisuudessa voi olla "työn alla" useita tällaisia syötteitä eri abstraktiotasoilta yhtäaikaa. "Minä-tietoisuus" syntyy tässä kapenevassa käsitepyramidissa samalla tavoin kuin mikä tahansa muu korkean tason käsite (esim. muiden ihmisten hahmottaminen), "minä" eroaa muista hahmoista siten, että se on kokemuksessa aina läsnä ja ulkoaistien lisäksi minästä saadaan dataa sisäaistien kautta.
Minulla on loistava idea algoritmista, jolla nuo kärjikkäin vastakkaiset pyramidit rakentuvat, mutta selitys on hieman liian pitkä tähän nyyssiin.
(Symphony of Science - 'Our Place in the Cosmos' (ft. Sagan, Dawkins, Kaku, Jastrow))
sfnet.keskustelu.kieli: Satunnaistaa
5.11.2004 9:40
Valmari Antti kirjoitti:
Rönsy: jostain merkillisestä syystä on niin, että matemaattisen käsitteen käyttäytymisen saamiseksi samanlaiseksi tosimaailman käsitteen kanssa riittää, että samanlaisuus varmistetaan "käyttäytymisen perusyksiköiden" tasolla. Tällöin samanlaisuus monimutkaisissakin tilanteissa seuraa automaattisesti. Kukaan ei tiedä, miksi näin on. Kuuluisa essee "Matematiikan käsittämätön tehokkuus luonnontieteissä" (tjsp.) käsittelee tätä aihepiiriä.
Toisaalta yksinkertainen matemaattinen malli on vain pienelle osajoukolle reaalimaailman projektioita. Ehkä pidämme kiinnostavina vain niitä osia todellisuudesta, jonka pystymme helposti mallintamaan aivoissamme ja sitten matemaattinen malli on vain formaali, kielellinen esitys tuolle aivojemme mallille ja yllätys, ne sopivat hyvin yhteen.
Siis kun muodostamme käsitteitä, yritämme löytää yksinkertaisimman mahdollisen mallin havainnoille. Kun havainnot poikkeavat mallista, emme syytä logiikkaa vaan muutamme mallia.. Siis koskaan emme tule sellaiseen lopputulokseen pohdiskelulla, että logiikkamme ei kykene selittämään todellisuutta/kokonaisuus ei ollutkaan palojen summa, vaan toteamme vain palojen olleen väärässä järjestyksessä ja että todellisuudesta tulee informaatiota, joko äärellisesti, jolloin selittäminen voi onnistua täydellisesti, tai äärettömästi, jolloin vain joka hetkellä selitämme, että malli ei ihan vielä vastaa todellisuutta. Nuo logiikan rakennuspalikat voi valita aika mielivaltaisesti. Tämä "kannan" valinta vain sitten vaikuttaa siihen, kuinka kokoamme korkean tason käsitteet peruspalikoista.
Todennäköisesti en ymmärtänyt, mitä yritit tarkoittaa ja selitin ihan aiheen vierestä triviaalisuuksia.
6.11.2004 7:17
Valmari Antti wrote:
Tuo kykenee selittämään sen, että teoriamme tekevät vääriä ennusteita vähän ja hallitusti. Mysteeriksi jää, miksi teoriamme kykenevät tekemään valtavan paljon oikeita ennusteita, vaikka teoriamme ovat loppujen lopuksi hyvin pieniä. Ei tarvita kovin monta kirjaa kuvaamaan esimerkiksi sähkön peruslait ja niiden käsittelyssä tarvittava matematiikka. Kuitenkin näitten lakien varassa on saatu suunniteltua valtava määrä erilaisia hyvin toimivia sähkölaitteita.
On todellakin ihmeellistä, että luonnonlakeja, jotka muuntavat maailman tilaa ajassa, on niin vähän. Toisaalta "kosmologisessa" (onko tämä oikea termi?) dimensiossa ei tiedetä, kuinka yksinkertainen maailman mahdollinen alkutila oli, jos sellainen on joskus ollut olemassa. Seuraisiko esim. tunnetuilla luonnonlaeilla, että jokin symmetrinen alkutilanne säilyisi symmetrisenä?
Käytännössähän tuosta lähtötilan monimutkaisuudesta johtuen fysiikalla voidaan ennustaa vain hyvin suljettuja kokeita. Monien teknisten laitteiden idea on juuri luoda hyvin rajoitettu todellisuus, jotta fysiikkaa/matematiikkaa voisi soveltaa. Otetaan vaikka esimerkiksi täälläkin esiintynyt noppa. Vaikka matematiikka/fysiikka on yleisesti ihmeellisen tehokas apuväline, silti niinkin yksinkertaisen laitteen kuin nopan tulos on hankala ennustaa.
sfnet.keskustelu.filosofia: Valaistumisesta ja nollalla jakamisesta
2.6.2003 14:47
Onko mahdollista, että seuraavat väitteet pitävät paikkansa yhtä aikaa:
Tietoisuus/kokeminen tapahtuu vain aivojen nykyisenkaltaisella alustalla ja funktionaalisesti vastaava zombi-robotti ei ole samassa mielessä tietoinen.
On mahdollista toteuttaa zombi-robotti, joka toimii funktionaalisesti kuin ihminen ja sen aivojen toiminta on jaettavissa lukuisiin osiin, joita funktionaalisesti vastaavat osat löytyvät alkuperäisestä ihmisaivosta (, josta ko. zombi-kopio on tehty).
Kun osa osalta nämä ihmisaivojen palat korvataan funktionaalisesti vastaavilla robotin osilla ja liitetään rajapinnoistaan ihmisen aivoihin, tietoisuus ikään kuin "pala palalta" häviää.
Esimerkiksi, jos kuvitellaan, että jonkin osan poistamalla esim. värien kokeminen poistuisi, tapahtuisi tämän puoli-ihmisen/puoli-zombin tietoisuudessa tällä hetkellä ajatus "hmm. kummallinen tunne, en havaitse enää värejä, mutta en kykene ilmaisemaan tätä kenellekään, koska olen funktionaalisesti edelleenkin oma itseni. Jostain kumman syystä suuni papattaa aivan muuta kuin tällä hetkellä tietoisuudessani haluaisin raportoida, vaikka vain värejä koskeva osuus aivoistani on vaihdettu"? Vai tapahtuisiko niin, että muiden kysyessä väreistä suu omavaltaisesti alkaisi runoilemaan ympäristön väreistä, mutta "tietoisuudella" ei olisi enää käsitystä, mistä oikeastaan itse on puhumassa vaikka ymmärtäisi käyttämänsä kielen muuten?
Toisaalta, jos ajatellaan tietoisuuden pimentyvän hetkessä kokonaan, kun aivoista korvataan pienikin palanen, niin silloin luulisi esim. onnettomuuteen joutuneiden aivotärähtäneiden olevan zombeja ja näin ollen heidän valituksestaan onnettomuuden tuottamista tuskista ei tarvitse pahemmin välittää.
Mitä muita selitysmalleja on tarjolla?
3.6.2003, 14:28
Marcus E Engdahl kirjoitti:
Ei välttämättä, ihmisellehän voi aivovaurion kautta käydä niin että koko värin käsite häviää. Toisinsanooen, ihminen ei havaitse värejä, ei tiedä koskaan sellaisia nähneensä eikä kykene muistamaan vanhoja väriaistimuksiaan, eikä edes huomaa että jokin on muuttunut. Sinänsä mielenkiintoista että jos jollain asialla ei ole enää sijaa tietoisuudessa, sitä ei enää ole kokemusmaailmallisesti lainkaan olemassa.
Näin on, mutta käsittääkseni nämä ihmiset voivat edelleenkin keskustella muiden kanssa ja todeta näiden väittävän jotain sellaista olevan olemassa, mitä ei itse pysty havaitsemaan/ymmärtämään. Erityisesti nämä ihmiset (ainakin itse väittävät) pystyvät tietoisesti tuottamaan puhetta muista asioista, pohtimaan käsitteitä kuten aikaisemminkin, huomaavat ajan kulumisen jne. Ko. aivoalueen vaurio ei siis vahingoittanut ratkaisevasti muita toimintoja.
Jos taas ko. aivoalue ei olisi tuhoutunut, vaan korvattu ulkopuolisten kannalta samalla tavoin toimivalla komponentilla (== tuottaa lopulta samat neuronien aktivaatiot, kuin alkuperäinen aivokudos olisi tuottanut - ensimmäisessä postauksessa käytin sanaa funktionaalinen tähän tarkoitukseen vastakohtana mahdolliselle "sisäiselle kokemukselle", jota ei voi mitata), huomaisi ko. tietoisuus itse puhuvansa esim. väreistä, vaikkei enää käsitäkään mitä ne tarkoittavat. Tällöin tuon värikäsitekomponentin (tämän komponentin olemassaolonhan nuo onnettomuustapaukset löyhästi todistavat) korvaaminen koneellisella vastineella aiheuttaisi myös "tietoisen kontrollin" poistumisen puhekeskuksesta ja monenlaisia sisäisiä kokemuksia, kuten ihmetyksen "mistä minä oikein nyt puhun", jota ei olisi ollut ilman tuon komponentin korvaamista tai esimerkiksi tuon komponentin vaurioituessa.
En ainakaan vielä pysty täysin käsittämään, kuinka tietoisuus siis riippuisi "laskenta-alustan" ei-toiminnallisista (*) ominaisuuksista.
(*) Toiminnallisella ominaisuudella, funktionaalisella vastaavuudella tarkoitan siis epämääräisesti selitettynä havaitsemaamme ihmisen käyttäytymistä, siis niitä lihasliikesarjoja, jotka saavat meidät pitämään hytkyvää ruumista ajattelevana, tietoisena ihmisenä jokapäiväisessä havaintomaailmassamme.
Ok, edellistä määritelmää täytyy tarkentaa siten, että myös aivojen sisäisestä toiminasta erotetaan rajapintoja, joiden välityksellä aivojen eri osat kommunikoivat ja tällöin tietyn osan toiminallinen vastaavuus tarkoittaa siis identtistä toimintaa ko. rajapinnan kohdalla. Nämä rajapinnat ovat tietenkin mielivaltaisesti valittavissa ja tämä toiminnallisen erottaminen ei-toiminnallisesta on tosiaankin aina suhteellinen valittuun rajapintaan nähden. Uskoisin kuitenkin, että tähän liittyvät ongelmat eivät tee ylläolevasta pohdiskelusta niin ongelmallista, ettei sitä pystyisi hyväntahtoisesti tulkitsemaan mielekkäästi tämän keskustelun puitteissa.
3.6.2003, 17:08
Miikka Lahti kirjoitti:
En tiedä, mutta veikkaisin, että jos joku tiedostamisen kannalta oleellinen aivoalue korvattaisiin pelkällä ulostulot antavalla mikropiirillä, tietoisuus saattaisi hyvinkin kadota.
Käykö "tiedostamisen kannalta oleelliseksi" aivoalueeksi sellainen aivoalue, joka on esim. onnettomuudessa vahingoittunut ja aiheuttanut aikaisemmin mainittuja puutteita käytöksessä? Jos olen oikein ymmärtänyt, nämä puutteet voivat tulla hyvin rajoittuneille osa-alueille. Tarkoitatko yllä siis, että koko tietoisuus katoaa aina, kun tällainen pala korvataan keinotekoisella vastineella vai Marcuksen ehdottamaa vähittäistä tietoisuuden katoamista, joka siis tuntui minusta ongelmalliselta?
Jos näin ei olisi, voitaisiin samaa kai jatkaa koko aivojen korvaamiseen millä tahansa komponentilla, mikä antaa saman syöte-vaste-käyttäytymisen, mikä johtaisi tiukkaan behaviorismiin, eli kaiken palautumiseen syötteisiin ja vasteisiin välissä tapahtuvan sisäisen toiminnan ollessa merkityksetöntä. Tämäkään ei tunnu täysin uskottavalta ottaen huomioon mm. ihmisten näyttelemis- ja tunteidensalauskyvyn, mistä lisää alempana.
On toki selvää, että ihminen voi näytellä monenlaista ja sen takia laitoinkin edelliseen postaukseen käsienheiluttelua aivojen sisäisistä rajapinnoista. Oma arvaukseni on, että aivoista voitaisiin löytää valtavalla urakalla (vaikka tämä työmäärä voisi ylittää kaikki käytännölliset rajat) esim. abstrahoitujen neuronien tasolla mekanismeja, jotka laskevat funktioita, jotka selkeästi vastaavat ajatuskulkujamme, kykyjämme ja toimintojamme jne. siten, että noiden funktioiden kannalta neuronien yksityiskohtaisempi toiminta näyttäytyy pelkkänä kohinana. Luulen myös, että tietoisuus ei ole kauheasti riippuvainen tästä kohinasta, ainakin jos ensimmäinen arvaukseni osui oikeaan, koska noista funktioista löytyisi esim. "sisäinen puheeni", joka oleellisesti vaikuttaa myös muille näkyvään käyttäytymiseeni tai ei ainakaan ole omasta mielestäni mitenkään erityisen ristiriidassa sen kanssa.
käsitäkään mitä ne tarkoittavat. Tällöin tuon värikäsitekomponentin (tämän komponentin olemassaolonhan nuo onnettomuustapaukset löyhästi todistavat) korvaaminen koneellisella vastineella aiheuttaisi myös "tietoisen kontrollin" poistumisen puhekeskuksesta ja monenlaisia sisäisiä kokemuksia, kuten ihmetyksen "mistä minä oikein nyt puhun", jota ei olisi ollut ilman tuon komponentin korvaamista tai esimerkiksi tuon komponentin vaurioituessa.
Juuri tuollaisia kokemuksia monilla aivovauriopotilailla ja mielisairalla käsittääkseni on.
Siis esittämässäni mallissa ajatus "mistä minä oikein nyt puhun" olisi vain henkilön päässä eikä hän voisi tätä mitenkään ilmaista kenellekään, koska käyttäytyisi ulkoisesti täsmälleen siten, kuin aikaisempi lihallinen versionsa. Mikä nyt selittää tämän uuden kyvyttömyyden artikuloida osaa ajatuksistaan puheeksi? Aivovauriotapauksessa henkilö todennäköisesti pystyi kertomaan, ettei hänellä ole aavistustakaan, mistä muut puhuvat ja näin muut saivat tietää tästä puutteesta tietoisuudessa. Kuvittelisin siis, että aivovauriopotilas edelleenkin ajatteli tietoisuutensa olevan "konsistentti" oman puheensa kanssa, eli ko. aivovaurio ei aiheuttanut ongelmia tällä alueella.
Jätin vastaamatta ainakin vielä tässä vaiheessa osuuteen, joka liittyi funktionaaliseen vastaavuuteen, koska se saattaisi viedä keskustelua aika lailla eri suuntaan alkuperäisestä kysymyksestä, väheneekö tietoisuus vähittäisesti, kun aivoja korvataan pala palalta esim. siten, että funktionaalinen vastaavuus on neuronien keskinäisten rajapintojen vastaavuuksia.
(Aki Kaurismaki - Hamlet liikemaailmassa_Hamlet_and_Ophelia)
sfnet.harrastus.elokuvat: Ison K:n elokuvat jatkavat Jerry Lewiksen elokuvien loistokasta perinnettä
1.6.2002 21:39
Esko Virta kirjoitti:
"Toistensa ohi tujottattavia puupökkelöitä mölisemässä järjettömiä asioita, saadessaan aikaan siis mielettömiä fiiliksiä sillai mielettömissä tilanteissa boheemien tyyppien jutuissa" -metodi puree edelleen ranskalaisten ja myös muutaman "kylttyrellin" tajuttomuuteen.
Toisaalta se on mielenkiintoinen tehokeino tuoda pinnalle roolihahmojen tunteita ja kirkastaa käsillä olevaa tilannetta. Ihmisten puheethan nyt yleensä ovat lähinnä arkisten faktojen vaihtoa, yhteenkuuluvuuden voimistamista, oman edun tavoittelua, epäsuoraa itsensä kehuskelua tai muuten vain joutavanpäiväistä sosiaalista ajanvietettä. Mikä näistä on elokuvan arvoista sisältöä ja miksi sitä pitäisi olla kaikissa elokuvissa?
5.1.2010 18:16 Naamakirjassa samasta teemasta (päivitetty 27.1.2011):
Musiikin kuuntelu voi olla hengenvaarallista, mutta sen esittäminen taas saattaa pelastaa henkesi. Linkkeinä kohtauspari Hitchcockin elokuvasta "Mies joka tiesi liikaa" (vuoden 1956 versio), jossa mestari näyttää kuinka tehdään 10 minuutin kohtaus puhdasta elokuvaa jatkuvalla musiikilla ilman dialogia. Lisäbonuksena Bernard Herrmann johtaa orkesteria. (SPOILERIVAROITUS: jos et ole nähnyt ko. elokuvaa, niin älä katso alla olevia pätkiä!)
sfnet.tiede.matematiikka: tekniikan opetuksen alasajo?
30.5.2002 16:14
Jyrki Havia kirjoitti:
Soveltamistaito on tärkeä. Kuulin eilen väitteen, jonka mukaan monet niistä, jotka ymmärtävät kunnolla algoritmeja, eivät ymmärräkään ohjelmointia riittävän hyvin. En tiedä onko asia näin, mutta on surkeaa jos on.
Kyllä tämnä käytännön kokemuksena tuntuu paikkaansa pitävän.
Mutta parempi muotoilu olisi ".. eivät välitä toteutuksen tehokkuudesta" (ts., ei katsota/ymmärretä/"haluta tietää" mitä se rutiini x, joka toteuttaa jonkin algoritmissä tarvittavan kohdan, sitten oikesti tekee ja kuinka tehokkaasti).
Tällainen väite voi jossain tapauksissa päteä perinteisemmän matemaattisen taustan omaavaan henkilöön, jolle ohjelmointi on tullut työnkuvaan myöhemmin ja tuntuu lähinnä välttämättömältä pahalta.
Epäilen, että väite on kuitenkin perätön niiden kohdalla, joilla on ohjelmointitausta, ja jotka ovat myöhemmin kiinnostuneet algoritmien jne. teoreettisesta puolesta. Kokemukseni perustuu lähinnä informaatio- ja matematiikka-olympialaisissa pärjänneiden ihmisten tuntemiseen ja voin vakuuttaa, että tuosta porukasta löytyvät myös huipputason käytännön toteuttajat, vaikka nämä ihmiset voidaankin laskea luokkaan "ymmärtävät kunnolla algoritmeja".
Toisaalta (tätä ehkä tarkoitit), kun nuoruuden kritiikitön into laantuu, voi teoreettisesti suuntautuneelle toistuva "opettele-typerä-rajapinta-x-joka-vanhenee-vuoden-päästä-ja-kirjoita-älyttömästi-yksinkertaista-koodia-mutta-silti-keskity-jatkuvasti-virheitä-välttääksesi"-työ alkaa käydä puisevaksi. Hankalat algoritmit ovat vain murto-osa isojen ohjemistojen kehittämisestä (niiden merkitys vähenee lähestyttäessä koodin kerroksissa loppukäyttäjää lähinnä olevia abstraktioita). Konetehon kasvaessa myös yhä useampi ohjelmointiongelma muuttuu algoritmisesta tai koodinviilauksellisesta näkökulmasta ylläpidettävyyteen, koodin tuottamisen helppouteen/hintaan, muunneltavuuteen, luettavuuteen jne.
Ohjelmistotieteen/tekniikan opetuksessa on toki huomioitava ei-ohjelmistoteknisiä asioita kuten järkevä työnjako, jos halutaan kehittää rationaalinen prosessi/organisaatio ohjelmistojen tuottamiseen. Tosin tätä ei kukaan kieltänytkään.
