"My name is Minimaximus Simplimus Algoritmius"
'98 syksyllä aloitin gon peluun, kun Mikon synttäreillä pelasin ensimmäisen sääntöjenmukaisen pelin loppuun Fredrikiä vastaan pastilleilla shakkilaudalla. Olin myös nähnyt välillä paikallisia pelaajia (Poncho-?)ravintolassa ja säännöt olin jo oppinut yläasteella, kun kaverin kanssa pohdimme tekisimmekö puukäsityössä go- vai shogi-laudat (päädyimme silloin jälkimmäiseen, koska emme saaneet kaksin tolkkua go-pelin strategiasta ruutupaperilla pelattujen kokeilujen avulla). Jannen kanssa päädyimme lopulta TTgoK:n peli-iltaan, josta muistan että pelasin Markku 2-dania vastaan 9x9-laudalla 9 kiven tasoituksella. Kerhon roisi teekkari-ilmapiiri ei välttämättä ole kaikkien makuun puheenaiheiden vaihdellessa seksuaalisesta markkina-arvoteoriasta natseihin kaiken yleisen älämölön välissä, mitä ihmiset helposti pitävät keskittyessään seuraavan siirron miettimiseen ja välillä intoutuen suoranaisiin lauluesityksiin esimerkiksi Galactican puisista tutkista. Kerho suorastaan kuhisi persoonallisuuksia kuten sanavalmis elokuvalainauksien loputon aarrearkku Teemu, jäyhä hammastikkua pureskeleva Timo ja kerhon luova moottori Markku. Tunsin oloni nopeasti kotoisaksi kerhon vapaamieliseen, älykkääseen ja ystävälliseen ilmapiiriin enkä usko, että olisin voinut löytää tällaista uutta ystäväpiiriä kovinkaan monen muun harrastuksen parista. Esimerkiksi turnauksen ollessa toisella paikkakunnalla, on tyypillistä, että pelaajat majoittavat toisiaan koteihinsa ja muutenkin piireissä pyörivät ihmiset tuntevat toisensa ja ovat lähes poikkeuksetta jotenkin samalla aaltopituudella. Tosin jonkin verran aitoa kilpailuhenkeä tarvitaan, että jaksaa pysyä aktiivisena, vaikka taitojen kehittyminen välillä pysähtyisi - muutenhan go on peli, joka tarjoaa uusia syvyyksiä tutkittavaksi yli yhden ihmisiän.
Peli-iltojen jälkeen kokoonnuimme välillä Hervannan Habsburgeriin (Hesburger Tampereen murteella), missä kokoontui ns. Habsburger Kreis, johon kuuluivat mm. Henri ja Ilkka. Vuosituhannen jälkeen muutimme asumaan Ilkan entiseen asuntoon Hervannan keskustaan kahdeksanteen kerrokseen (ja saimme kuukausiksi säilykkeitä syötäväksi edellisten asukkaiden Y2K-varastoja), mihin kutsuin usein pelaajia myös elokuvailtoihin, sillä olin hankkinut kolmiputkisen CRT-videotykin paria vuotta aikaisemmin ja keräillyt nurkkiin isot pinot elokuvia. Tärkeitä muistoja liittyy myös kesäyöllisiin pitkiin kävelylenkkeihin Jannen kanssa, jolloin saatoimme kiivetä esimerkiksi Hervannan hyppyrimäen torniin katselemaan tähtiä, keskustelemaan filosofiasta ja kuuntelemaan Vangeliksen musiikkia. Eräs hauska gohon liittyvä tarina tapahtui käydessäni Pekingissä IOI-joukkueen mukana matkalla, jossa etsin tavarataloista pelivälineitä tuliaisiksi ja tingatessani jostain jade-kivistä, liikkeen ainoa englantia puhunut myyjä ehdotti, että pelaisimme pelin, joka ratkaisisi saanko pyytämäni alennuksen. Aloimme tiskillä sitten pelaamaan gota, mikä sai valtavan ihmismassan kerääntymään ympärillemme yleisöksi. Olin tuolloin vasta 4 kyu, mutta ovela myyjä varmaan antoi minun voittaa, niin sai kivet kaupattua ja pääsin vieläpä poistumaan nolaamatta pahemmin itseäni. Samaisella matkalla onnistuin pelaamaan toisenkin pelin ostamillani välineillä jäämällä odottelemaan hotellin aulabaariin laudan kanssa ja eräs englantia puhuva vieras esitteli ystävänsä, jonkun heidän "kylänsä vahvimman pelaajan", joka sitten pesi minulla lattiaa agressiivisella pelityylillään. Hotellihuoneiden järjestelyissä oli tuolloin myös jotain ongelmia ja lopulta päädyin viikon ajaksi jakamaan huoneen Etelä-Korean opetushallituksen johtajan kanssa, joka keitti joka ilta vihreätä teetä ja laittoi sen sitten yöksi jääkaappiin, jotta voisimme juoda kylmät kupposet aamulla. Hän suhtautui minuun muutenkin ilmeisesti aasialaiselle kulttuurille ominaisella vanhemman ihmisen isällisellä opastuksella neuvoen suihkuverhon käytöstä ja hieman murahdellen kun en tahtonut herätä aamulla :) Yritin myös olla kohtelias hänelle ja kysyin pelaako hän "Baduk:ia" (gon koreankielinen nimi), mutta pitkän toistelunkaan jälkeen hän ei ymmärtänyt mitä tarkoitin ennen kuin sanoin "go", jolloin hän vastasi "Ooh, you mean baduk!".
Jatkoin pelailua aktiivisesti jonnekin 2007 tietämille käyden läpi ~60 turnausta, pelaten kerhossa ja nettiservereillä mm. "minimaximus" tunnuksella. Go-urani (ainakin tähän mennessä) saavutuksiksi jäivät san-danin musta vyö (GOR:it parhaimmillaan kävivät 2350:ssä pelkästään kotimaisilla peleillä), kaksinkertainen Turku GP:n voitto, Suomi GP:n voitto 2007 ja neljänä vuonna pääsy SM-kisoissa kuuden parhaan joukkoon sarjaan pelaamaan. Kahden hengen täyden informaation pelissä on kyse pelkästään pelitaidosta ja koska yksittäisessä go-pelissä on helposti yli 300 laittoa, joissa pienet virheet kumuloituvat, voittaa jo yksittäisenkin pelin melkein aina vahvempi pelaajista. Tässä mielessä go oli kuin terapiaa minulle - irtiotto kaikenlaisille monenpelaajan reaalimaailman avoimille sosiaalisille peleille, joissa puhdas substanssi tulee usein kaikenlaisten liittoumien dominoimaksi (Huomasin joskus aikoinaan, kun pelasimme Jannen ja Markon kanssa Master of Orion II:sta ja Imperialismia viikonloput matikanlaitoksen mikroluokassa, että käytännössä ainoa tapa voittaa tällainen moninpeli oli piilottaa oma menestyksensä muilta ja kasvaa salassa isommaksi kuin muut pelaajat yhteensä - ehkä tästä voisi vääntää jonkun laajemman argumentin joko avoimen yhteiskunnan puolesta tai vastaan, riipuen tietenkin arvomaailmasta).
Mediaclickin jälkeen olikin hyvä väli suorittaa lopulta siviilipalvelus, johon päädyin, koska sain 2002 loistavan palveluspaikan Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitokselta EU-projektista, jossa tutkittiin monikielistä tiedonhakua, erityisesti sanavarianteilla (esim. paikannimi "Tsernobyl" kirjoitetaan melkein samalla tavalla eri Eurooppalaisissa kielissä muutamaa merkkiä lukuunottamatta) automaattisesti toimivaa hakua erilaisiin likimääräisiin merkkijonontäsmäysalgoritmeihin perustuen. Pääsin tuolloin käyttämään Haskellia erilaisten algoritmien toteuttamiseen ja toteutin vielä Spaghettis-algoritmin tms., joka auttoi monidimensionaalisen datan hakemiseen, kunhan käytetty metriikka toteutti kolmioepäyhtälön. Hauskaa tässä oli se, että monet noista ohjelmista olivat korkean tason kielellä toteutettuna usein vain muutaman rivin pätkiä, vaikka työnantajani C:hen tottuneina usein odottivat niiden varmaan olevan hankalampia toteuttaa :) Sain nimeni tuolloin myös kolmeen julkaisuun, jotka käyttivät noita kirjoittamiani ohjelmia, jotka vertailivat eri menetelmiä ko. ongelmaan. Siviilipalveluksen kuukauden koulutusjakso tapahtui tätä ennen Lapinjärvellä, jossa mm. Seppo Rönkkö piti itämaisten pelien iltaa viikottain. Koulutusjaksosta on lähinnä jääneet mieleen hupaisat esitelmät, joita ilmeisesti kuka tahansa halukas saattoi tulla sinne pitämään. Esimerkiksi yksi vieraista halusi opettaa meille väittelytekniikoita, mutta kun ehdotin, että tällaisten retoristen keinojen opetus kaikille vain vie keskustelua pois päin itse asiasta, ei tämä sitten osannut sanoa siihen mitään vastaan. Tämän homman jälkeen sain vinkin, että Nokian tutkimuskeskus hakisi tutkimusinsinööriä ja yliopistotutkimuksen, oman yrityksen ja freelance-hommien jälkeen ajattelin, että kaippa pitää kerätä koko sarja ja menin sitten rengiksi isoon firmaan. NRC:n työympäristö oli todella kansainvälinen ja työskentelin parissa eri tiimissä, joissa oli yhteensä noin kymmenestä eri maasta tulleita tutkijoita. Sain myös vihdoin valmistuttua kaikkien mutkien jälkeen DI:ksi. Työt olivat kyllä kiinnostavia aina Java-standardoinnista älykkäisiin tiloihin, mutta ehkäpä elin eräänlaista hiljaiseloa tämän ajan ja sosialisoin lähinnä gonpelaajien kanssa. Vain yleinen masentuneisuus ja yksin vietetyt uudetvuodet muistuttivat aina nopeammin hukkaan juoksevista vuosista kuin kellonlyömät.
(Maximus Decimus Meridius)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti