lauantai 7. elokuuta 2010

Kisaraportti: Euroopan go-kongressi 2010

Allekirjoittanut pelasi viimeiset pari viikkoa tänä vuonna Tampereella järjestetyissä gon EM-kisoissa ja osallistui pää- ja viikonlopputurnauksiin. Lomani alkoi turnauksen alussa ja vuokrasin hotellihuoneen koko turnauksen keston ajaksi. Kesän poikkeuksellinen hellejakso ajoittui näille päiville ja iltaisin olikin mukava tehdä kävelyretkiä opiskelukaupungissani ja nähdä vanhoja tuttuja, mutta hotellihuoneessa olisi saanut olla ilmastointi. Turnaukseen osallistuvat monet Euroopan huippupelaajat ja lisätasoa antavat lukuisat japanilaiset ja korealaiset pelaajat. Ohessa päiväkirjamerkintäni tapahtumasta päivä kerrallaan musiikit heijastaen tunnetilojani. Valokuvia turnauksesta löytää esimerkiksi täältä.


24.7. Joku ystävällinen sielu onkin merkannut karttaan seuraavan kohteen jo neulalla - Näsinneulalla.


26.7. Tänään kaatui pääturnauksessa jo toinen japanilainen papparainen. Itsekään en ole 3 danin kunnossa, kun en ole pelaillut, mutta tämä "5 dan" tuntui siltä, että olisin voinut antaa tasoitusta pari kiveä. Hieman pelottaa, että seuraava vastustaja on jo luokituksensa veroinen.

(duel from 7 samurai)


27.7. Tänään ratkaisi useamman sadan turnauspelin kokemus. Nuori ruotsalainen vastustajani pelasi aluksi hieman passiivisen alkupelin mustalle ristiavauksella. Sitten tein kuitenkin harjoituksen puutteesta kamalan virheen ja syötin ryhmän kiviäni. Peli olisi ollut periaatteessa ohi tässä vaiheessa, mutta päätin vielä hetken sinnitellä. Sain kaverin tuuditettua selvästi turnauskokemattomuuttaan voitontunteeseen ja rytmitin muutaman laiton nopeasti siten, että hän pelasi aavistuksen varomattomasti pari laittoa. Tässä vaiheessa olin laskenut 15 siirron sekvenssin, joka tosin vaati ensin viattoman näköisen puolustuksen toimiakseen. Viritin ansan ja vastustajani romahti, koska luuli jo voittaneensa pelin.


(The Color of Money: The Ending)


28.7. Unohdin, että tänään on välipäivä turnauksessa :) Vois vaikka katsoa pari ammattilaispeliä, josko joku joseki muistuisi mieleen.


29.7. Hyvätasoisessa pelissä sain pidettyä mustalla aloitteen ja pelasin strategisesti aavistuksen vahvemmin kuin ruotsalainen Fredrik Blomback (5d, gor 2517), vaikka taktisia virheitä tuleekin siellä täällä harjoituksen puutteesta. Olin edellisenä iltana pitkästä aikaa verestänyt muistiani katsomalla muutaman Lee Sedolin pelin verkosta ja sainkin tässä pelissä hyödynnettyä yhtä näkemääni avausta. Johdin peliä keskipelistä asti niukasti, mutta vastustajani ei saanut aktivoitua itseään vastaiskuun. Voitin lopulta tämän Euroopan listan 57. vahvimman pelaajan niukasti 1.5 pisteellä.
 
(VANGELIS - CHARIOTS OF FIRE)

30.7. Odotettu tappio viime vuoden nuorten Euroopan mestarille, israelilaiselle Ali Jabarinille, joka oli 4. kierroksen jälkeen kolmantena turnauksessa. Hän teki yhden virheen pelissä, mutta itse vuosiin treenaamattomana tein monta. Nyt vielä viimeinen säätö paperin kanssa, niin voi jopa kuvitella oikeasti olevansa lomalla.

(Franz Schubert - trio op. 100 (D 929))

31.7. Viikonlopputurnauksen ensimmäisen päivän tulos 2/3. Voitin ensin uudestaan ruotsalaisen 3 danin, jonka kohtasin pääturnauksessa ja sitten 4,5 pistettä kiinalaisen hurjan 4 dan taistelijan, joka onneksi ei osannut strategiaa. Illan viimeisessä pelissä olin jo liian väsynyt keskittyäkseni ja kun japanilainen 5 dan papparainen alkoi lätkiä pikapeliä, lähdin mukaan ja hävisin lopulta levottoman pelin 4,5 pistettä.


1.8. 2/2, helppoja voittoja molemmat


(Electric Violinist Linzi Stoppard Rocks Adagio For Strings...)


Varalan rantasaunalla gota täydellisellä ilmalla.

2.8. Turnausväsymys alkaa painaa ja pelasin 50 ekaa siirtoa 3 minuutissa antaen romanialaiselle 4 danille mukavan 15 pisteen johdon. Sain jotenkin vielä aikaiseksi kauhean väännön lätkimällä, mutta vastustajani oli tosissaan ja voitti lopulta 3.5 pistettä. Eilinen ilta täydellisellä ilmalla Varalan saunalla taisi tehdä meidät vähän veltoiksi.


(The Mickey Mouse Club Song)


3.8. Koko pelin ajan paheneva migreeni yltyi niin kivuliaaksi, etten lopulta nähnyt enää edes vastustajan ataria. Onneksi oli hotellihuoneella buranaa. 


5.8. Välipäivän jälkeen kohtasin japanilaisen ponihäntäisen Akira Tamuran, 4-dan, joka oli luokituksensa mittainen. Tänään pystyin taas keskittymään peliin, mutta sain mustat, joilla minulla on aina ollut hieman huonompi voittoprosentti. Vastustajani vaikutti hyvältä strategiassa ja pelasi aloitussiirrot vahvasti, mikä on tyypillisesti ollut oma vahvuuteni pelissä. Tästä päättelin, että hänellä täytyy olla kompensoivia heikkouksia muilla pelin alueilla ja sotkin hänen avausrytminsä lokaalisti epäoptimaallisella laitolla, joka viritti keskipeliin taistelun, kun leikkasin hänen hevosenloikkansa kohti keskustaa. Sain taistelusta kohtuullisen tuloksen ja muutaman tiukan paikan jälkeen peli alkoi näyttää hyvältä. Vastustaja joutui tappioasemassa pelaamaan riskillä, mutta rankaisin ylipelistä tappamalla ison nurkan ja vastustaja luovutti.

 
(棋靈王/ Hikaru no go OST 2 - 名残り)

6.8. Tänään vastassa oli kuudessa voitossa ollut romanialainen Laura Avram, 2-dan, joka aloitti mustilla Kobayashi-avauksella. Laura pelasi yleisesti ottaen muodot vahvasti ja sai aikaan pari hankalaa tilannetta, mutta loppujen lopuksi siirtojen takaa ei löytynyt raakaa laskentatehoa ja voitin lopulta luovutuksella. Nuori vastustajani oli kuitenkin nälkäinen ja luulenpa, että jokainen tappio vain vahvistaa tätä tulevaisuuden pelaajaa.

Laura Avram vs. Kari Visala

 (Christina Aguilera - Fighter)

 7.8. Tänään tuli vielä voitto mustilla Hideo Kurodasta, 3-dan, joka oli kuudessa voitossa. Vastustaja pelasi valkoisilla vaikutusvaltaa, mutta sain tapettua yhden hännän ja voitin pelin reilusti, vaikkakin vastustaja taisteli loppuun asti. Kokonaissaldo tästä EM-turnauksesta oli 11 voittoa 15 pelistä (main + weekend) ja 37. sija pääturnauksesta tasapisteissä parhaiten menestyneiden 4 danien kanssa ja parhaana turnaukseen osallistuneena 3 danina. Kokonaisuudessaan pelaajia osallistui pääturnaukseen 459 ja lopullisen tuloslistan voi löytää täältä. Nyt ollaan jo Valkeakoskella lepäämässä ja odottelemassa, josko tulisi vaikka korotus :)

(Star Wars Ep.IV - Final Scene (Throne Room) & End Credits)
  
7.8. (kello 19:53 Valkeakoskella) Kiitoksia onnittelijoille, sain juuri puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että olen nykyään 4 dan \o/ Täytyy kyllä sanoa, että kunto oli yllätys pitkän tauon jälkeen.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Paperinkirjoituksen loppukirin viisi vaihetta

(Developers)

2. intertuubihiljaisuus, kaleeritahtilaji, kofeiinia moottoriin
(Heavy Working Robot)

3. in the zone
(Ciara ft. Missy Elliott vs Wolfgang Gartner - Work A 5th Symphony)

4. deadline lähestyy
(Kummeli-härkönen & vilenius)

5. annetaan tulokset muille luettavaksi
(All work and no play makes Jack a dull boy)

torstai 15. heinäkuuta 2010

Kuulin tänään pikku-ukon jyrisevän, mutta näiltä ääniltä ei suojauduta foliohatulla vaan salamansieppaimella. Pään ulkopuolelta syntyvän äänen aiheuttaa sähköpurkaus ilmassa ja pään sisäpuolisia ääniä voidaan kenties hoitaa pienemmillä sähköshokeilla. Ja totta vie ne aivotkin toimivat sähkökemiallisesti, mutta ennen kuin olemme sähköistäneet itsemme kokonaan, on luonnonkin ääniä tärkeää kuunnella.


(NARA ~ E.S.Posthumus (live nature video))
Jos Rammstein olisi Ruotsista, voisi siihen huutaa vain "mamma!". Tampereen kongressikin lähestyy eikä vastustajan muureja voi rikkoa pelkästään vuvuzelan voimalla, joten jos olisi aikaa, niin parasta olisi vaan "spela go-spel".

Linkit:
(Rammstein Mutter HD)
(Joshua Fit The Battle Of Jericho-Mahalia Jackson)

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kelataan kelaa ilman kornia poppia

Jotkut elokuvat voi hieman pakottaen jakaa kahteen ryhmään niiden keinojen perusteella perustuen siihen, rakentavatko ne elokuvan enemmän rytmin/musiikin/ajan/jännitteen-dimensiossa, johon on liitetty kuvia päälle lisukkeeksi vai tilassa/kuvataiteena/miljöönä, johon sitten laajennetaan juoni tai musiikki voimistamaan tunnetta. Musiikin ystävänä olen huomannut pitäväni monista elokuvista, joissa on itseäni miellyttävä ääniraita, mutta parhaissa pätkissä täytyy kaiken olla kohdallaan. Alla muutamia kohtauksia joistakin suosikkielokuvistani (ei kannata katsoa, jos ei ole nähnyt ko. elokuvia ennestään):

Kellopeliappelsiini on yksi niitä elokuvia, jotka antoivat väläyksen liikkuvien kuvien potentiaalista ilmaisumuotona, kun tämä vielä suhteellisen nuori taiteenlaji enimmäkseen pysyy konkreettisissa kertomuksissa eräänlaisen katusoitannan tasolla - tosin näilläkin on funktionsa. En lähde mestariteosta sen enempää pikaisesti purkamaan, mutta katsotaan nyt edes pari pätkää. Normaalisti filmin 24 framea sekunnissa tuottavat illuusion liikkeestä, mutta Kubrick loihtii patsaatkin tanssimaan parilla kuvalla:

A Clockwork Orange - 'Dance'

Samasta leffasta seuraava pätkä on toinen puoli kohtausparista, josta tässä Alex pistää laumansa ojennukseen tuuppaamalla kapinoijat mereen, ainoaan luonnolliseen elementtiin kulttuurin betoniartefaktien keskellä. Elokuvan jälkimmäisen puoliskon kohtauksessa yhteiskunnan edustajiksi, poliiseiksi, ryhtyneet kaverit sitten käänteisesti hukuttavat Alexia metsässä olevaan ainoaan keinotekoiseen vesikaukaloon.

A Clockwork Orange: Alex puts his Droogs in place 

Seuraavaksi virheettömällä rytmillä etenevää koreografiaa "Olemisen sietämättömän keveyden" loppukohtauksesta. Tulkinta-avain loppuun löytyy aikaisemmasta kohdasta, jossa Tomas löytää Sabinan valokuvan pöytälaatikosta, valkoisesta framesta ennen lopputekstejä ja elokuvan keskeisestä Oidipus-viittauksesta:

Unbearable Lightness of Being

Leon, teatteriversio (widescreen!), on yksi niistä elokuvia, joiden rakenne on virheetön: mitään ei voi elokuvasta poistaa ilman että jotain jäisi uupumaan, kohtaukset ja teemat lomittuvat saumattomasti draaman kaareksi ilman sen syvempiä filosofisointeja. Seuraavassa kohdassa hieman valotetaan elokuvan käytössä olevalla työkalupakilla päähenkilöiden mielensisältöjä.. kannattaa myös huomata hieno kuvien sarjakuvamainen 2d-rajaus/asettelu (myös erilaiset kameraobjektiivit näyttelevät melkein yhtä roolia tässä elokuvassa, huomionarvoinen on myös leffan kasvi/puisto vs. kaupungin rakennelmat-tematiikka ja viitaukset musiikkiin, jotka ovat kuin kunnianosoitus Kellopeliappelsiinin suuntaan):

Scene from "Leon: the Professional" - Matilda with Leon 

Kun näin Carl Saganin kirjaan pohjautuvan Contact-elokuvan aikoinaan elokuvateatterissa, en pitänyt siitä, vaan sain tunnenäppyjä elokuvan uskontopohdiskeluista. Pikkuhiljaa olen tosin kasvanut pitämään tästä Zemeckiksen filmatisoinnista ja loppujen lopuksi neutraalista tarinasta, joka kestää hyvin katselukertoja. Tähän tosin varmaan vaikuttaa se, että samaistun vahvasti päähenkilöön ja ei meitä katsojia hirveän usein hemmotella perinteisten teiniräiskintöjen aihepiirin ulkopuolella Hollywood-budjeteilla tehdyillä spektaakkeleilla:

Contact - The scene where Jodie Foster hears the "First Contact"

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Viime sunnuntaina tuli käveltyä Tapiolasta Itäkeskukseen ja nyt olisi taas kutsuva ilma lähteä kaduille risteilemään. Urbaanissa viidakossa silmämunat imevät auringonsäteitä skannaten pienintäkin heikkouden merkkiä, joten varustaudun viileyden haarniskalla ja lataan musiikkia kännykkään. Kuten tiedämme, on Tarantino vienyt elokuvissaan tyylin ja katu-uskottavuuden loogiseen päätepisteeseensä niin, että siitä tulee jo taidetta/huumoria ja silloin pitää myös ääniraidan olla kohdallaan.


(April March - Chick Habit)

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Aikoinaan Napakympissä vieraat aina sanoivat itseään rehellisiksi, mikä tietenkin signaloi, että tietää milloin kuuluu sanoa olevansa rehellinen, sillä toki epärehellinenkin niin olisi voinut sanoa. Tosiasiassahan rehellisyys on hyvä pääkopan lahonestoaine eikä edes tarvitse muistaa mitä on kellekin turinoinut. Siispä jos näin perjantai-iltana on tarvetta käheälle böönalle, niin kannattaa mieluummin kehua vaikka naamakirjassa olevansa suorastaan Einsteinin ja Schwarzeneggerin yhdistelmä.. jos sitten osoittautuukin pettymykseksi, niin vielä voi pelastautua sanomalla omaavansa ensimmäisen ulkonäön ja jälkimmäisen puhetaidot. Enivei, se on viikonloppu ja aurinko paistaa..


(Stella Starlight Trio - Tainted Love)