Tarinaa ei kerrota vain sanoilla, vaan se jatkuu tavoissa, liikkeissä, musiikissa, artefakteissa, perspektiivien jäävuorten vedenpäälisinä huippuina - siinä, kuinka valo heijastuu kuunylisinä kaarina taulun maalipinnasta.
+ vaikutusvalta politiikkaan, tieteeseen, taiteeseen jne.
+ merkittävät mahdollisuudet seksuaaliseen kanssakäymiseen ja parinvalintaan
+ ei tarvitse kuluttaa aikaa uurastukseen
+ huomion keskipiste, hyväksyntä
+ nimi ja teot historiaan
+ kotona sähkövalaistus, lämmitys, juokseva vesi, jääkaappi jne.
+ hammashoito, lääketiede ja hygienia
+ hyvälaatuinen ruoka ja eksoottiset mausteet
+ maailman musiikit parhaiden esittäjien soittamana milloin tahansa spotifystä, rajattomasti elokuvia, kirjoja jne.
+ sivistys
+ reaaliaikaiset uutiset Internetistä
+ mahdollisuus lentää toiselle puolen maapalloa
+ henkilöauto
+ elinajanodote: 79
(Barry Lyndon (duel))
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Columbo-sarjassa murhaaja on pääosassa ja jaksot noudattavat formaattia, jossa hienostunut konna yrittää peitellä jälkensä tekaistuilla johtolangoilla ja tarinoilla. Columbo yleensä äkkää jo alussa kuka on syyllinen ja jakson sisältö on pääosin sitä, että kumotaan vuotava tarina kuin tieteellinen teoria ikään. Monesti rikollinen pääsisi pälkähästä vain pitämällä suunsa kiinni, koska harvoin todisteet sinänsä riittävät aukottomasti osoittamaan syyllisen.
Taidanpa tässä katsoa jonkun noista jaksoista DVD:ltä syyssunnuntain ajankuluksi ettei tarvitse aivan omien ajatusten suohon upota. Yksinolossa on se huono puoli, että mittatikusta tulee kovasti subjektiivinen, kun taas liiallisessa kommunikaatiossa on vaarana muuttua reaktioautomaatiksi.
(Rachmaninov Vocalise Cello and Orchestra (The art of Gregor Ziolkowski))
Lancelotin taito, älykkyys ja intohimo, Gawainin rohkeus, uskollisuus ja huomaavaisuus, Percivalin nöyryys, uurastus ja avoimuus ja loput ritarit edustavat hyveitä kokoontuneena symmetrisesti ja yhdenvertaisina pyöreään pöytään, jonka yhdistää kuningas Arthur - oikeus, rakkaus ja rehellisyys kuunnellen Merlinin tietoa, älyä ja pyhittämistä. Tätä sielun arkkitehtuuria, jossa kuningas ja maa ovat yhtä, ympäröi maailman kylmyys ja ihmisen pahuus kiteytyneenä Mordrediin. Arkkityyppinen legenda antaa lukijalleen ihanteen tai arvoituksen, juuri sen verran tiivistettyä kokemusta, että sitä voi soveltaa, mutta sen verran konkreettisesti, että se juurtuu tunteisiimme ja kasvaa kiinni intuitioon, mistä se saa ihmisiä liikuttavan voimansa. Se on jokaisella kerronnalla kehittyvä silta kulttuurin ja biologian välillä ja koetellumpi kuin yhden ihmisen luomus, muuttuva melodia, joka käyttää ihmisiä soittimenaan. Kaikki tarinat rakentavat ajatuskoneita, mutta ensimmäiset tarinat vaikuttavat eniten siihen, miten myöhemmät tulkitaan. Uskonnot pyrkivät vaikuttamaan maailmankuvaan siinä missä Hollywood-elokuvan tai dekkarin annetaan kutkuttaa tunteita, mutta vaikutus toimintaamme on epäsuora. Oppikirjan taas oletetaan nykyään välittävän tietoa neutraaliin sävyyn, mikä ei ole itsestäänselvyys, mistä voi varmistua lukemalla 100 vuotta vanhoja tietokirjoja. Uskonnollisten ja tieteellisten tarinoiden taustalla oleva instituutio on keskeinen niiden merkitykselle siinä missä legenda elää lähinnä yksittäisten ihmisten mielessä ja toiminnassa. Fiktion ei tarvitse heijastaa reaalimaailmaa tarkasti ja se voi olla spekulatiivistä tai luoda jonkinlaisen virtuaalimaailman. Tässä mielikuvituksen kyvyssä pitää tarina ja välitön todellisuus erillään piilee koko abstraktin ajattelumme ja kulttuurin voima: meidän ei tarvitse itse evaluoida kaiken toimivuutta, voimme puhua poissaolevista asioista tai toisten ihmisten ajatuksista, spekuloida hypoteettisia vaihtoehtoja, tai vaikkapa yrittää ymmärtää kaiken arkiajattelun ulkopuolelle jäävää modernia fysiikkaa ja matematiikkaa, jotka ovat monimutkaisten kulttuurin artefaktien rakennuspilareita. Ilman mielikuvitusta emme olisi keksineet tietokonetta, rahaa, demokratiaa jne. Mielikuvitus ja ajattelu itsessään perustuvat kyvyllemme abstrahoida hahmoja ja laittaa ne interaktioimaan keskenään fokuksen viedessä pois välittömistä aistihavainnoista ja arkitodellisuudesta.
Omanlaisensa kulttuurin peruskirjastot löytyvät myös modernilta länsimaiselta ihmiseltä, vaikkakaan ne eivät välttämättä muodosta kokonaisuutta yksissä kansissa: tietty osa toiminnastamme pohjautuu aina sosiaalisille tunteille. Maailman ymmärtämisessä esimerkiksi luotamme oppikirjoihin ja Wikipediaan, tieteellisiin auktoriteetteihin ja vaalimme tieteellistä menetelmää ja rationaalista lähestystapaa maailman ymmärtämiseen ja pyrimme erottamaan sen tavoitteistamme: tämä poikkeaa Merlinin neuvoista mm. siten, että tieteellinen tieto on pääosin julkista ja rajattu testattaviin väitteisiin, tunnemme sen menetelmät ja voisimme periaatteessa tarkistaa tulokset. Tieteellinen lähestymistapa on paras tuntemamme keino saada tietoa ympäristöstä, mutta ongelmia syntyy, jos se on ristiriidassa esimerkiksi uskonnollisen näkökulman kanssa. Tieteellisessä viitekehyksessä ei ole mitään keinoa sanoa tiettyä tapaa elää paremmaksi tai huonommaksi, voimme ainoastaan kritisoida muiden tarinoiden maailmankäsitystä. Uskonnot taas tyypillisesti tuomitsevat kilpailevat toimintatavat ja puolustavat itseään. On kuitenkin tärkeää huomata, että jo minimaalisilla perusoletuksilla, kuten esimerkiksi alkeellisen logiikan semantiikan hyväksyminen - merkityksen antaminen sellaisille tarinoissa esiintyville sanoille kuin "ja" ja "tai" jne. riittää usein tekemään uskonnot sisäisesti ristiriitaisiksi ts. ne ovat jollain tasolla merkityksettömiä pelastamattomalla tavalla. Tämä on matematiikassa aksiomaattisen lähestymisen voima: yleensä hyvin pieni joukko oletuksia riittää kuvaamaan hämmästyttävän monimutkaisia maailmoja aksioomien loogisina seurauksina. Ohjelmointikielissä tämä näkyy siten, että kielissä voidaan erottaa syntaktinen sokeri kielen ytimestä, joka sisältää yksinkertaiset primitiivit muiden ilmauksien rakentamiseen. Monimutkaisten ilmausten merkitys on niiden kuvaus tähän ytimeen, jolle voimme antaa merkityksiä kuvaamalla sen toisiin systeemeihin ja lopulta intuitioomme ja fyysiseen maailmaan, mahdollisesti syklisesti. Näistä huomioista ei voi kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että uskonnot johtaisivat ristiriidoistaan huolimatta välttämättä huonoon lopputulokseen jostain perspektiivistä ja joka tapauksessa pelkkä tieteellinen maailmankuva ei sisäänrakennettuna kerro miten elämä pitäisi elää. Koska jo jotkin lautapelitkin vaativat eksponentiaalisen ajan niiden ratkaisuun pelilaudan koon funktiona ja ne ovat naurettavan yksinkertaisia ympäristömme tapahtumiin verrattuna, on selvää, että riippumatta kulttuurista, tulemme aina elämään puutteellisen ymmärryksen tilassa. Vaikka voimme saada tietoa ja rajoittaa mahdollisten tapahtumien joukkoa joskus merkittävästikin järjellä, emme voi yksiselitteisesti johtaa jotain parasta tapaa elää, vaikka tietäisimme optimoitavat tavoitteetkin.
Myytit voivat osaltaan antaa rautaisen selkärangan toiminnallemme, mutta monimutkaisessa modernissa yhteiskunnassa tyydytään yleisesti vetoamaan hyvin abstrakteihin ja siksi joustaviin, mutta tunnetasolla tehottomampiin arvoihin, jotka ovat usein nimettävissä yhdellä sanalla kuten vapaus, voitto tai hyvinvointi. Kulttuurin superegon vastapainona ovat eläimelliset vaistomme, id: laiskuus, nälkä, seksuaalisuus jne. ja ego tasapainottelee näiden voimien välillä. Ymmärrettävästi monet uskonnot pyrkivät vähättelemään jälkimmäisiä ja puhutaan esimerkiksi synneistä, koska ne kilpailevat samoista lihaksista. Länsimaisen kulttuurin vapausihanne lähtee siitä, ettemme edellytä täysin jaettua tai kastirooleihin perustuvaa sosiaalista käyttöjäjestelmää yksilöille, vaan se on eräänlainen meta-kulttuuri, joka mahdollistaa alakulttuurien varioinnin tietyissä puitteissa, kun vapaus tai demokratia hyväksytään ylimmäksi periaatteeksi. Koska yksilöiden tavoitteet voivat näin olla ristiriitaisia keskenään, pyritään laeilla ohjaamaan ja markkinamekanismilla hakemaan jonkinlainen tasapaino eri päämäärien välille ilman ylhäältäpäin tulevaa suunnittelua. Moderni kompleksinen yhteiskunta näyttää myös ulkoistuvan artefakteiksi ja mekanismeiksi pois ihmisten mielistä ja mitä rikkonaisempi kulttuuri on, sitä kirjaimellisemmin lakia pitää tulkita ja sitä vähemmän voidaan moraalisesti odottaa yksilöiltä. Teollistuminen on keskeisenä edellytyksenä mahdollistanut lisääntyneen vapaa-ajan ja tasa-arvoistumisen ja ainakin viime vuosisadan suuri osa uurastuksesta kohdistui aineellisten puitteiden kasvattamiseen massoille, kaupungistumiseen jne. Yhteisenä tekijänä heikentyneiden myyttien ympäristössä primitiiviset vaistot ovat ajaneet ruokakulttuurin, viihteen, matkailun, taiteen, statustuotteet ja seksin keskiöön ja monimutkaisten tarinoiden sijaan voitaisiin ehkä puhua yksilökulttuurista, jossa perusta on hyvin samanlainen eri ihmisillä, mutta yksityiskohdissa on paljon pientä variaatiota. Tämän pohjan päälle on sitten syntynyt erilaisia alakulttuureja ja varsinkin Internet on mahdollistanut hyvinkin pienen asian ympärille ryhmän muodostumisen. Peli rajoittaa myyttien vaikutusaluetta ja legendoja on hankala tuoda neuvottelupöytään. Ne vaativat liian suuren palan nielemistä kerralla muilta osapuolilta, riippumatta siitä olisiko tulos lopulta onnistunut. Vasemmanpuoleinen liikenne voidaan vielä synkronisesti muuttaa oikeanpuoleiseksi, mutta paljon tätä monimutkaisemmat vaatimukset muille eivät enää ole mahdollisia "flag day":nä ja asteittaisina muutoksina ne saattaisivat vaatia ylöspäin kipuamista utiliteettifunktioissa. Primitiiviset statuksen, voiman, seksuaalisuuden jne. tunteet taas jaamme oletuksena ja yhtenäiskulttuurit käyvät uskoakseni puolustustaistelua tätä kehitystä vastaan. Mielenkiintoista on esimerkiksi katsoa 80-luvun suomalaisia tv-sarjoja ja verrata niitä nykyiseen tässä suhteessa. Lisääntynyt kommunikaatio todennäköisesti nopeuttaa tätä kehitystä. Hollywood-elokuva voi vedota tunteisiimme, mutta ensisijaisesti se on viihdettä - lady Gaga vetoaa hyvin suoraviivaisesti. Kenties ilman voimakkaita ylläpitäviä instituutioita, pienet erot ihmisten preferensseissä ohjaavat kohti tällaista vapautta korostavaa yhteiskuntaa tai sitten länsimainen mallimme on vain sattumanvaraisen kehityshistorian tulos, paha sanoa. Aihe on tietenkin valtaisa enkä ole sitä juurikaan pohtinut, joten ei tästä enempää.
Hakkereilla yleisessä merkityksessä on oma alakulttuurinsa, johon kuuluvat omat kilpalaulantansa ja yltäkylläisyydelle ja lahjakulttuuriin perustuva statushierarkiansa, mutta tästä on kirjoitettu enemmän muualla. Ohjelmointitaito on kuin nykyajan vastine velhojen ja tietäjien tiedoille ja taidoille eikä joku Perl varmaan ole sen selvempää kuin muinaiset loitsutkaan. Kirjaimellisesti nykyajan merlinit pystyvät luomaan uusia maailmoja, joissa on omat lainalaisuutensa evoluution seuraavaksi kerrostumaksi ja toteuttamaan itseänsä Internetissä tavoilla, joita ei pystynyt edes kuvittelemaan pari vuosikymmentä sitten.
Olet saapunut kapteeni Koukun entiseen kartanoon, jonne on tarinan mukaan kätketty aarre ja sinulla on ainoastaan tämä aarrekartta, joka sisältää taikaohjeet, joiden avulla aarre löytyy, jos noudatat niitä kirjaimellisesti. Alla on lueteltu kaikki rakennuksen huoneet allekkain ja jokaisen huoneen jälkeen lista niistä huoneista, johin pääsee kyseisestä huoneesta suoraan. Esimerkiksi aulasta pääsee keittiöön tai ruokasaliin. Tarkoituksenasi on etsiä aarre ja aluksi saat vapaasti valita huoneen, josta lähdet liikkeelle. Laske nyt montako kirjainta valitsemassasi huoneessa on ja kulje sitten kartanossa huoneesta toiseen vapaasti, mutta nuolien suuntaan niin monta askelta kuin kirjaimia oli. Esimerkiksi "aula" sisältää 4 kirjainta, joten voisit kulkea reitin aula --1--> keittiö --2--> tanssisali --3--> keittiö --4--> olohuone, jolloin pääsisit 4 askeleella olohuoneeseen. Älä sekoa laskuissa ja paina mieleesi mihin huoneeseen päädyit. Siirry sitten seuraavaan kappaleeseen.
Sitten astuit vahingossa Koukun virittämään ansalankaan, joka käynnisti erilaisia mekanismeja kartanossa: ovet lukkiutuivat ja muutama salakäytävää aukesi. Uusi pohjapiirrustus näkyy alla, jonka mukaan sinun pitää jatkaa siitä huoneesta, mihin yllä jäit. Jos päädyit huoneeseen kuten "keittiö", joka alkaa konsonantilla, kulje vielä 2 askelta huoneiden läpi kuten yllä ja jos taas päädyit huoneeseen kuten "aula", jonka ensimmäinen kirjain on vokaali, kulje 1 askel seuraavaan huoneeseen.
Ismit ovat ymmärrettäviä ja juuri siksi eivät koko totuus. Tämä ei ole sama kuin, että asiat pitäisi jättää levälleen.
Lojaalisuus aatteelle perustuu laumaeläimen uskollisuuteen, identiteettiin, vaikka sen viekas verhoaa järjen kaapuun. Tästä syystä argumenttiin vastataan vihalla. Vain osoittamalla vahvimmuutensa saa laumasielun puolelleen.
Maailma etsii viestistäsi ravintoa omille tarkoitusperilleen.
Kun jokin ärsyttää, kysy miksi se osuu sinuun niin kovaa.
Ihminen haluaa puolustaa ylämaalla, omissa piireissään, kas kukaan ei ole siellä enemmän kotonaan.
Vieras on varovainen, kunnes tietää mihin rooliin ryhtyy kanssasi. Luottamus on edellytys kohtaamiselle. Laske aseesi!
Silmälappujaan huomaamattomalle rationaalisuus on puskutraktori.
Järki ilman intuitiota on tunnelissa haparointia, intuitio ilman järkeä kelluntaa meressä.
Tunteeton ihminen ei ole paholainen tai enkeli vaan kivi tai höyhen.
Kilpaile voitosta vain kun tosi on kyseessä. Sen sijaan yritä todella kasvaa auttamalla harjoitusvastustajiasi.
Vauhdin lisäksi muista suunta.
Järki on mainio rakennusteline. Ole kuitenkin kerran paradoksi - kaikki totuudet eivät ole suorakulmassa.
Ylpeys rationaalisuudestaan ei vielä tee ihmistä rationaaliseksi. Kavahda varmuutta, ellet ole pappi.
Ihmiset keksivät puolet ongelmistaan, jotta tuntisivat itsensä tärkeiksi.
"Aikuisuus" on vangin nimilappu.. joskus tosin tarpeellinen.
Tunteista tarkentuu vanhetessa rutiineja, näkymä maailmaan kaventuu putkeksi. Varo mille radoille jäät kiertämään.
X-isti: ihminen, joka pitää X:ää tärkeänä - irvileuka sanoisi, että se on parasta, mitä hänellä on tarjota.
Jokaisella perspektiivillä on sokea kulma, diagonaali.
Ei ole olemassa pelkkää objektia eikä pelkkää subjektia, ne kulkevat aina pareittain predikaatin liittämänä.
Mielen kyky itsepetokseen on lähes rajaton, katso vaikka ihmisiä. Oletko sinä poikkeustapaus?
Sanotaan, että vapaus on valtaa tehdä itseään koskevia päätöksiä. Neitsyys kussakin asiassa voidaan menettää vain kerran. Kumpi on siis vapaampi: se, joka kokeilee kaiken vai se, joka jättää tähän mahdollisuuden jäljelle?
Totuus on mahtava liittolainen.
Harjoittele, harjoittele! Ylitä ihanteesi!
"Sen mitä näet, saat myös pitää, etkä oo nähnyt vielä paljon mitää."
(eleni karaindrou - adagio)
lauantai 9. lokakuuta 2010
Mietin että, näistä etukirjaimista eittämättä saattaa yrittämällä ökyvaikeasti muodostaa äärimmäisellä älynväläyksellä nykytilanteeni.
