En sure kanssasi vaan nauran sinulle

Huumorilla on aina kohde, vaikkakin se voi olla abstrakti, mutta tunteiden analysointi vie niiltä tehoja samaan tapaan kuin Arvi Lind laitettaisiin selostamaan taustaäänenä Titanic-elokuvan loppuhuipennukseen, mitä siinä tapahtuu. Mahdollisesti fokuksemme ei pysty kunnolla käsittelemään yhtä aikaa useita, erityisesti ristiriitaisia signaaleja. Tunteisiin, jotka ilmenevät myös ulkoisessa käyttäytymisessä kuten nauru ja itku, on helppo kuvitella kommunikointiin liittyviä evoluutiollisia selityksiä. Jos ajatellaan, että itkun tarkoitus on lähinnä ilmaista omaa huonoa tilaa muille, on se tässä mielessä 0-paikkainen tunne siinä kun nauru on 1-paikkainen, sillä kohde on sen parametri, jolla esim. viestitään sisäryhmälle ulkoryhmän rajoja tai osoitetaan epätoivottavia tapoja. Olen ollut havaitsevinani, että ihmisillä olisi suurempi hajonta maussa komediaelokuvien kuin draaman suhteen, mille edellinen spekulointi olisi osuva selitys, koska huumori olisi kulttuurisidonnaisempi kuin suru.

(Dracula: Dead and Loving it - Fushta!!)